• Varastollinen puuta voi nyt olla ison rahan arvoinen, jos vaihtoehtona on lämmittää talo suoralla sähköllä – vai onko?

    Paljon on eroa sillä onko puu kuivaa, mikä on puulaji vai puhutaanko pinokuutioista vai irtokuutioista.
    Puulla lämmittämisen tehoon vaikuttaa moni asia. Arvostetuin on koivusta tehty polttopuu.
    Puulla lämmittämisen tehoon vaikuttaa moni asia. Arvostetuin on koivusta tehty polttopuu. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Puukauppa
    10.9.202218:15
    Mia Jouslehto

    Viime kuukausina yksi jos toinen pihavaja on täyttynyt tai täyttymässä klapikasoista. Ihmisten himo puuta kohtaan on ymmärrettävää, kun sähkö- tai muun lämmityksen tueksi haetaan vaihtoehtoisia ja täydentäviä tapoja lämmittää omia koteja.

    Puun polttoarvo riippuu paitsi puun kuivuudesta, myös puulajista. Esimerkiksi koivuklapin energia-arvo pinokuutiometriä kohti on VTT:n vuonna 2000 tehdyn tutkimuksen mukaan hieman yli 1730 kilowattituntia (kWh), kun puun kosteus on 10 prosenttia. Täysin kuivan puun energiasisältö olisi 1750 kWh.

    Jos oletetaan, että sähkön hinta olisi 25 senttiä kilowattituntia kohti, tekisi se täysin kuivan koivuklapikuution energia-arvoksi 437 euroa. Sen sijaan sekalehtipuun energia-arvo 0–10 prosentin kosteudessa olisi saman tutkimuksen mukaan 1310–1330 kilowattituntia. Sekaklapikuutiolla tuotettu lämpömäärä olisi sähkön kautta laskettuna noin 330 euron arvoinen.

    Sekahavupuusta tehty pinokuutio klapia vastaa VTT:n tutkimuksen mukaan energiasisällöltään pitkälti sekalehtipuuta.

    Kasvanut klapikysyntä on nostanut polttopuun hintoja, mutta sadankin euron kuutiohinnalla polttopuun käyttö lämmitykseen olisi selvästi kannattavaa. Hyöty on laskettavissa sadoissa euroissa.

    Klapia mitataan myös irtokuutioissa. Esimerkiksi kuivalla koivulla irtokuution energiasisältö on hitusen päälle 1000 kWh. Rahaksi sen arvo sähkönhinnan kautta muutettuna vastaa hieman päälle 250 euroa. Merkitystä on siis silläkin miten klapiokuutio mitataan.

    Toki muistaa kannattaa, että myös sillä on vaikutusta, missä puuta polttaa. Varaava takka on paljon tehokkaampi lämmön lähde kuin vaikkapa avotakka. Joidenkin arvioiden mukaan varaava takka ja leivinuuni hyödyntävät lämpötehon 80–85 prosenttisesti, kun taas avotakka vain 30-prosenttisesti tai jopa alle.

    Joka tapauksessa takkalämmittäjän kannattaa siis muistaa, että osa lämpöä lentää lämmittäessä kirjailmellisesti piipun kautta harakoille.

    Eri puulajeista koivu on kotimaisista puista antoisin lämmönlähde, kun puhutaan kuutioista puuta. Sen sijaan kiloissa mitattuna mänty ja koivu ovat lämmönlähteinä hyvin samankaltaisia.

    Tiheämpänä puuna koivukuutio kuitenkin painaa enemmän kuin mäntykuutio, jolloin koivukuutiossa on kaikkineen enemmän lämmönlähdettä.

    Tarkan euron klapilämmittäjä muistaa myös varastoida puunsa oikein. Kuivana ostettukin puu menettää lämmitystehoaan, jos se päätyy kostean varastoinnin seurauksena nihkeänä poltettavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Klapien sytyttäminen päältä on hyvä keino varmistaa tehokas alku lämmitykselle takassa.

      Energia | Moni unohtaa tämän säännön tulisijan turvallisuudessa mökillään — lisääntynyt oleskelu etätöissä edellyttää ammattimiehen käyntien tihentämistä

    • Takkatuli luo tunnelmaa ja tänä talvena se voi myös säästää reilusti rahaa.

      Energia | Näistä kolmesta asiasta tunnistat kuivan polttopuun ‒ kevät ja kesä eivät aina riitä kuivumiseen

    • Arttu Anttila osasi aavistaa kysyntäpiikin ja hankki keväällä tarpeeksi koivua. ”Kyllä puita tehdään koko ajan lisää, ei ne lopu”, hän rauhoittelee kuumana käyviä klapimarkkinoita.

      Metsäenergia | Vessapaperi-ilmiö iski klapikauppaan – ”Meinasin selälleni lentää, kun katsoin viikonloppuna tulleita tilauksia”

    • Sahoille menevien tukkien hinta on Saksassa ja Itävallassa kääntymässä jo laskuun, mutta energiapuun hintaa uhkaavan energiakriisin siivittämä kova kysyntä kuitenkin nostaa.

      Puukauppa | Keski-Euroopassa varaudutaan kylmään talveen: uhkaava kaasupula nostaa energiapuun hintaa – polttopuusta jo pulaa

      Tilaajalle
    • Omakotitalon ja kesämökin polttopuiden pienimiseen riittää kirves. Klapien teko on mukavaa kuntoliikuntaa.

      Metsätyövälineet | Millä kirveillä isot koivupölkyt halkeavat parhaiten, mitkä taas sopivat pikkupölkkyjen naputteluun klapeiksi?

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen