
Metsämiesten Säätiö jakaa tänä vuonna metsäalalle apurahaa 1,7 miljoonaa euroa.
Hakemuksia säätiölle tuli 239 kappaletta. Yhteensä apurahaa haettiin 4,7 miljoonaa euroa, josta myönnetty rahoitus kattaa 37 prosenttia.
Suurimman 150 000 euron rahoituksen sai Metsämuseo Luston peruskorjaus.
Lisäksi säätiö rahoittaa useita selvityksiä, tutkimuksia ja Metsäosaaja 2030 -tohtorikoulutukseen liittyviä väitöskirjatöitä.
Rahoituksella käynnistetään muun muassa Metsä ja me -tutkimushanke, selvitys Metsäalan EU-akatemiasta, strategia suomalaisen metsäosaamisen kansainvälistämiseksi ja tutkimus metsäalan työvoimapulan ratkaisuista.
Lisäksi rahoituksella tuetaan esimerkiksi metsäalan opiskelijoiden kansainvälistymistä, parannetaan alan tunnettuutta ja kehitetään metsäalan koulutusta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
