

Astumme yrittäjäveljesten Pekka ja Risto Pollarin kanssa vanhaan tyhjään paperikonehalliin Valkeakosken Tervasaaressa. Tässä hallissa UPM on aikanaan tehnyt säkkipaperia.
Samassa tilassa pitäisi puolen vuoden kuluttua pyöriä Pollarien perheyhtiön Sharp Cellin paperikone.
Kuinkahan tämä onnistuu?
Hetken ihmettelyn jälkeen tilanne alkaa hahmottua. Seinustoilla asennusta odottaa kuivapaperikoneen puhaltimia, ilmakanavia, kaiteita, kaapeleita, vasaramylly, teloja, pituusleikkurin osia ja viirapesureita.
Talven ja kevään aikana hallissa on purettu turhia rakenteita, siivottu ja remontoitu. Keskilattialla erottuu uutta betonia. Märkäpaperikoneen jäljiltä jäänyt suuri kellariaukko on valettu kiinni. Siihen on jätetty muutamia aukkoja uuden koneen ilmapuhaltimille.
”Asiakaslaatua pitäisi syntyä ensi vuoden alussa.”
Toimitusjohtaja Pekka Pollari kertoo, että koneen kokoaminen alkaa toukokuun viimeisellä viikolla. Koneen on suunniteltu käynnistyvän vuoden viimeisen neljänneksen aikana ja asiakaslaatua pitäisi syntyä ensi vuoden alussa.
Halliin nousee viisi vuotta vanha kone, joka siirretään osa osalta Saksan Nürnbergistä.
Kone tekee kuivarainattua paperia. Perinteisessä märkäpaperiprossissa käytetään paljon vettä, muta kuivapaperiprosessissa ei läträtä vedellä. Siinä revinnäissellu (fluff) pilkotaan pieneksi ja sen jälkeen sideaineen sekä ilman avulla kone tekee paperia.
Kuivapaperi on imukykyistä, hygieenistä ja märkänä lujaa. Sitä käytetään muun muassa kattamiseen, pyyhintään, intiimihygieniaan ja sairaaloiden hygieniaratkaisuihin.

Nykyisin Sharp Cell valmistaa kuivapaperia yhdellä koneella Kausalassa. Koronan jälkeen kuivapaperin kysyntä on kasvanut voimakkaasti.
Yhtiö selvitti uuden tehtaan rakentamista ja uuden koneen tilaamista. Tämä yhdistelmä olisi maksanut yli 20 miljoonaa euroa.
Siksi yrittäjien ajatukset siirtyivät olemassa olevan teollisuusympäristön hyödyntämiseen. Sharp Cell on UPM:n vuokralaisena 1960-luvun alkupuolella valmistuneessa hallissa.

Tervasaaressa ovat valmiina paperinvalmistuksessa tarvittavat liittymät ja palvelut, kuten höyry, jäteveden käsittely ja paineilma. Sähkö tulee alueen voimalasta ja maakaasu UPM:n liittymästä.
Vuokratiloissa ja vähän käytetyn koneen hankinnalla tuotannon pitäisi alkaa 12–14 miljoonalla eurolla.
Sharp Cell ei ostanut Saksasta sikaa säkissä, vaan yhtiön avainhenkilöt tunsivat koneen entuudestaan.
Koneen on suunnitellut valkeakoskelainen Anpap oy. Sitä oli suunnittelemassa nykyisin Sharp Cellin palveluksessa oleva insinööri.
Kone on alun perin tehty saksalaiselle Ascutecille. Se valmistui vuonna 2020. Ascutecilla oli huonoa tuuria koneen kanssa. Ensin se seisoi koronan takia ja sitten siitä paloi pölysuodatin. Kone on ollut tuotantokäytössä kaksi vuotta.
Pekka Pollari sai vihiä, että Ascutec saattaisi lopettaa toimintaansa. Hän oli yhteydessä yhtiön omistajaan, jolle jatko Saksassa oli mahdotonta kalliin energian ja työvoimapulan takia.
Sharp Cell pääsi kauppoihin. Talven ja kevään aikana kone on purettu Nürnbergissä. Osia on siirretty Valkeakoskelle noin 50 kontissa. Viisi kontillista on mennyt konepajalle, joka muuttaa muutamia koneen komponentteja tuotantovauhdin nostamiseksi.
Siirtourakka on ruotsalaisen IK Konsult -nimisen yhtiön vastuulla. Koneen ovat purkaneet ruotsalaisyhtiön alihankkijan puolalaiset asentajat. Samat tekijät tulevat Valkeakoskelle kokoamaan koneen.
Yksi anekdootti on vielä mainittava. Kun kone käynnistyi Saksassa, Sharp Cell lainasi käyttömestariaan ajamaan uutta konetta ensimmäisiksi kuukausiksi.
Alkuvaiheessa konelinja tuo Valkeakoskelle 15 uutta työpaikkaa. Kahden vuoden sisällä suoraksi työllisyysvaikutukseksi arvioidaan 30–40 henkilötyövuotta. Ensimmäisten koneenhoitajien rekrytoinnit ovat käynnissä.
Tuotannossa käytettävä revinnäissellu tulee lähes kokonaan UPM:n Rauman tehtaalta. Alkuvaiheessa kone tuottaa noin 6 000 tonnia kuivapaperia vuodessa. Se on noin puolet Kausalan tehtaan tuotannosta, mutta Valkeakoskella varaudutaan määrän nostamiseen.
”Laajentamista on pohdittu 2018 lähtien.”
”Laajentamista on pohdittu 2018 lähtien. Korona päätti pohdinnat, kunnes kaksi vuotta sitten laajentaminen alkoi olla taas ajankohtaista”, Pekka Pollari sanoo.
Varatoimitusjohtaja Risto Pollarin mukaan yhtiö olisi voinut myydä 50 prosenttia enemmän jo useana vuonna, mutta kapasiteetti on ollut loppu.

Risto Pollari väläyttää vielä yhtä kasvumahdollisuutta. Yhtiö on kehittänyt 5–6 vuotta kompostoituvaa ja biohajoavaa katetta korvaamaan muovia tai muovipitoisia harsoja salaattien, yrttien ja vihannesten viljelyyn.
Italialaisten ja hollantilaisten maatalousalan ammattilaisten kanssa on syntynyt ratkaisu, jossa maahan lasketaan ensin kuivapaperi, sen päälle kylvös ja pinnalle suojaksi nopeasti hajoava tissue-harso.
”Kuivapaperi vähentää veden kulutusta ja pitää lannoitteen kasvualustassa.”
Perustettu: 2012, kuuluu Hypap-konserniin. Emoyhtiön omistavat Pekka ja Risto Pollari vajaat 70 prosenttia sekä heidän edesmenneen veljensä pojat runsaat 30 prosenttia.
Liikevaihto: 32 milj. euroa. Viennin osuus yli 90 prosenttia.
Liiketulosprosentti: 14 %, (4,5 milj. euroa)
Tilikauden voitto: Yli 10 % (3,2 milj. euroa)
Henkilöstö: Noin 50.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
