• Villisikakanta on pienentynyt, arvioi Luonnonvarakeskus

    Vuosi 2020 oli kannankasvun huippuvuosi, jolloin kannan keskimääräinen koko oli 3 090 yksilöä.
    Tilaajalle
    Arkistokuva villisikatarhalta.
    Arkistokuva villisikatarhalta. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    15.2.202319:35
    Sari Penttinen

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kanta-arvion mukaan villisikakanta on pienentynyt kahden vuoden takaisesta huipustaan. Luken tiedotteen mukaan kannan keskimääräinen koko oli runsaat 2 500 villisikaa tämän vuoden tammikuussa.

    Alueellisesti eniten villisikoja tavataan edellisvuosien tapaan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudenmaalla.

    ”Tämän vuoden kanta-arvio osoittaa sen, että viime vuonna jo havaittavissa ollut villisikakannan kasvun kääntyminen laskuun näyttää todennäköiseltä”, toteaa erikoistutkija Mervi Kunnasranta Lukesta.

    Vuosi 2020 oli kannankasvun huippuvuosi, jolloin kannan keskimääräinen koko oli 3 090 yksilöä. Nyt kannan keskimääräinen koko on yli 500 yksilöä pienempi.

    Kannan pienemiseen on vaikuttanut tehokkaan metsästyksen ohella todennäköisesti myös viime talven ankaruus, arvioi Kunnasranta.

    Keskeisimpiä tietolähteitä runsauden ja levinneisyyden arvioinnissa ovat metsästäjien hirvenmetsästyksen yhteydessä tuottama arvio alueensa villisikojen runsaudesta, tieto saalismääristä sekä kirjallisuuteen perustuva tieto villisian lisääntyvyydestä ja kuolleisuudesta.

    Tietoa villisikakannan koosta ja levinneisyydestä tarvitaan erityisesti kannanhoitoon ja eläintautiriskien arviointiin, joista afrikkalainen sikarutto (ASF) on merkittävin.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa villisikoja on noin 3 100. Vuosittain kaadetaan vajaat 1 500 yksilöä.

      Eläimet ja kasvit | Villisikojen mukana voi levitä kohtalokas tauti – ”Sen leviäminen Suomeen olisi monelle sikatilalle viimeinen niitti”

      Tilaajalle
    • Marko Husu (oik.) ja Samuli Husu ovat Muurikkalan metsästysyhdistyksen aktiivisimpia villi­sikojen metsästäjiä.

      Metsästys | Villisika on ovela ja varovainen eläin, joka tietää, kun sitä metsästetään ‒ ”Villisika haistaa tryffelin maan alta ja kaukaa keski-ikäisen miehen”, metsästäjä sanoo

      Tilaajalle
    • Arkistokuva liittyen viime vuoden helmikuun tapaukseen, missä paikannuspanta oli myös jättänyt jälkensä villisikaan.

      Erä | Villisialle vaurioita paikannuspannasta ‒ tapaus ei ole ainoa laatuaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle