• Puunpoltto väheni pääkaupunkiseudulla, puuta käytetään enimmäkseen lisälämmitykseen

    Puunpoltto tuottaa pääkaupunkiseudulla enemmän pienhiukkasia kuin autojen pakokaasut.
    Uunit tuottavat yleisesti vähemmän päästöjä kuin puukiukaat.
    Uunit tuottavat yleisesti vähemmän päästöjä kuin puukiukaat. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Sähkö ja lämmitys
    11.3.202511:39
    Sami Suojanen

    Puunpoltto on hieman vähentynyt pääkaupunkiseudun pientaloissa. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) tuoreen raportin mukaan uusissa taloissa puuta poltetaan vähemmän kuin vanhemmissa taloissa ja myös päästöt ovat pienemmät.

    Vertailukohtana on viisi vuotta sitten tehty selvitys.

    HSY:n mukaan puunpoltto on kuitenkin edelleen merkittävä ilmanlaatua heikentävä tekijä. Puunpoltto tuottaa pääkaupunkiseudulla enemmän pienhiukkasia kuin autojen pakokaasut.

    Pääkaupunkiseudulla on noin 75 000 pientaloa, joista yli 70 prosentissa poltetaan puuta. Puuta käytetään pääasiassa lisälämmitykseen. Pääasiallista puulämmitystä alueella on vain vähän.

    Uudemmissa eli vuosina 2010–2023 rakennetuissa pientaloissa poltetaan keskimäärin lähes puolet vähemmän puuta kuin vanhemmissa taloissa. Lisäksi uusissa taloissa on harvoin puukiukaita ja kiukaissa poltetun puun määrä on selvästi vähäisempää kuin vanhemmissa taloissa.

    ”Pääsääntöisesti uudemmat tulisijat ja puukiukaat ovat vähäpäästöisempiä kuin vanhemmat.”

    Nelli Kaski

    Puukiukaat ovat yleisesti suurempipäästöisiä kuin muut tulisijat.

    Useimmat pääkaupunkiseudun asukkaat polttavat puuta joko varaavassa takassa tai puusaunassa. Puunpolton pienhiukkaspäästöt sisältävät muun muassa mustaa hiiltä ja syöpävaarallista bentso(a)pyreeniä.

    ”Pääsääntöisesti uudemmat tulisijat ja puukiukaat ovat vähäpäästöisempiä kuin vanhemmat. Tärkeää on polttaa vain kuivaa puuta eikä lainkaan roskia, kuten maitotölkkejä”, HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Nelli Kaski sanoo ympäristöpalveluiden tiedotteessa.

    HSY:n raportin mukaan puunkäyttömäärät ja tulisijojen käyttötiedot pohjautuvat keväällä 2024 tehtyyn kyselyyn, joka lähetettiin runsaalle 4 000 pientaloasukkaalle pääkaupunkiseudulla. Kyselyyn vastasi noin 1 600 pientaloasukasta.

    Lisäksi noin 900:lle uuden pientalon asukkaalle lähetettiin erilliskysely puunkäyttömääristä. Tähän erilliskyselyyn vastasi noin 300 asukasta. Kyselyssä saatiin tietoa eri tulisijatyyppien yleisyydestä, ikäjakaumasta ja puunpolttomääristä.

    Näiden tietojen perusteella HSY teki pientalojen puunpolton päästöarviot eri ilmansaasteille, kuten pienhiukkasille, mustalle hiilelle ja bentso(a)pyreenille.

    Lisää aiheesta
    • Lämmitysjärjestelmiin liittyvissä tulipaloissa kyse on usein joko inhimillisestä virheestä tai jonkinlaisesta viasta lämmitysjärjestelmässä.

      Sähkö ja lämmitys | Moni syyllistyy takan kanssa vaaralliseen virheeseen − näin voit välttyä vahingoilta

    • Keskustelu puunpoltosta kuumenee. Suomalaisille puulämmittäminen on paitsi perinne, myös järkevä käytännön ratkaisu.

      Ympäristö | Polttopuu määriteltiin uusiutumattomaksi energiaksi – Pitäisikö klapeilla lämmittämisestä maksaa päästömaksu?

      Tilaajalle
    • Puun polton päästöt jäävät pakkasella naapuruston kiusaksi.

      Metsä | Näin poltat puut tehokkaasti ja vähennät savuhaittoja naapurustossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puunpoltto
    Pääkaupunkiseutu
    ilmanlaatu
    HSY
    pientalot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle