• Heini ja Krista viihtyvät erinomaisesti maaseudulla ‒ nyt he kertovat, miksi

    Nuorten naisten pako maaseudulta on varteenotettava uhkakuva. Heini Mämmi ja Krista Autio kertovat, miksi he aikovat jäädä maalle pysyvästi.
    Tilaajalle
    Krista Autio (vas.) asuu Iisalmessa ja haaveilee omasta maatilasta. Heini Mämmi on asunut neljä vuotta Koskenkylässä Kuopion Karttulassa.
    Krista Autio (vas.) asuu Iisalmessa ja haaveilee omasta maatilasta. Heini Mämmi on asunut neljä vuotta Koskenkylässä Kuopion Karttulassa. Kuva: Pentti Vänskä
    Koti|Koti
    10.5.202520:00
    Jukka Koivula
    Kuopio

    Kiuruvedeltä lähtöisin oleva Heini Mämmi on asettunut miehensä kanssa asumaan Kuopion maaseudulle Karttulan Koskenkylään. Vuonna 2020 valmistunutta tyylikästä hirsitaloa ympäröivät kumpuilevat maisemat, sankat metsät ja viljavat pellot. Nyt ollaan syvällä Savon sydänmailla.

    ”Täällähän on aivan ihanaa asua. On tilaa ja sellainen tekemisen vapaus”, maatilalla varttunut Mämmi kertoo.

    Vuonna 1999 syntynyt nainen työskentelee MTK-Pohjois-Savossa järjestöagronomina.

    ”Käyn kerran viikossa Kuopiossa MTK:n toimistolla. Muuten työskentelen etänä täältä kotoa käsin”, Mämmi kertoo.

    Yliopistokaupunki Kuopion keskustaan matkaa kertyy vajaat 50 kilometriä. Karttulan taajama on 22 kilometrin päässä. Lähimmät kaupalliset palvelut löytyvät Syvänniemen kylästä, jonne on kymmenkunta kilometriä.

    Heini Mämmi ei koe etäisyyksiä savolaisella maaseudulla mainittavaksi hidasteeksi.

    ”Kaupassa käydään yleensä Karttulassa ja joskus Syvänniemellä. Maalla oppii omatoimisuutta, ja täällä naapuriapu on arvossaan. Esimerkiksi lähinaapurimme on kätevä autojen kanssa, ja hän on ollut suureksi avuksi.”

    Mämmin mies Aleksi Airaksinen pyörittää Koskenkylässä puu- ja metsäpalveluyritystä.

    ”Tässä hirsitalossa näkyy pitkälti Aleksin kätten jälki, mutta pääsin itsekin osallistumaan rakentamisurakkaan. Olen aina tykännyt puutöistä, ja ne taidot ovat kehittyneet tosi paljon täällä.”

    ”Täällähän on aivan ihanaa asua. On tilaa ja sellainen tekemisen vapaus.”

    Heini Mämmi

    Nuorten Akatemian aiemmin keväällä julkistamasta raportista käy ilmi, että tytöt ovat keskimäärin poikia tyytymättömämpiä elämäänsä maaseudulla.

    Yhdeksän kymmenestä pojasta on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä ”Olen tyytyväinen elämääni”, tytöistä tätä mieltä on noin kaksi kolmasosaa.

    Nuoret naiset vallitsevat useammin asuinpaikakseen kaupungin kuin miehet. Mutta on myös nuoria naisia, jotka nimenomaan hakeutuvat maaseudulle asumaan omasta vapaasta tahdostaan.

    Heini Mämmi ja Krista Autio viihtyvät erinomaisesti maaseudulla, vaikka nuorten naisten suuri virta vie kaupunkeihin.
    Heini Mämmi ja Krista Autio viihtyvät erinomaisesti maaseudulla, vaikka nuorten naisten suuri virta vie kaupunkeihin. Kuva: Pentti Vänskä

    MTK-Pohjois-Savossa järjestöasiantuntijana työskentelevä Krista Autio asuu tällä hetkellä Iisalmen taajamassa, mutta suunnitelmissa siintää muutto maaseudulle, mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa. Myös Autio on syntynyt vuonna 1999.

