• Satakunnassa on niin märkää, että 20–30 prosenttia hakkuista joudutaan siirtämään talvelle tai kesälle

    Runsaat sateet ovat jatkuneet loppukesästä asti. Etenkin huonojen metsäautoteiden takana olevien kohteiden korjuussa on haasteita.
    Tilaajalle
    MHY:n Heikki Hacklin metsätyömaalla Kullaalla. Sateinen keli vaikeuttaa puunkorjuuta Länsi-Suomessa.
    MHY:n Heikki Hacklin metsätyömaalla Kullaalla. Sateinen keli vaikeuttaa puunkorjuuta Länsi-Suomessa. Kuva: Jussi Partanen
    Metsä|Metsänhoito
    23.10.202312:15
    Anniina Jokinen

    Sateinen keli haittaa puunkorjuuta Länsi-Suomessa. Esimerkiksi Porissa on satanut 1.–16. lokakuuta välisenä aikana 61,6 millimetriä.

    Metsänhoitoyhdistys Satakunnan korjuuesimies Heikki Hacklin kertoo, että runsaat sateet ovat vaikuttaneet korjuuseen ja lisänneet kustannuksia.

    ”Ollaan jouduttu tuomaan soraa ja jättämään sellaisia leimikoita pois hakkuusta, mitä oli suunniteltu hakattavaksi. Koko syksy on tähän mennessä ollut huonoa”, Hacklin sanoo.

    Leimikoiden hakkuuta on jouduttu siirtämään talvikorjuuseen tai jopa ensi kesälle.

    ”Muutamiin vuosiin ei ole ollut näin huono syyskesä. Elo–syyskuussa Satakunnassa oli tosi huonoja korjuukelejä. On ollut teitä poikki ja tullut niin paljon vettä, että rummut eivät ole vetäneet. Ollut ihan poikkeukselliset olosuhteet.”

    Hacklinin mukaan on vaikea sanoa, miten suuri osa hakkuista siirtyy syksyltä eteenpäin, mutta hän arvioi määrän olevan noin 20–30 prosenttia. Satakunnassa joudutaan odottamaan joko hyvää talvi- tai kesäkeliä.

    ”Voi sanoa, että talvet ovat olleet epävarmoja tällä alueella. Kyllä melkein kuivat kesäkelit ovat viime vuosina olleet parempia hakkuun kannalta.”

    ”Kyllä melkein kuivat kesäkelit ovat viime vuosina olleet parempia hakkuun kannalta.”

    Hakkuiden siirtyminen aiheuttaa omia ongelmiaan. Metsänhoitoyhdistys lyö hinnat lukkoon kaupantekohetkellä, eikä hakkuuajankohdan todellisesta hintatasosta ole tietoa, jos se siirtyy vuodella.

    ”Myös metsänomistaja joutuu odottamaan tuloansa kauemmin”, Hacklin sanoo.

    Metsänhoitoyhdistyksissä pyritään tekemään hakkuut 3–4 kuukauden kuluttua kaupan solmimisesta. Pidempi aika kuluu vain poikkeustapauksissa, vaikka hakkuuaikaa onkin kaksi vuotta.

    Jos hakkuuta joudutaan siirtämään, metsänomistaja voi saada pieniä ennakoita mahdollisuuksien mukaan.

    ”Kuitenkin aika hyvin toimitukset ollaan saatu toteutettua. Lisätyötä se on vaatinut ja kustannuksia tulee vähän lisää.”

    ”Ei voi liikaa korostaa metsäteiden tärkeyttä.”

    Hacklinin mukaan hankalimmat korjuupaikat ovat huonojen metsäautoteiden takana.

    ”Se, mitä normaalina kuivana kesäkelinä on saatu haettua, ei ole nyt onnistunut tai on tullut vaurioita. Jos on oikein hyvä metsätie, se on vähän pelastanut”, Hacklin sanoo. Huonojen metsäautoteiden takia on kuitenkin usein jouduttu siirtämään hakkuuajankohtia.

    Myös metsissä, joiden pohja on hienojakoinen, hakkuiden tekeminen on ollut vaikeaa.

    ”Ei voi liikaa korostaa metsäteiden tärkeyttä.”

    Lisää aiheesta
    • Sora-Sampo syntyi Pudasjärvellä toimivan kuljetusyrittäjän Sampo Puurusen ideasta.

      Koneet ja kulkuneuvot | Video: Kuljetusyrittäjä Sampo Puurusen keksimä Sora-Sampo auttaa nopeasti, kun tie pettää

    • Kirjoittaja esittää, että metsänhoitoyhdistysten asiantuntemusta käytettäisiin yksityisteiden hoidossa.

      Liikenne | Lukijalta: Haaste metsänhoitoyhdistyksille – yksityistielain epäkohtia korjattava

    Artikkelin aiheet
    Satakunta
    puunkorjuu
    sateet
    Metsänhoitoyhdistys
    metsätiet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla