Rahankerääjät kiersivät polkupyörillä talosta taloon, ja lopputulos yllätti kaikki

Lahjoittajien listasta löytyy tuttu nimi, Toivo Ikonen. Keväällä 1926 isoisäni oli juuri hankkinut maatilan Viipurin maalaiskunnan Talin kylästä. Nykysuomalaiselle paikannimi on tuttu kesän 1944 Kannaksen torjunta­taisteluista, Tali–­Ihantalasta.

Muuten ei Etelä-Karjala näemmä oikein kunnostautunut vastaperustetun MTK:n Säätiön rahan­keräyksessä. Lahjoittajia oli vain seitsemän: viisi alueen Maatalous­tuottajain Yhdistystä ja kaksi yksityis­henkilöä, toinen heistä Toivo-­vaijani.

Sen sijaan Hausjärven isännät innostuivat Etelä-­Hämeen keräyksestä oikein joukolla, vaikka liittyjiltä edellytetty 500 markan vähimmäislahjoitus oli tuohon aikaan iso raha. Tässäkin listassa näkyy paljon tuttuja sukunimiä koti­kuntani kantatiloilta.

Huhti-kesäkuussa 1926 MTK:n liittojen vapaaehtoiset kerääjät Uudeltamaalta aina Pohjois-­Pohjanmaalle kiersivät polkupyörillä talosta taloon. Iloisena yllätyksenä keräys tuotti säätiölle peruspääoman jatkoksi yli miljoona markkaa. Ennen 30-luvun alun lamaa maaseutu oli täynnä tulevaisuudenuskoa.

Seuraavaksi säätiön hallituksen piti miettiä, miten keräysvarat sijoitetaan. Pankkiin, metsiin vai kaupunkikiinteistöihin? Viime mainittu oli paljon käytetty sijoitusmuoto.

Maailmansotaa seuranneesta rahanarvon romahtamisesta opiksi ottaneena hallitus päätti sijoittaa varat turvaan uudelta inflaatiolta ja hankkia omaisuutta, joka vahvistaisi maataloustuottajain järjestön taloudellista asemaa tulevien sukupolvien hyväksi.

Metsän ajateltiin luovan vankinta pohjaa vakaalle vaurastumiselle, ja sijoitussuunnitelman ensisijaiseksi vaihtoehdoksi valittiin metsäkiinteistö.

Syksyllä 1927 MTK:n Säätiön hallituksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos Evert Nukari ehdotti, että säätiö ostaisi Kettula-nimisen metsätilan Turun ja Porin läänistä Suomusjärven kunnasta. Kauppa solmittiin saman vuoden joulukuussa.

Juttu Kettulan tilan metsä- ja erähistoriasta löytyy täältä.