• Valkoposkihanhet lennähtävät pian Itä-Suomen pelloille – tätä ministeri Essayah aikoo esittää ratkaisuksi

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoo esittävänsä suojametsästystä valkoposkihanhien ja merimetsojen vahinkojen vähentämiseksi.
    Tilaajalle
    Linnut aiheuttavat miljoonavahingot maataloudelle erityisesti Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.
    Linnut aiheuttavat miljoonavahingot maataloudelle erityisesti Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Kuva: Pertti Iivanainen
    Metsä|Maatalous
    11.3.202615:30
    Eija Vallinheimo

    Valkoposkihanhien Barentsinmeren kanta on kasvanut voimakkaasti 1980-luvun alun alle 100 000 yksilöstä nykyiseen noin 1 700 000 yksilöön. Samaan aikaan Suomen läpi keväisin ja syksyisin muuttavien valkoposkihanhien määrä on kasvanut. Määrien myötä myös hanhien aiheuttamien maatalousvahinkojen kustannukset ovat nousseet merkittävästi.

    Hanhien karkottaminen pelloilta tulee tänä keväänä viljelijöille entistä kalliimmaksi, sillä uusi Lupa- ja valvontavirasto päätti viisinkertaistaa karkotusluvan hinnan 1 500 euroon.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoo Facebook- postauksessaan, että hallituksessa ratkaisuja vahinkojen vähentämiseen on etsitty hallitusohjelmakirjauksen pohjalta, jossa lajit linjattiin siirrettäväksi metsästyslain piiriin huolehtien vahinkojen korvaamisen jatkumisesta ja EU-vaikuttamisesta lintudirektiivin osalta.

    Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön työryhmätyö päätyi kuitenkin erimieliseen ratkaisuun. Sen mukaan kumpikaan esitetyistä malleista ei ollut optimaalinen.

    Sen sijaan toimiva ja testattu malli löytyy ministerin mukaan Ruotsista, jossa ns. suojametsästyksen kautta rajoitetulla metsästyksellä voidaan turvata mm. korjaamatonta satoa, lentoturvallisuutta, kalankasvatusta ja kutu- ja poikastuotantoalueita.

    ”Tältä pohjalta olen kiirehtinyt lain valmistelua eteenpäin”, Essayah kirjoittaa.

    Ratkaisun löytymisessä käänteentekevää on ollut ympäristöministeriön kannan muuttuminen suojametsästykseen.

    ”Vielä joulukuussa ministeriöstä annetussa kirjallisen kysymyksen vastauksessa ei nähty mahdolliseksi edetä suojametsästyksessä, mutta kiitoksen kera voi todeta kannan muuttuneen. Ympäristöministeriö oli jopa aktiivinen komission suuntaan muun muassa vahingon korvausten maksamisen jatkamisen varmistamiseksi momentiltaan.”

    Kannan kasvun myötä satovahinkojen ennaltaehkäisyyn ja korvauksiin on käytetty miljoonia euroja vuosittain. Itä- ja Kaakkois-Suomessa viljelytiloja on jopa lopetettu keväisin ja syksyisin toistuvan kestämättömän tilanteen takia.

    Essayahin mukaan maa- ja metsätalousministeriön näkökulmasta keskeistä on juuri turvata vahinkojen oikeudenmukainen korvaaminen elinkeinonharjoittajille nykyisen RAULAKO-korvausjärjestelmän pohjalta.

    ”Tämä on edelleen tärkeää, sillä suojametsästyksellä vahinkoja tullaan varmasti vähentämän, mutta nykyisen suuruisilla lintukannoilla niitä ei voida edelleenkään täysin estää”, postauksessa todetaan.

    Essayah mainitsee kirjoituksessaan valkoposkihanhien lisäksi merimetsot, jotka aiheuttavat merkittäviä kalatalousvahinkoja rannikkoalueilla.

    Lisää aiheesta
    • Vahinkojen merkittävä vähentäminen kantaa rajoittamalla vaatisi lajin poistamisen tiukan suojelun piiristä.

      Metsästys | Yle: Valkoposkihanhien metsästykselle ei ole asiantuntijan mukaan biologista estettä

    • Keväisin ja syksyisin noin satojatuhansia hanhia pysähtyy ja ruokailee Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen pelloilla aiheuttaen vahinkoja.

      Erä | Suomi haluaisi aloittaa valkoposkihanhien metsästyksen – ”Millään kokeiluilla ei ole saavutettu pysyviä tuloksia”

      Tilaajalle
    • Valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot viljelyksille ovat useita miljoonia euroja vuodessa.

      Erä | Ministeri Essayah toppuuttelee viljelijöiden odotuksia koskien valkoposkihanhien metsästyksen aloittamista

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    Sari Essayah
    suojametsästys
    maatalousvahingot
    Erä
    Erä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen