• Sellua jalostavan Spinnovan tulos romahti kymmeniä miljoonia tappiolliseksi

    Arvonalennus kuritti Spinnovan tulosta. Yhtiö yrittää edelleen alentaa kehittämänsä kuidun tuotantokustannuksia.
    Toimitusjohtaja<strong id="strong-fe6e7aa3101a97cb5ccd3cdf72d82d2f"> </strong>Janne Porasen mukaan vuoden ensimmäinen puolisko oli yhtiölle työläs.
    Toimitusjohtaja Janne Porasen mukaan vuoden ensimmäinen puolisko oli yhtiölle työläs. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.8.202509:47
    Sami Suojanen

    Kuituteknologiayhtiö Spinnova teki hurjan 26,3 miljoonan tappion kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

    Tappiota selittää Woodspin-yhteisyrityksen omistusosuuteen tehty 18,4 miljoonan euron arvonalennus. Woodspin tekee sellusta Spinnovan kehittämää kuitua.

    Viime vuoden vastaavana aikana Spinnovan katsauskauden tappio oli 9,2 miljoonaa euroa.

    Kirjanpidossa puhutaan arvonalennuksesta, kun yrityksen omaisuuteen liittyvä tulonodotus laskee olennaisesti ja pysyvästi. Omaisuuden arvo siis laskee. Arvonalennuksen tekee yrityksen johto, ja sen hyväksyy tilintarkastaja.

    Arvonalennus ei vähennä rahaa kassassa. Raha on lähtenyt kassasta jo aiemmin. Arvonalennus vähentää omaisuuden määrää, mutta ei velan määrää.

    Woodspinin arvo laski, koska sen toinen omistaja Suzano ei halunnut osallistua Woodspinin suunniteltuihin kehitysinvestointeihin.

    Spinnova tiedotti päivää ennen osavuosikatsauksen julkistamista, että yhteisyrityssopimus Suzanon kanssa päättyy ja se on hankkinut Woodspin oy:n ja Suzano Finlandin kaikki osakkeet.

    ”Kuidun kehitystyössä keskitymme nyt erityisesti tuotanto- ja investointikustannusten alentamiseen, sillä kuidun tuotantokustannukset ovat vielä liian korkeat.”

    Janne Poranen

    Spinnovan kuuden kuukauden liikevaihto oli 0,1 miljoonaa euroa. Viime vuonna kuuden kuukauden liikevaihto oli 0,4 miljoonaa euroa.

    Kesäkuun lopussa yhtiön nettokassa oli 33,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden kesäkuussa oli 46,6 miljoonaa euroa. Nettokassa saadaan, kun yrityksen likvideistä varoista vähennetään korolliset velat.

    Yhtiön omavaraisuusaste laski 79 prosenttiin aiemmasta 88 prosentista.

    Spinnova ei anna taloudellista ohjeistusta vuosille 2025 ja 2026.

    Toimitusjohtaja Janne Porasen mukaan vuoden ensimmäinen puolisko oli yhtiölle työläs.

    ”Kävimme läpi sekä Woodspin-yhteisyrityksen ja Spinnovan oman strategiatyön, keskustelut Suzanon kanssa jatkuivat ja organisaatiotamme sopeutettiin”, Poranen kertaa osavuosikatsauksessa.

    Spinnovan pitkän tähtäimen tavoitteena on korvata puuvillaa ja muita luonnonkuituja yhtiön kehittämällä kuidulla.

    ”Kuidun kehitystyössä keskitymme nyt erityisesti tuotanto- ja investointikustannusten alentamiseen, sillä kuidun tuotantokustannukset ovat vielä liian korkeat”, Poranen toteaa osavuosikatsauksessa.

    Porasen mukaan yhtiön tavoitteena on rakentaa kansainvälinen yrityskonsortio, johon se hakee kumppaneita.

    Lisää aiheesta
    • Tästä eteenpäin Spinnova voi lisensoida teknologiaansa vapaasti. Puukuitua tuottavan Woodspinin toiminta on toistaiseksi keskeytetty.

      Metsäteollisuus | Spinnovan ja Suzanon ero sai sinetin – tästä eteenpäin Spinnova voi hyödyntää teknologiaansa vapaasti

    • Spinnova-kuitua valmistava tehdas sijaitsee Jyväskylässä.

      Talous | Spinnovan yhteisyritys Woodspinin tulevaisuus on vaakalaudalla

      Tilaajalle
    • Spinnova suunnittelee tekstiilikuitua, jota voisi valmistaa esimerkiksi puusta tai tekstiili- ja nahkajätteestä.

      Metsäteollisuus | Suomessa kehitetään tekstiiliä puusta – niiden vertailu luonnonkuituihin ei ole yksinkertaista

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa