• Puuta polttavan on tärkeintä muistaa oikeat polttotavat – ympäristöministeriöltä ohje puun pienpolton savuhaittatapauksiin

    Kokemukset savuhaitoista ovat yksilöllisiä ja ratkevat usein keskustelemalla. Oikenlaisilla polttotavoilla savuhaittoja on helppo ehkäistä.
    Nuohoojan pitää tarkastaa ja huoltaa yli kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja savuhormi ennen käyttöönottoa.
    Nuohoojan pitää tarkastaa ja huoltaa yli kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja savuhormi ennen käyttöönottoa. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Ympäristö
    27.10.202223:00
    Anniina Jokinen

    Ympäristöministeriö laati viranomaisille ohjeen puun pienpolton savuhaittatapausten käsittelystä, ympäristöministeriö kertoo tiedotteessa. Tavoitteena on helpottaa puun pienpoltosta aiheutuvien savuhaittojen selvittämistä ja niihin puuttumista.

    ”Kokemukset savuhaitasta ovat yksilöllisiä. Siksi on tärkeää, että viranomaisilla on nyt selkeä ohjeistus tapausten selvittämiseksi. Monet savuhaittatapaukset ratkeavat keskustelemalla ja neuvonnan keinoin sekä eri osapuolia kuulemalla. Vaikeimmissa tapauksissa viranomainen voi tehdä asiasta valituskelpoisen päätöksen”, kertoo ympäristöministeriön erityisasiantuntija Katja Ohtonen.

    Ympäristöministeriön laatima ohjeistus on suunnattu etenkin kuntien terveyden- ja ympäristönsuojeluviranomaisille. Savuhaittojen arvioidan kasvavan tulevana lämmityskautena tulisijojen aktiivisen käytön takia.

    Ohje on osa kansallisen ilmansuojeluohjeman 2030 toimenpiteitä. SE on laaditty yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.

    Savuhaittojen ehkäisyssä tärkeintä ovat puun oikean polttotavat, ympäristöministeriö kertoo. Oikeilla polttotavoilla päästö vähenevät ja polttopuuta säästyy.

    Tulisijassa kuuluu polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta. Esimerkiksi roskat ja muut jätteet eivät sinne kuulu. Maalattua ja kyllästettyä puuta ei saa polttaa tulisijassa.

    Sen sijaan jätteet tulee toimittaa lajitellen asianmukaisiin jätekeräyksiin.

    On myös tärkeää noudattaa oman tulisijan käyttöohjeita, poistaa tuhkat usein ja huolehtia lakisääteisistä nuohouksista. Nuohoojan pitää tarkastaa ja huoltaa yli kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja savuhormi ennen käyttöönottoa.

    Ympäristöministeriö ennakoi puun polton lisääntyvän tulevana talvena ostoenergian hinnan nousun ja sähkön säästön takia. Ympäristöministeriö on mukana lokakuussa käynnistyneessä Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa, joka tarjoaa vinkkejä sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen.

    ”Puun pienpoltto on tärkeä osa keinovalikoimaa, joilla varmistetaan energian riittävyys tänä talvena. Kun puuta poltetaan nyt tavanomaista enemmän, on tärkeää huolehtia, että puuta poltetaan mahdollisimman puhtaasti”, Ohtonen muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Nuohous on kiinteistönomistajan vastuulla. Nuohoustyötä voi tehdä vain ammattipätevyyden hankkinut nuohooja.

      Rakentaminen | Suomessa on 3,5 miljoonaa nuohottavaa tulisijaa – nuohousalalle tarvitaan pikaisesti rekisteri

    • Puulla lämmittämisen tehoon vaikuttaa moni asia. Arvostetuin on koivusta tehty polttopuu.

      Puukauppa | Varastollinen puuta voi nyt olla ison rahan arvoinen, jos vaihtoehtona on lämmittää talo suoralla sähköllä – vai onko?

    • Klapien sytyttäminen päältä on hyvä keino varmistaa tehokas alku lämmitykselle takassa.

      Energia | Moni unohtaa tämän säännön tulisijan turvallisuudessa mökillään — lisääntynyt oleskelu etätöissä edellyttää ammattimiehen käyntien tihentämistä

    • Takkatuli luo tunnelmaa ja tänä talvena se voi myös säästää reilusti rahaa.

      Energia | Näistä kolmesta asiasta tunnistat kuivan polttopuun ‒ kevät ja kesä eivät aina riitä kuivumiseen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä