• Metsäjätti ylpeilee maksavansa 20 000:n sairaanhoitajan palkan ja työllistävänsä Seinäjoen verran ihmisiä

    Metsä Groupin kokonaisvaikutus Suomen talouteen on runsaat 10 miljardia euroa vuodessa.
    Metsä Groupin Kemin sellutehdas.
    Metsä Groupin Kemin sellutehdas. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.6.202608:46
    Jussi Vehkala

    Metsä Groupin toiminta tuottaa Suomen talouteen vuosittain noin 3,4 miljardin euron arvonlisän ja työllistää yhteensä yli 30 000 ihmistä, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

    Arvonlisä tarkoittaa maahan palkkoina, voittoina ja veroina jäävää rahaa.

    Tiedot perustuvat konsulttiyhtiö KPMG:n laatimaan arvioon vuosilta 2023–2025. Metsä Group on tilannut arvion itsestään.

    Metsä Groupin kokonaisvaikutus Suomen talouteen on taas runsaat 10 miljardia euroa vuodessa. Summa muodostuu yhtiön oman liikevaihdon lisäksi hankinnoista, investoinneista, palkoista ja niiden synnyttämistä vaikutuksista eri toimialoilla.

    Yhtiö tuottaa Suomessa arviolta noin 930 miljoonan euron verotulot vuosittain. Summa vastaa yli 20 000 sairaanhoitajan vuosipalkkaa, tiedotteessa havainnollistetaan.

    Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, ettei Suomi kansallisin päätöksin heikennä metsätalouden ja -teollisuuden toimintaympäristöä.

    Jussi Vanhanen

    Metsä Group työllisti Suomessa tarkastelujaksolla suoraan keskimäärin 5 750 henkilöä.

    Kun mukaan lasketaan hankintaketjujen, investointien ja palkankäytön synnyttämät kerrannaisvaikutukset, nousee työllisyysvaikutus noin 30 800 henkilöön.

    Tätä verrataan Seinäjoen kokoisen kaupungin työssä käyvän väestön määrään.

    ”Selvitys osoittaa konkreettisesti, miten laaja vaikutus metsätaloudella ja -teollisuudella on Suomen työllisyyteen, talouskasvuun ja julkiseen talouteen”, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Jussi Vanhanen.

    Vanhanen korostaa, ettei politiikkatoimilla saa heikentää metsätalouden edellytyksiä.

    ”Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, ettei Suomi kansallisin päätöksin heikennä metsätalouden ja -teollisuuden toimintaympäristöä vaan päinvastoin tukee niiden uudistumista, tehokasta toimintaa ja kansainvälistä kilpailukykyä.”

    Lisää aiheesta
    • Koivukuidun hinta nousi kaikista eniten viime viikolla.

      Puukauppa | Puun hinta viikolla 24: Jotain poikkeuksellista tapahtuu nyt

      Tilaajalle
    • Valtakunnanrajaan tuli muutoksia Tenojoella. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Suomen ja Norjan välinen raja siirtyi

    • Luken mukaan energiapuun käyttö ei lähtökohtaisesti vaaranna metsien hiilinieluja tai luonnon monimuotoisuutta.

      Metsäenergia | Tutkijat: Puun energiakäyttöä ei pidä ajaa alas – tulevat kriisit vaativat toimivat hankintaketjut

      Tilaajalle
    • Uudella menetelmällä voidaan valmistaa kuidusta elintarvikepakkauksia. Kuvassa Metsä Groupin  Muoto-tuotteita.

      Metsäteollisuus | Voiko puu syrjäyttää muovin pakkauksissa? Valmet uskoo löytäneensä ratkaisun

      Tilaajalle
    • Kuvassa Sampo Rosenlew FR48 ja uuden tuoteperheen KESLA 9FT.

      Metsäkoneet | Keslalta strateginen veto ‒ tällaisia ovat uudet koneet

    Artikkelin aiheet
    Metsä Group
    suomen talous
    metsäteollisuus
    työllisyysvaikutus
    verotulot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa