• Varislinnut tuhoavat ja ryöstävät kanalintujen pesiä − ”Teeren sointi on keväällä vaihtunut korpin ronkotukseen”

    Varislinnut tuhoavat urakalla metsäkanalintujen pesiä. Tästä ovat samaa mieltä on sekä Helsingin yliopiston koepesätutkimus että kokeneet keskisuomalaiset metsästäjät.
    Tilaajalle
    Korppi tallentui ryöstöpuuhissa kenttäkokeiden riistakamerakuviin.
    Korppi tallentui ryöstöpuuhissa kenttäkokeiden riistakamerakuviin. Kuva: HY/Kosteikkoekologian ryhmä
    Metsä|Erä
    30.6.202411:30
    Eija Vallinheimo
    Saarijärvi

    Helsingin yliopiston tekemissä kenttäkokeissa riistakameroihin tallentui runsaasti kuvia varislinnuista rosvoamassa metsäkanalintujen koepesiä.

    Tähän asti Helsingin yliopiston pesäkokeissa on tutkittu sorsia ja peltokanoja, mutta nyt on valmistunut ensimmäinen metsäkanalintuihin keskittynyt tutkimus. Eteläisimmät koealueet sijaitsivat Uudellamaalla ja pohjoisimmat Pohjois-Savossa.

    Tutkimuksessa katsottiin, miten ympäröivän metsän rakenne vaikuttaa metsäkanojen koepesien selviytymiseen ja mitkä pedot pesiä tuhoavat.

    ”Harakka, supikoira ja varis olivat yleisimmät pesätuholaiset. Pesien saalistus oli sitä yleisempää mitä vähemmän metsää pesän ympärillä oli. Kaupunki- ja peltoympäristöt metsän vieressä lisäsivät tuhojen riskiä. Yhtenäisillä metsäalueilla pesätuhojen riski sen sijaan oli verrattain pieni”, kertoo tutkijatohtori Sari Holopainen Helsingin yliopiston Metsätieteiden osastolta Kosteikkoekologian ryhmästä.

    Tulosten mukaan myös muutokset metsätalouden käytännöissä ovat voineet vaikuttaa kanalintujen lisääntymismenestykseen.

    Syyttävä sormi osoittaa etenkin närhiin ja korppeihin.

    Yksi tutkimusalue sijaitsi Saarijärvellä. Tulosten mukaan nisäkäspedot eivät ole karuilla laajoilla metsäalueilla suuri uhka metsäkanalintujen pesinnälle. Sen sijaan korppi, talitiainen, närhi ja käpytikka olivat eniten pesiä ryöstäneitä lajeja.

    Samaa mieltä ovat Pasi Kivimäki, Matti Tammelin, Seppo Peltonen ja Kari Kunelius, jotka istuvat vakavina tuvan pöydän ääressä Saarijärvellä Keski-Suomessa.

    ”Kyllä kanalintukannat ovat nyt niin pohjamudissa kuin olla ja voi, pesiäkin on löytynyt tänä keväänä vain kaksi kappaletta ja niistäkin toinen tuhoutui”, miehet toteavat synkkänä.

    Miesten syyttävä sormi osoittaa etenkin närhiin ja korppeihin.

    Saarijärveläiset Seppo Peltonen (vas.), Pasi Kivimäki, Kari Kunelius ja Matti Tammelin ovat huolissaan kasvavista varislintukannoista. ”Korpit tappavat myös jäniksenpojat erittäin tehokkaasti”, he toteavat.
    Saarijärveläiset Seppo Peltonen (vas.), Pasi Kivimäki, Kari Kunelius ja Matti Tammelin ovat huolissaan kasvavista varislintukannoista. ”Korpit tappavat myös jäniksenpojat erittäin tehokkaasti”, he toteavat. Kuva: Eija Vallinheimo

    ”Meillä on pirun kova huoli. Nämä Keski-Suomen metsät ovat tällä hetkellä ihan tyhjiä kanalinnuista. Keväällä soitimet olivat hiljaisia ja tilalla oli vain jatkuva korppien ronkotus. Nyt alkaa olla viimeiset hetket toimia”, miehet toteavat ja kertovat valtavista korppien yöpymisparvista, jotka liikkuvat Saarijärven jäteaseman ympäristössä.

    ”Korppi ja närhi ovat täällä saaneet pahinta tuhoa aikaiseksi. Munien lisäksi varislinnut vievät poikasia. Vuonna 2010 alkoi selvä alamäki, vaikka kolmiolaskennat väittävätkin toista”, Kunelius sanoo.

    Peltonen ja Tammelin miettivät, miksi lintuja ei löydy pystykorvan kanssa kulkiessa eikä lintukokeissa.

    ”Ovatko koirat huonoja vai kolmiolaskentatulokset päin peetä”, miehet kysyvät.

    ”Variksen rauhoitusaika alkaa liian aikaisin”

    ”Silti metsäkanalintujen metsästystä helpotetaan ja varislintujen kiristetään, vaikka pitäisi tehdä päinvastoin”, Kivimäki toteaa.

    Jotta metsäkanalintujen pesimämenestystä voidaan kohentaa, miehet näkevät erityisen tarpeelliseksi varislintujen pesimärauhoitusaikojen lyhentämisen Ruotsin tapaan.

    ”Variksen rauhoitusaika alkaa liian aikaisin. Täällä on vielä silloin täysi talvi. Tehokkainta poisto olisi keväällä. Toukokuun alku olisi oikea aika aloittaa pesimärauhoitus", Kivimäki sanoo.

    Närhen sekä korpin rauhoitus saisi miesten mielestä loppua kokonaan.

    Vaikka varis ja harakka olivat yleisimmät ryöstöretkiä tehneet linnut, myös närhi tallentui riistakameran kuviin.
    Vaikka varis ja harakka olivat yleisimmät ryöstöretkiä tehneet linnut, myös närhi tallentui riistakameran kuviin. Kuva: HY/Kosteikkoekologian ryhmä

    Tuvassa istuvat miehet ovat viime vuosina käyneet metsällä, mutta kanalintuja he eivät ole ampuneet viime vuosina. Kaikki miehet ovat henkeen ja vereen pystykorvamiehiä.

    He ehdottavat tiukempaa kuria myös kanalintuja metsästäville.

    ”Minun mielestäni esimerkiksi teerien soitimelta ja kuvilta ampuminen pitäisi kieltää”, Kunelius toteaa.

    Miehet paheksuvat yhteistuumin myös sitä, että lintuja etsitään autojen avulla ja löydöistä vaihdetaan tietoa puhelimitse.

    ”Metsästyskulttuurissa on tapahtunut ikävä muutos. Kyllä kanalintujen metsästykseen kuuluu se, että niitä etsitään metsässä kävellen”, ryhmä toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Varislinnut ovat monille maatiloille riesa. Linnut esimerkiksi nokkivat paaleja ja ulostavat viljan sekaan. Vimpelissä naakat nokkivat mansikan taimet ulos maasta.

      Maatalous | Viljelijä voi olla avuton varislintujen edessä – metsästysaika alkaa vasta sen jälkeen, kun vahingot ovat toteutuneet

      Tilaajalle
    • Kuvassa supikoira tuhoaa keinopesää lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluvan Kevätön-järven rannalla Siilinjärvellä.

      Supikoiraa pidetään syystä pahana pesärosvona – keinopesätutkimuksessa siitä tuli havaintoja pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa enemmän kuin ketusta

    • Toivo-koiralla on tärkeä tehtävä – ”Kanalintujen pesien etsintään seisova lintukoira on omiaan”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle