• 90 prosenttia nuorista pitää metsiä tärkeänä – kolmannes harkitsee töitä alalla

    Suurimmalle osalle on tärkeää, että koti sijaitsee lähellä metsää.
    Puolet nuorista käy metsässä vähintään viikoittain.
    Puolet nuorista käy metsässä vähintään viikoittain. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Yhteiskunta
    13.5.202510:55
    Anniina Jokinen

    90 prosenttia nuorista kokee metsät erittäin tai melko tärkeiksi, selviää Nuorten metsäbarometrista. Metsän tärkeys on kasvanut hieman vuosista 2019 ja 2022, jolloin 86 prosenttia nuorista kertoi kokevansa metsät tärkeiksi.

    Nuorten mukaan metsä rauhoittaa, antaa energiaa ja tuo turvallisuuden tunnetta. 71 prosentille vastaajista on tärkeää, että koti on lähellä metsää.

    Puolet nuorista käy metsässä vähintään viikoittain ja retkeilyn suosio on kasvanut aiemmista vuosista.

    Viidennes vastaajista kokee, että metsä on vieras ympäristö. Osuus on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2019.

    ”Metsän rooli hiilinieluna ja luonnon monimuotoisuus nousivat esille.”

    Sirpa Kärkkäinen

    79 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että metsien tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden ylläpito. 66 prosenttia nuorista pitää metsien hiilinieluja niiden tärkeimpänä tehtävänä.

    ”Kysyimme barometrissa myös avoimia vastauksia metsään ja puunjalostusteollisuuteen liittyvistä hyvistä ja huonoista uutisista. Metsän rooli hiilinieluna ja luonnon monimuotoisuus nousivat esille molemmissa. Ne ylittävät nuorten uutiskynnyksen”, sanoo Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän johtava asiantuntija Sirpa Kärkkäinen.

    Metsäala kiinnostaa eniten niitä nuoria, joilla on metsään liittyvä harrastus.
    Metsäala kiinnostaa eniten niitä nuoria, joilla on metsään liittyvä harrastus. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Nuorten tietämys metsien käytöstä ja puupohjaisista tuotteista on heikkoa.

    23 prosenttia nuorista arvioi käyttävänsä puupohjaisia tuotteita useita kertoja päivässä, 40 prosenttia päivittäin ja 26 prosenttia viikoittain. Kysymyksessä ei annettu esimerkkejä puupohjaisista tuotteista, kuten pehmopapereista.

    Lähes puolet nuorista uskoo, että metsää hakataan Suomessa enemmän kuin se vuosittain kasvaa. 27 prosenttia arvioi, että niin ei ole, ja 26 prosenttia ei osaa sanoa.

    82 prosenttia vastaajista kertoo, että puuta pitäisi käyttää puurakentamiseen ja huonekaluihin sekä sisustukseen. Kolme viidestä käyttäisi puuta muovin, tekstiilikuitujen ja pakkausten valmistamiseen.

    Metsäala kiinnostaa eniten poikia ja miehiä.

    Vastaajista joka kymmenes on metsäalalla ja kolmannes on harkinnut metsään tai puunjalostusteollisuuteen liittyvää ammattia. Kiinnostus metsäalalle on kasvanut aiemmista vuosista.

    Ala kiinnostaa eniten poikia ja miehiä, joilla on metsään liittyvä harrastus, joiden perheenjäsen on alalla tai joiden perhe omistaa metsää.

    Taloustutkimus haastatteli Nuorten metsäbarometriin 714 nuorta, jotka olivat iältään 15–25-vuotiaita. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 3,8 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Krista Autio (vas.) asuu Iisalmessa ja haaveilee omasta maatilasta. Heini Mämmi on asunut neljä vuotta Koskenkylässä Kuopion Karttulassa.

      Koti | Heini ja Krista viihtyvät erinomaisesti maaseudulla ‒ nyt he kertovat, miksi

      Tilaajalle
    • Tehtävänä on etsiä monimuotoisuuden merkkejä kasvatusmetsästä: kääpäisiä koivupökkelöitä ja muuta lahoavaa puuta maassa ja pystyssä, sekapuustoa, haapoja ja raitoja. Rastia veti Nina Rouhiainen Metsäteollisuus ry:stä.

      Luonto | Metsävisan finalistit ovat niin päteviä, että eroja heidän välilleen ei ole helppo saada – vaikeimpia tehtäviä olivat relaskoopin käyttö ja kysymys hiilensidonnasta

    • Monen maatalousyrittäjän lapset tekevät kesän töitä kotitilallaan.

      Maatalousyrittäjät | Onko tilalla työskentelevän perheenjäsenen vakuutusturva kunnossa?

      Tilaajalle
    • Aina mukana oleva älypuhelin mahdollistaa nuorille verkostot, jotka voivat olla tälle vahingollisia. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Disinformaatio ja vihamielisyys uhkaavat nielaista pojat

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle