Metsästyksellä ja maanpuolustuksella on paljon yhtäläisyyksiä. Selkein yhtäläisyys on se, että molemmissa rooleissa ampumataitojen kehittäminen ja ylläpito ovat tärkeässä roolissa, samoin luonnossa selviytyminen ja liikkuminen maasto-olosuhteissa.
Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jari Ronkainen (ps.) penää Suomen Uutisissa maanpuolustusta tukeville harrastuksille virallisempaa asemaa. Hän näkee esimerkiksi harrastajien ampumataidon ylläpitämisen yhdeksi konkreettisista tavoista vahvistaa maan turvallisuutta.
”Jos metsästys ja ampumaharrastus tunnustettaisiin virallisina osina maanpuolustusta, voisi se tuoda mukanaan kustannussäästöjä ja lisää hyötyjä yhteiskunnallemme.” Jari Ronkainen
”Jos metsästys ja ampumaharrastus tunnustettaisiin virallisina osina maanpuolustusta, voisi se tuoda mukanaan kustannussäästöjä ja lisää hyötyjä yhteiskunnallemme. Tämä avaisi myös uusia mahdollisuuksia kehittää harjoittelua ja vahvistaa yhteistyötä metsästäjien, reserviläisten ja muiden turvallisuustoimijoiden välillä”, Ronkainen toteaa.
Yhteistyötä on jo viritelty, sillä Satakunnan Lennostossa Pirkkalassa järjestettiin syksyllä varusmiespalvelukseen astuneille mahdollisuus suorittaa metsästäjätutkintokoulutus ja suorittaa metsästäjätutkinto. Metsästäjätutkintoon valmistava koulutus järjestettiin vasta nyt ensimmäistä kertaa.
Metsästäjäliiton Jahtimedia-sivuston mukaan kurssin suorittaminen herätti laajaa kiinnostusta varusmiespalvelusta suorittaneiden keskuudessa. Aloite koulutukseen tuli kantahenkilökunnalta, ja varusmiestoimikunta järjesti käytännön asiat.
Yli 49 000 jäsenen Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustuksen tukena oleva vapaaehtoisjärjestö. Reserviläisliiton tehtävänä on ylläpitää ja kehittää kansalaisten maanpuolustustahtoa sekä reserviläisten niin sanottua kenttäkelpoisuutta.
Metsästyskortin lunastaa Suomessa vuosittain noin 300 000 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna määrä on korkea verrattuna muihin Euroopan maihin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