    ”Vahvana haaveenani on muuttaa takaisin maaseudulle ja maatilalle. Pidän selvänä, että työskentelen tulevaisuudessa maatalouden parissa”, Autio sanoo.

    Hän on syntyisin lypsykarjatilalta Pihtiputaalta.

    ”Kyllä tilan työt ja maatalous tulivat tutuiksi jo lapsena ja teini-ikäisenä siellä kotipuolessa.”

    Autio muistelee, miten joskus nuoruudessa kaverit lähtivät juhlimaan, mutta hän jäi äestämään kotitilansa peltoja. Kaverit toki ymmärsivät, miksi hän ei päässyt mukaan.

    ”Minut tuntevat tietävät, että olen vahvasti maaseutu- ja maatalousihminen. Aurinkoisilla keleillä yleensä ollaan peltotöissä tai navetassa. Tilan työt ovat mielekkäitä minulle, enkä ole kokenut jääväni paitsi mistään muusta.”

    ”Kaverit kyllä ymmärsivät, miksi en mukaan päässyt.”

    Krista Autio

    Myös Mämmin kaverit ovat tottuneet ajatukseen, ettei Kiuruveden kasvattia saa betonilähiöön asumaan.

    ”Itse asiassa monet kaverini ovat jopa ihan ylpeitä siitä, että tuntevat jonkun niin maalaisen ihmisen kuin minä.”

    Mämmi ja Autio kertovat löytävänsä maaseudulta vielä yhteisöllisyyttä, joka nyky-yhteiskunnassa on vähentynyt.

    ”Suomessa meininki on mennyt aika yksilökeskeiseksi ja pinnalliseksi. Siinä ajatusmaailmassa on vain vähän tilaa yhteisöllisyydelle ja perhearvoille”, Autio pohtii.

    ”Mutta maaseudulla on sitä yhteisöllisyyttä aina vaan, ja samanhenkistä porukkaa, vaikka ihmiset eivät olisi saman ikäisiäkään”, hän jatkaa.

    Mämmi nyökyttelee Autiota kuunnellessaan ja lisää, että maaseutukyliin mahtuisi nuoriakin ihmisiä.

    ”Eri-ikäiset ihmiset ja lapsiperheet tuovat elinvoimaa.”

    ”Koen, että maaseudulla on sitä yhteisöllisyyttä aina vaan, ja samanhenkistä porukkaa, vaikka ihmiset eivät olisi saman ikäisiäkään.”

    Krista Autio

    Mämmin mielestä maaseudun suuri vahvuus on turvallisuus.

    ”Pakkasesta löytyvät omat marjat ja lihat. Ajattelen, että kriisin sattuessa maaseutu on turvallinen ympäristö monellakin tapaa.”

    Eniten naisia huolestuttaa olennaisten palveluiden hupeneminen maaseutualueilta.

    ”Siinä on tarkka paikka, että millaisia päätöksiä esimerkiksi koulujen suhteen tehdään. Välillä se keskustelu, mitä keskuskaupungissa käydään maaseudun palveluista, tuntuu täällä asuvien näkökulmasta ihan järjenvastaiselta”, Mämmi sanoo.

    Autio nostaa esiin myös sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden.

    ”Vaikka tietysti pitää pyrkiä itse elämään niin, että niitä palveluita tarvitsee mahdollisimman vähän, ei niitä saa kohtuuttoman kauas viedä.”

    Maaseudulla on luonnostaan omavaraisuutta, Heini Mämmi muistuttaa.
    Maaseudulla on luonnostaan omavaraisuutta, Heini Mämmi muistuttaa. Kuva: Pentti Vänskä

    Tulevaisuudensuunnitelmissa molemmilla siintää perhe-elämä ja lapset.

