

Naapuripöydän vilkas kaksivuotias poltti kätensä latukahvilan kamiinan kylkeen, kun muu perhe riisui takkejaan. Ilmoille puhkesi sydäntä särkevä itku. Isä kiikutti potilaan nopsaan pihalle ja laittoi lapsukaisen käden hankeen viilenemään. Laastaria ei löytynyt, mutta onneksi ei tullut isoa rakkoa.
Myös muutaman tunnin päiväretkelle tai ilman rinkkoja tehdylle tunturinhuipun valloitukselle on hyvä ajatus pakata reppuun pieni ensiapupakkaus. Jo venähtänyt nilkka voi tehdä paluun hankalaksi.
Tavallisimpia retkeilijöille tapahtuvia haavereita ovat haavat, tikku sormessa, hiertymät, nyrjähdykset, venähdykset, hyönteisten pistot, pienet palovammat ja vahingot työkalujen tai keitinten kanssa. Ne on yleensä helppo hoitaa retkeilijän ensiapupakkauksesta löytyvillä tarvikkeilla.
Pitkälle reissulle on hyvä harjoitella ensiaputaitoja ja panostaa retken ennakkosuunnitteluun.
”Retkeilyssä paras onnettomuus on se, jota ei tapahdu”, sanoo Lapin keskussairaalan lääkäri, eräopas ja retkeily-yrittäjä Anu Usvasalo.
Pitkän retken suunnittelu on mukavaa. Samalla kannattaa selvittää myös turvallisuusasioita. Miten puhelin kuuluu alueella, mitä reittivaihtoehtoja on ja mistä on tarvittaessa helpointa evakuoida potilas? Lähimmille on hyvä jättää reittisuunnitelma.
”Jos tiedetään, että alueella ei ole kännykkäverkkoa, ehkä jokin satelliittiviestin olisi järkevä olla mukana, joko satelliittipuhelin tai hätälähetin”, Usvasalo toteaa.
Kun reittisuunnitelmaan jättää väljyyttä ja eväitä on riittävästi, huonon sään aikana voi ottaa taukopäivän ja mukauttaa reittiä.
Monet pikkuharmit voi välttää pitämällä itsensä virkeänä. Väsyneenä ja nälkäisenä tekee helposti virheitä.

Kaupasta löytyy retkeilijöille suunnattuja ensiapupakkauksia, joita voi räätälöidä omiin tarpeisiinsa.
Varsinkin pitkällä patikkaretkellä rinkkaan mahtuu vain välttämätön. Silloin yhdellä ryhmästä voi olla kattava ensiapupakkaus ja muilla omat pikkupakkaukset.
Anu Usvasalo neuvoo ottamaan mukaan tarvikkeita, joita voi käyttää monella tapaa.
Leikattavasta laastarista saa juuri sopivan kokoisen palan, ja siitä voi opetella leikkelemään esimerkiksi sormenpäähän sopivan suojan. Pakkaukseen otetaan mukaan myös pienet sakset.
Rakkolaastaria Usvasalo ei itse juuri käytä. Rakot voi usein välttää suojaamalla hiertävän kohdan ihon ajoissa urheiluteipillä. Jos on tottunut käyttämään rakkolaastaria, sen reunat voi teipata urheiluteipillä, jotta laastari ei rullaudu irti, niin kuin helposti käy, Usvasalo vinkkaa.
Urheiluteippi on muutenkin kätevä. Sillä saa teipattua esimerkiksi nyrjähtäneen nilkan tai venähtäneen polven. Ennen pidempiä retkiä teippausta on hyvä harjoitella.
Urheiluteippiä voi myös käyttää pitämään haavan reunat yhdessä ikään kuin tikkien korvikkeena.
”Tällöin verenvuoto pitää ensin tyrehdyttää painamalla, jotta teippi tarttuu ihoon, ja päälle kannattaa laittaa sidos.”
Ensiapupakkaukseen on hyvä varata myös jonkinlainen sidosrulla. Anu Usvasalo suosii itseensä liimautuvaa, joustavaa sidosta, josta saa hyvän tuen venähtäneelle jalalle.
”Pitää vain pitää varansa, ettei sidosta laita liian tiukalle. Se pitää kiertää aika lailla venyttämättä paikoilleen.”
Mukana on hyödyllistä olla sideharsorulla tai pari. Toisaalta itseensä liimautuvalla siteellä voi kiinnittää myös haavoja suojaavat sidetaitokset, jos sideharsoa ei ole mukana. Sidetaitoksia Usvasalo tapaa varata mukaan nipun minigrip-pussiin.
Lisäksi mukaan otetaan kipulääkkeitä, ehkä antihistamiinia ja mahdolliset henkilökohtaiset lääkkeet.
Matkaan voisi pakata myös käsidesin, kolmioliinan ja avaruuspeiton.

”Retkivarustus on joka tapauksessa niukka, jos jotain isompaa sattuu”, Anu Usvasalo huomauttaa.
Mukaan otettavia tarvikkeita on osattava käyttää. On helpompaa sitoa nyrjähtänyt nilkka tai murtunut sormi tositilanteessa, kun on kokeillut sitomista aiemmin terveellä raajalla.
Maastossa voi myös joutua hyödyntämään muitakin käsillä olevia varusteita. Usvasalo kannustaa harjoittelemaan niitäkin tilanteita ennalta.
”Kannattaa harjoitella kavereiden kanssa esimerkiksi sitä, miten t-paitaa voisi käyttää kolmioliinan korvikkeena, miten lastoitetaan alaraaja tai miten loukkaantunut kaveri siirretään.”
”Siirtämisessä ei oikein riitä, että teoriassa tietää, että otetaan kaksi riukua, laitetaan niihin muutama takki, ja siitä syntyy hyvät paarit.”
Joskus retkellä tapahtuu vakava onnettomuus. Silloin tärkeintä on säilyttää maltti, arvioida tilanne ja potilaan tila sekä uskaltaa toimia.
”Maallikko voi epäröidä taitojensa riittävyyttä, mutta oikeansuuntaiset toimet ovat tarpeeksi. Pääasia on se, että tekee jotakin”, Anu Usvasalo sanoo.
Esimerkiksi hän ottaa kylkiasennon. Potilas laitetaan kylkiasentoon helposti vaatteista vetämällä, eikä ole välttämätöntä muistaa täsmälleen, miten hänen kätensä ja jalkansa pitäisi asettaa.
”Jos potilas on tiedoton, ensin tarkistetaan, ovatko hengitystiet auki. Kylkiasento on yleensä hyvä hengittävälle potilaalle, jonka tajunnantaso on alentunut.”
Haavan verenvuoto tyrehdytetään paineen avulla vaikka kädellä heti, kun vahinko on tapahtunut.
Jo ennen kuin aletaan miettiä sitä, miten potilas evakuoidaan, pitää huolehtia siitä, että hän pysyy lämpimänä, Usvasalo muistuttaa.
Retkellä on yleensä mukana makuupussi ja makuualusta, ehkä avaruuspeittokin. Tarvittaessa potilasta voi lämmittää kuumalla vedellä täytettyjen pullojen avulla. Ne voi laittaa makuupussiin kuivapussin sisällä.
Lisätietoja:
Olivia Kiwanuka: Vaeltajan lääkintäopas (Calazo 2018)
Jouni Laaksonen: Retkeilijän opas (Otava 2013)
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
