Metsämiesten Säätiö kasvattaa apurahojen jakoaan 100 000 eurolla ensi vuonna. Se nostaa koko jakopotin kahteen miljoonaan euroon.
”Noston mahdollistaa onnistunut sijoitustoiminta”, toteaa säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä.
Onnistuneiden sijoitusten lisäksi myös Metsämiesten säätiön saamat lahjoitukset kasvattavat apurahojen määrää. Säätiö ei ota lahjoituksista itselleen mitään, vaan ne käytetään lyhentämättömänä lahjoittajan haluamaan tarkoitukseen metsäalalla.
Säätiö tähtää apurahoillaan vaikuttavuuteen. Sen rahoitustoiminnan painopistealueet ovat osaaminen, hyvinvointi, verkostot, tunnettuus, metsäkulttuuri ja ennakointi.
Säätiö julkistaa perinteiseen tapaan apurahojen erityispainotukset tulevan syyskuun lopussa.
Metsämiesten säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa ja saatuja lahjoituksia alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.
Sota-ajan savottajätkien muonahuollosta alkunsa saanut Säätiö kunnioittaa historiaansa nimellään. Säätiön apurahoissa viime aikoina naiset ja naisten toimiminen metsäalalla on saanut erityistä huomiota.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