    ”Toki se mietityttää, missä palveluita tulevaisuudessa on. Mutta siitäkin huolimatta haluan ehdottomasti, että lapset kasvaisivat maalla”, Autio pohtii.

    Myös Mämmi näkee, että maaseutu on lapsille ihanteellinen kasvuympäristö.

    ”Toivoisin kyllä, että omat lapset sitten joskus saisivat varttua luonnon keskellä, kuten itse sain.”

    Kuopiolaisella maaseudulla riittää harrastustoimintaa, ja elämänmeno on vilkasta varsinkin kesäaikaan, Mämmi kiittelee.

    ”Syvänniemellä järjestetään kaikenlaista. Päiväkotikoululla on esimerkiksi tanssikurssi ja jumppaa sekä Hermannintalolla aktiivinen kesäteatteri”, hän luettelee.

    Kesäisin Kuopion maaseutukylien asukasluku nousee tuntuvasti mökkiläisten ansiosta.

    ”Syvänniemellä järjestetään kaikenlaista. Päiväkotikoululla on esimerkiksi tanssikurssi ja jumppaa sekä aktiivinen kesäteatteri.”

    Heini Mämmi

    Nuoret naiset uskovat, että maaseudulle riittää tulijoita, jos perusasioista pidetään huolta.

    ”Siinä on meillä yhteiskuntanakin peiliin katsomisen paikka. Myös kaupungissa asuvien kannattaa muistaa huoltovarmuuden merkitys kaikkina aikoina”, Autio korostaa.

    Krista Autio ja Heini Mämmi haluavat tehdä työuransa maalla.
    Krista Autio ja Heini Mämmi haluavat tehdä työuransa maalla. Kuva: Pentti Vänskä
    Lisää aiheesta
    • Hella Wuolijoen kirjoittama Niskavuori-sukutarina on saattanut vaikuttaa mielikuviin ongelmallisista ihmissuhteista maitotilalla.

      Ihmissuhteet | Yllättävän moni maitotilallinen etsii nyt rakkautta Maajussille morsian -ohjelmassa

      Tilaajalle
    • Tokrajärven vanhasta koulusta Ilomantsissa tuli koti Kinnusen kuusihenkiselle perheelle, joka muutti ummikkoina Etelä-Ruotsista itäiseen Suomeen. Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa.

      Koti | Kuusihenkinen ruotsalaisperhe muutti rauhattomasta Göteborgista itärajan korpeen: ”Laitamme puuhellassa kaiken ruuan”

      Tilaajalle
    • ”Mitä yksinkertaisempi tuote on, sitä tärkeämmässä roolissa ovat laadukkaat raaka-aineet ja tekemisen taito”, Elina Rantamäki kiteyttää.

      Ruoka | Veri veti maalle ilman juuria

      Tilaajalle
    • Anna Pölkki on remontoinut puolisonsa kanssa 1931 rakennetun maalaistalon täysin. Yläkerran kamari on Pölkin oma valtakunta, jonka rauhassa hän kirjoittaa kolmatta kirjaansa.

      Kirjallisuus | Satumaisessa maalaistalossa Anna hautoi asiaa, joka tuntui kuin kuolemantuomiolta

      Tilaajalle
    • Maallemuutto kiinnostaa nykyään yli 32 prosenttia kansalaisista.

      Yhteiskunta | Maaseutubarometri: Yhä useampi haluaisi muuttaa maalle, peruspalveluiden saatavuus huolettaa

    • Maaseudun asuntomarkkinnat ovat kivikkoiset. Kylien yhdistyksiltä voi saada tietoa hiljaisessa myynnissä olevista kohteista.

      Koti | Korona-ajan tilinpäätös maaseudulle: Ajatus maalle muuttamisesta kytee monella ‒ houkutteleva maaseutu selviää voittajana

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen