
Tammelassa Tervalamminsuon alueella kevättalvella aloitettu ennallistamistyö valmistuu elokuun aikana. Kyseessä on Tervalamminsuon viimeinen ennallistamaton, noin 13 hehtaarin osa-alue.
Tämän työn myötä on ennallistettu kaikki Liesjärven kansallispuistoon kuuluvat ennallistamiskelpoiset suot, jotka oli aikoinaan ojitettu, Metsähallitus kertoo tiedotteessa.
Ojitetun suon kasvillisuus oli muuttunut sekä puuston kasvun voimistumisen myötä että pohjakerroksen osalta, kun kangasmetsäsammalet veivät suon kuivuessa kasvutilaa rahkasammalilta.
Kevättalvella suoalueelta harvennettiin ojituksen vaikutuksesta runsastunutta puustoa. Nyt ennallistamistyöt saatetaan loppuun täyttämällä ja patoamalla suolla olevat ojat. Työt tehdään osana ympäristöhallinnon Helmi-elinympäristöohjelmaa.
”Ennallistamisen tavoitteena on suon vedenpinnan nousu luontaiselle tasolle ja sen jälkeen suon kehittyminen kohti luontaisenkaltaista tilaa niin, että suolle tyypillinen kasvillisuus, kuten rahkasammalet, alkavat taas vallata tilaa ja suon soistumiskehitys jatkuu”, kertoo luonnonsuojelun eritysasiantuntija Ari Lahtinen Metsähallituksen Luontopalveluista.
Tervalamminsuo on valtakunnallisesti merkittävä karu keidassuo ja kansallispuiston suurin suokokonaisuus.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
