• Valitukset eivät enää estä susijahtia, mutta helppoa saalista ei ole luvassa

    Jos maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa kiintiöesitykset, susijahdit voivat alkaa jo tammikuussa. Esityksestä ei ole mahdollista valittaa, kuten aiemmin suden pyyntiluvista, mutta helppoa jahdista ei tule.
    Suden metsästys on hankalaa, jos lunta ei ole.
    Suden metsästys on hankalaa, jos lunta ei ole. Kuva: Leena Kangas
    Metsä|Erä
    27.11.202511:59
    Analyysi
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskus julkaisi alkuviikosta ministeriön pyynnöstä tekemänsä esityksen suden kiintiömetsästyksen järjestämisestä. Riistakeskus ehdottaa esityksessä 16 kiintiöaluetta, joista suurin osa sijaitsee Lounais-Suomessa.

    Riistakeskuksen ehdotuksen ytimessä on se, että tällä kertaa pyritään poistamaan pääasiassa kokonaisia laumoja, ei yksittäisiä eläimiä. Tehtävä ei tule olemaan helppo – ainakaan jos maa pysyy lumettomana. Koko lauman kaataminen vaatii paljon suunnittelua ja tiedustelua laumojen liikkeistä.

    ”Aiemmin metsästys kohdennettiin yksittäisiin susiin, kokemukset siitä olivat huonoja. Samanlaista laumojen poistamiseen perustuvaa mallia on käytetty Ruotsissa vuosia”, riistakeskuksen riistapäällikkö Visa Eronen selittää päätöksen taustaa.

    Suden rauhoitusajaksi esitetään helmikuun 11. päivän ja marraskuun 30. päivän välistä aikaa. Suden kiintiömetsästys olisi siten mahdollista vuosittain 1.12.–10.2. Ainakin tällä hetkellä metsästäjien keskuudessa on vielä paljon epäuskoa siitä, toteutuuko jahti ylipäätään vielä tammikuun alussa.

    Erosen mukaan valituksiin sudenmetsästys ei tällä kertaa tyssää, sillä kyse ei ole myönnetystä luvasta vaan asetuksesta, jolla kiintiömetsästys määritellään. Asetuksessa mainitut kiintiöt ja yksilömäärät eivät ole valituskelpoisia.

    Suomessa ollaan nyt monella tapaa uuden asian edessä. Suden metsästystä toteutetaan pitkän tauon jälkeen, joten kokemusta susijahdista on harvalla. Jahtiin soveltuvia koiriakaan ei löydy montaa.

    Suuressa vastuussa metsästyksen toteuttamisesta tulevat olemaan kiintiöalueilla toimivat metsästyksen johtajat, jotka tulevat saamaan joulukuun aikana erillisen koulutuksen tehtävänsä hoitoon. Yksi metsästysseurojen ensimmäisistä tehtävistä on varmistaa, että susi ylipäätään kuuluu metsästysvuokrasopimuksessa mainittuihin lajeihin, joita seuralla on oikeus metsästää.

    ”Maanomistaja voi kieltää alueellaan metsästyksen tietyn lajin osalta. Jos sudenmetsästystä ei ole sallittu vuokrasopimuksessa, silloin sitä ei tarvitse erikseen kieltää”, Eronen toteaa.

    ”Maanomistaja voi kieltää alueellaan metsästyksen tietyn lajin osalta.”

    Visa Eronen

    Metsästyksestä on tarkoitus tulla jatkuva hallintatapa susikannalle. Kiintiömetsästyksellä halutaan ehkäistä sosioekonomisia haittoja ja toteuttaa pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja hallittua kannanhoitoa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kaikkiin reviireihin voida koskea, jotta kanta säilyy suotuisan suojelun tasolla.

    Monissa paikoissa ollaan nyt pettyneitä esitettyihin kiintiöalueisiin. Tulee kuitenkin muistaa, että nyt asetettu kiintiö koskee vain ensi vuoden metsästystä. Susikantaa ja sen kehitystä seurataan vuosittain. Joka vuosi katsotaan erikseen, millaiset edellytykset kunakin vuonna toteutettavalle kiintiömetsästykselle on.

    Alueiden valintaan on käytetty havainto- ja vahinkotietoja, joita on tullut poliisille ja riistakeskukselle. Nyt onkin aika kerätä aktiivisesti ulostenäytteitä ja varmistaa, että kaikki havainnot ilmoitetaan petoyhdyshenkilöille.

    Lisää aiheesta
    • Riistakeskuksen esitys sisältää 16 kiintiöaluetta.

      Erä | Kartta: Suomen riistakeskus esittää suden kiintiömetsästyksen sallimista näillä 16 alueella

    • Epäilyt koirasudesta voivat herätä poikkeuksellisesta värityksestä tai käytöksestä.

      Erä | Kiintiömetsästys helpottaa myös koirasusien poistamista ja tuo tietoa koirasusien levinneisyydestä

      Tilaajalle
    • Susi suolla. Kuvituskuva.

      Erä | Suden kannanhoidollinen metsästys etenee

    Artikkelin aiheet
    susi
    kiintiömetsästys
    metsästysvuokrasopimus
    metsästysaika
    Suomen riistakeskus
    Metsästys
    Susi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle