• Metsähallitus sopi kolmen tuulivoimahankkeen myynnistä

    Hankealueet sijaitsevat Simossa, Kajaanissa ja Pyhännällä.
    Tilaajalle
    Metsähallitus kehittää sekä maa- että merituulivoimahankkeita valtion mailla.
    Metsähallitus kehittää sekä maa- että merituulivoimahankkeita valtion mailla. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Energia
    4.2.202613:03
    Henrik Hohteri

    Metsähallitus on sopinut kolmen tuulivoimahankkeen myynnistä uusiutuvan energian kehitysyhtiö Nordic Generationille.

    Tuulivoimahankkeet sijaitsevat valtion mailla Simossa, Kajaanissa ja Pyhännällä. Niiden yhteenlaskettu kapasiteetti on lähes 800 megawattia.

    Simon Lyypäkkiin tulisi 42 tuulivoimalaa, Kajaanin Harsunlehtoon viisi ja Pyhännän Konnunsuolle 34 voimalaa.

    Hankealueiden kaavaluonnokset ovat tulossa nähtäville tämän vuoden aikana.

    Metsähallitus jatkaa alueiden kehittämistä, kunnes niiden luvat tulevat voimaan. Tämän jälkeen hankkeet siirtyvät Nordic Generationille sopimuksen mukaan.

    Nordic Generationin taustalla on kaksi rahastoa, joita hallinnoi Euroopan uusiutuvan energian hankkeisiin sijoittava brittiläinen Octopus Energy Generation.

    Tuulivoiman hankekehitys on Metsähallitukselle merkittävä tulonlähde. Vuonna 2024 Metsähallitus sai kiinteän omaisuuden myynneistä 13,6 miljoonaa euroa luovutusvoittoa.

    Lisää aiheesta
    • Aurinkopaneeleista osa kääntyy auringon kulman mukaan.

      Energia | Suomeen rakennettiin ennätysmäärä teollista aurinkovoimaa – myös tuulivoiman määrä kasvoi

      Tilaajalle
    • Tuulipuiston suunnittelu Lestijärvelle alkoi 2010-luvun alkupuolella. Nyt se alkaa olla valmis.

      Energia | Keskipohjanmaa: Tuulivoima pelasti Lestijärven kunnan

    • Keskeinen syy rahasto-osuuden arvonlaskuun on sähkön markkinahinnan ja erityisesti tuulivoimasta saatavan hinnan romahdus.

      Energia | Talouselämä: Ålandsbankenin tuulivoimarahaston arvo romahti – rahat jäivät jumiin

    • Metsähallitus on tehnyt hakkuuilmoituksen Kaupinlammen luonnonmetsään Suomussalmelle. Suojelematon vanha metsä rajautuu Riuskanselkosen suojelualueeseen ja suojeltuun avosuohon.

      Ympäristö | Greenpeace: Metsähallitus listasi taas luonnonmetsiä hakattavaksi – ”Tiedevastaista ja luontovihamielistä toimintaa”

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    Metsähallitus
    Nordic Generation
    Octopus Energy Generation
    uusiutuva energia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi