• Hallitus on onnistunut syyllistämisessä – ministerit jättivät kertomatta tietoisesti, että Suomen hiilidioksidipäästöt ovat 0,14 prosenttia maapallon hiilidioksidipäästöistä

    Viimeisenä hallituksen toimintavuonna ympäristöviestintä muuttui yllättäen täysin.
    Metsä|Monimuotoisuus
    4.3.202315:20
    Lukijalta
    Jukka Tuori

    Kolme ensimmäistä vuotta Marinin hallitusviisikko ajoi kriisiviestinnän keinoin sitä, että meillä Suomessa on ”ilmastohätätila”. Hiilidioksidipäästömme aiheuttavat ilmaston lämpenemistä. Annettiin poliitikoille ja meille kansalaisille sellainen kuva, että voimme pikaisilla toimilla vaikuttaa uhkaan.

    Sen ministerit jättivät kertomatta tietoisesti, että Suomen hiilidioksidipäästöt ovat tilastokeskuksen mukaan 0,14 prosenttia maapallon hiilidioksidipäästöistä. Meidän päästövähennyksemme eivät pysäytä ilmaston lämpenemistä.

    Syyllistämisessä onnistuttiin, sehän on vallankäyttö tekniikkaa.

    Nyt viimeisenä hallituksen toimintavuonna ympäristöviestintä muuttui yllättäen täysin. Ilmaston lämpiäminen jäi taka-alalle ja nyt uutisoitiin luontokadon iskeneen Suomeen. Sitä ei osattu tai ei haluttu kertoa, mitkä lajit tai luontotyypit ovat kadonneet tai katoamassa.

    Tämä tv:n pääuutiset ja ajankohtaisohjelmat estoitta täyttänyt viestintäisku lanseerattiin Kanadan luontokatokokouksen alla. Ympäristöministeri Ohisalo lensi innoissaan Kanadaan mukanaan viitisenkymmentä esikuntaansa kuuluvaa henkilöä valtion kustannuksella. Toivottavasti kokousviikko oli kustannusten väärti.

    Luontokato on tosiasia maapallomme ylikansoitetuilla alueilla.

    Suomalaisten karkea syyllistäminen luontokadosta on käsittämätöntä. Olemme Euroopan vihreä nurkka, meillä ei ole ylilaidunnusta niin kuin esimerkiksi Britannian ylänköalueilla. Meiltä puuttuvat autiomaat, jotka ovat luontokadon pahin ilmentymä.

    Nyt luontokadon nimissä käynnistetään metsien, peltojen, vesistöjen ja soiden ennallistamistoimia. Ennallistamisesta ei ole tieteellistä näyttöä, on vain poliittisten luontopaneelien maalama ihanteellinen kuva 1950-luvun Suomesta, johon nyt ennallistamisella pyritään.

    1950-luvun Suomessa valtaosa kansalaisista asui ja työskenteli maaseudulla. Kysyn vähän ironisesti, siirretäänkö myös ihmiset kaupungeista maalle, jotta saadaan todellinen idylli. Myös hevosia tarvitaan lisää 200 000.

    Jukka Tuori

    agronomi, MMM

    Huittinen

    Lisää aiheesta
    • EU:n maa- ja vesialueesta pitäisi asettaa 30 prosenttia suojelun piiriin. Alasta 10 prosenttia olisi tiukasti suojeltua.

      Luonto | Hallituksessa muhii vielä ennen vaaleja iso riita biodiversiteettistrategiasta – "Komission asettaman vyön lisäksi vielä omat henkselit"

    • Eläinperäisten tuotteiden osuutta ruokavaliossaan vähentäneiden osuus vastaajista on hieman pienentynyt vuoteen 2019 verrattuna. LEHTIKUVA / Trond H. Trosdahl.

      Ympäristö | Suomalaiset suhtautuvat ilmastotoimiin aiempaa nihkeämmin – energiaa säästetään, mutta lihansyönnin vähentäminen ei innosta

    • Selvityshenkilö Mari Pantsarin mukaan yritysten luontotoimia tulee vahvistaa, jotta luontokato saadaan pysäytettyä vuoteen 2030 mennessä.

      Ympäristö | Selvitys: Valtio voisi vauhdittaa luontoarvokauppaa 100 miljoonalla eurolla – uusia kannustimia maanomistajille?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen hallitus
    ympäristöviestintä
    hiilidioksidipäästöt
    luontokato
    ennallistaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Meillä ei ole varaa menettää ympäröivän yhteisön luottamusta,” kirjoittaa Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuuden maineessa on tapahtunut positiivista kehitystä – kyselytutkimus paljasti myös yllätyksiä