Metsästysmuseon johtaja Timo Kukko: ”Museoista haetaan elämyksiä ja laajempaa ymmärrystä historiasta – pelkkien vitriinien aika on ohi”

Timo Kukko on uransa aikana tehnyt töitä muun muassa Siidan luontomuseossa Inarissa ja Lusto-metsämuseossa Punkaharjulla.

Hän on ollut mukana rakennuttamassa maatalousmuseo Sarkaa Loimaalle ja loihtinut luontoteemaisia näyttelyitä myös esimerkiksi Suomen Luontokeskus Haltiaan Espoossa.

Nyt Kukko haluaa kehittää Suomen Metsästysmuseosta koko perhettä kiinnostavan kohteen.

Strategiatyö on vasta alkumetreillä, mutta Kukon mukaan on ilmeistä, että Metsästysmuseon toimintaa lähdetään kehittämään aiempaa laajemmille asiakaspiireille.

”Metsästys on valtakunnalliselle museolle suhteellisen kapea keskittymiskohde. Sen takia on luontevaa, että tarkastelemme luonnon virkistyskäyttöä pelkkää metsästystä laajemmin. Etenkin kun luontoon liittyvät aiheet ovat nyt erittäin ajankohtaisia ja Suomi tunnetaan maailmalla juuri luonnosta ja luonnossa liikkumisesta.”

Kukolla on selkeät näkemykset siitä, millä ihmiset saadaan houkuteltua uudistuvaan museoon. Sijainti on yksi tärkeä asia.

Riihimäen eduksi hän näkee sen, että kulkuyhteydet ovat hyvät ja Suomen väestöllinen keskipiste sijaitsee lähellä. Museo pitää kuitenkin saada sellaiseksi, että se vastaa kävijöiden odotuksia.

”Vitriineissä näytteillä olevien esineiden sijasta museoista etsitään nykyisin elämyksiä. Museoiden tulee pystyä tarjoamaan kokemuksia ja lisätä ymmärrystä asioihin. Vitriinissä oleva ase ei avaa sitä maailmaa, mitä metsästäjä kokee”, Kukko selittää.

Timo Kukko esittelee museon kokoelmissa olevaa vanhaa hylkeen nahkapohjaista suksea sekä omaa nykyaikaista liukulumikenkäänsä eli suksea, jossa on keinokarvaa suksen pohjassa. Kuva: Jaana Kankaanpää

Museota halutaan laajentaa koko perhettä kiinnostavaksi. Kukon mukaan vain pieni osa kävijöistä haluaa nähdä laajaa kokoelmaa erilaisia aseita.

Sen sijaan monen mielestä on mielenkiintoista tietää, millä menetelmillä on metsästetty, miten esi-isät aikoinaan hankkivat ruokansa ja mitä ruokaa pöydässä on ylipäätään ollut.

Jos katsotaan sata vuotta sitten Suomessa elänyttä riistakantaa, niin hirviä ei juurikaan ollut, karhukanta oli pieni ja peuroja ei vielä ollut tuotu Suomeen.

”Ihmiset ovat kiinnostuneita ihmisistä, ja he haluavat oppia ymmärtämään elämää. Meidän tehtävämme on esitellä luontoa ja luonnossa tapahtuvaa toimintaa. Sen esittäminen pelkkien esineiden avulla olisi tylsää. Virtuaalitodellisuutta ja havainnollisia interiöörejä hyödyntämällä tähän elämään pääsee eri tavalla käsiksi, kuin lukemalla tekstejä ja katsomalla yksittäisiä esineitä. Tämä vaatii tietysti näyttelytiloiltakin enemmän kuin aiemmin.”

”Tavallista elämää havainnollistavissa esityksissä tarvitaan esimerkiksi metsästysvaatteita tai retkeilyvälineitä, joita on käytetty”, Kukko sanoo ja pyörittelee käsissään esimerkkinä legendaarista valopetroolilla toimivaa Optimus 111 -retkikeitintä, joka on saatu lahjoituksena museoon.

Hän muistuttaakin, että museoon etsitään erikoisuuksien lisäksi arkeen liittyviä esineitä, joita ei välttämättä edes heti hoksaa museoon kuuluviksi.

Museon kokoelmista löytyy paljon materiaalia, esimerkiksi Erä-lehdet on koottu niteeseen. Kuva: Jaana Kankaanpää

Jatkossa ihmisiä halutaan houkutella museoon myös erilaisilla tapahtumilla ja mahdollisuuksilla järjestää juhlia tai työpaikkojen tapahtumia

”Museo voisi olla paikka, jossa erilaisia taitoja siirretään ihmiseltä toiselle. Vanhat taidot unohtuvat helposti, eikä pelkkien esineiden näkeminen siirrä taitoja. Museossa voitaisiin järjestää esimerkiksi teemaan liittyviä kursseja tai talkoita.”

Tämä kaikki vaatii kuitenkin yhteistyökumppaneita. Siksi paraikaa mietitään erilaisia rahoitusmalleja ja etsitään sopivia kumppaneita.