• Yli 20 000 yläkoululaista osallistuu jälleen Metsävisaan – vuoden teemana muun muassa maailman metsät

    Yli 300 koulua on mukana tämän vuoden Metsävisassa. Metsän merkityksen ymmärtäminen ja metsäosaaminen on tärkeä taito nuorillekin.
    Metsävisaan osallistuu yli 300 koulua Ahvenanmaalta Sevettijärvelle.
    Metsävisaan osallistuu yli 300 koulua Ahvenanmaalta Sevettijärvelle. Kuva: Jouni Porsanger
    Metsä|Koulutus
    5.2.202417:30
    Anniina Jokinen

    Valtakunnallinen metsätietokilpailu Metsävisa järjestetään keskiviikkona 7.2. jo 43. kerran. Se on osa yläkoulujen biologian ja maantieteen opetusta. Mukana on yli 300 koulua ympäri maan.

    ”Biologiaa opettamalla kartutamme oppilaiden luonnontuntemusta ja lisäämme ymmärrystä ekosysteemien toiminnasta. Metsäekosysteemi ja ihmisen toiminnan vaikutukset metsissä ovat keskeisiä aiheita”, sanoo Biologian ja maantieteen opettajien liiton puheenjohtaja Ritu Savolainen Suomen Metsäyhdistyksen tiedotteessa.

    ”Maantieteen opetus puolestaan perehdyttää metsien kestävään käyttöön ja biotalouden mahdollisuuksiin. Oppilaita tuetaan kasvamaan vastuullisiksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneiksi kansalaisiksi, jotka toimivat aktiivisesti ympäristön ja toisten ihmisten puolesta.”

    Metsien merkityksen ymmärtäminen ja metsäosaaminen on tärkeää myös nuorille.

    ”Luontokadon ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi meidän on osattava hoitaa metsiämme niin, että ne tuottavat hyvinvointia myös tuleville sukupolville. Ympäristöongelmat vaativat uusia teknologioita ja innovaatiota. Niitä ei synny ilman vahvaa luonnontieteiden osaamista”, Savolainen sanoo.

    ”Metsäekosysteemi ja ihmisen toiminnan vaikutukset metsissä ovat keskeisiä aiheita.” Ritu Savolainen

    Metsät tarjoavat ekosysteemipalveluita eli raaka-aineita ja palveluita. Esimerkiksi marjat tai eroosion estäminen ovat metsän ekosysteemipalveluita.

    ”Suomessa on paljon metsiä, mutta ruokaa kasvatamme pelloilla ja puutarhoissa. Kehittyvissä maissa pienviljelijä voi kasvattaa metsissään myytävän puun lisäksi ravintokasveja, kuten hedelmäpuita. Puiden lomassa kasvatetaan usein myös vihanneksia, ja kotieläimet voivat käyttää puiden lehtiä ravintonaan”, sanoo Metsävisa-yhteistyössä mukana oleva Janita Jamalainen kehitysyhteistyöjärjestö FFD:stä.

    Maailman erilaiset metsät ja niiden käyttö on yksi tämän vuoden Metsävisan teemoista. 50 parasta koulutason visailijaa kutsutaan Metsävisan finaaliin. Kilpailukysymykset ovat biologian- ja maantieteen opettajien ja metsäasiantuntijoiden yhdessä laatimia.

    Lisää aiheesta
    • Mistä metsänomistaja saa puukaupassa eniten rahaa? Minkä puun yleinen lahottaja on pakurikääpä?

      Metsä | Testaa, millainen metsätietäjä olet!

    • Ritva Toivonen muistuttaa, että metsä tuottaa parhaiten silloin, kun sitä hoidetaan pitkä­jänteisesti.

      Koulutus | Helsingin yliopiston dekaani Ritva Toivonen: ”Metsien hyvinvointiin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle