• ”Mitä yksinkertaisempi tuote on, sitä tärkeämmässä roolissa ovat laadukkaat raaka-aineet ja tekemisen taito”, Elina Rantamäki kiteyttää.
    ”Mitä yksinkertaisempi tuote on, sitä tärkeämmässä roolissa ovat laadukkaat raaka-aineet ja tekemisen taito”, Elina Rantamäki kiteyttää. Kuva: Sanne Katainen

    Veri veti maalle ilman juuria

    Helsinkiläinen Elina Rantamäki halusi puolisonsa kanssa jarruttaa perheensä elämäntahtia ja saada kaksospojat pienempään kouluun.
    Tilaajalle
    Lukemisto|Ruoka
    1.12.202421:00
    Helena Saine-Laitinen

    Rauhallinen maaseutu kutsui perhettä, mutta vielä piti löytää se oikea – idyllinen pikku kylä sopivien etäisyyksien päässä kaupungin sykkeestä.

    Koska perheen kesämökki sijaitsi Kustavissa, katseet kartalla kohdistettiin Turun suuntaan.

    ”Yhtenä talvisena viikonloppuna päädyimme Salon Mathildedaliin. Ihastuimme pieneen, hyvin säilyneeseen kylään ja vanhoihin taloihin. Hetken mielijohteesta aloimme selvittää, olisiko myynnissä kodiksi sopivaa kohdetta”, Elina Rantamäki muistelee.

    Ja olihan siellä. Kiinteistövälittäjä saatiin houkuteltua paikalle, ja kierros kohteessa tehtiin pikaisesti. Seuraavalla viikolla pariskunta teki tarjouksen ja samalla muuttopäätöksen.

    ”Kaunis ajatus Kustavin mökkikäyntien tihentämisestä ei tosin toteutunut. Siellä ei ole tullut käytyä kertaakaan viimeisen seitsemän vuoden aikana”, Rantamäki sanoo päätään pudistellen.

    ”Ihastuimme pieneen, hyvin säilyneeseen kylään ja vanhoihin taloihin.”

    Vuonna 1852 rakennettu, ajan patinoima Matildankartano toimii nyttemmin sekä perheen kotina että leipomo-kahvilana aivan kylän sydämessä.
    Vuonna 1852 rakennettu, ajan patinoima Matildankartano toimii nyttemmin sekä perheen kotina että leipomo-kahvilana aivan kylän sydämessä. Kuva: Sanne Katainen

    Hetki oli otollinen maalle muutolle ja uudelle elämäntavalle. Tokaluokkalaiset kaksospojat solahtivat läheiseen kyläkouluun.

    Vakituinen työpaikka löytyi pian Yrityssalo Oy:stä viestinnän ja markkinoinnin parissa. Aika nopeasti pariskunta huomasi haluavansa työllistyä omalla kylällä.

    ”Mietimme, miten Mathildedalin matkailupotentiaalia voisi hyödyntää enemmän. Sataman ja kahvilan lisäksi tarvittaisiin lisää houkutuksia ja palveluja päivämatkaajia tuomaan.”

    Lopulta ratkaisu löytyi ruukkikylän historiasta, omista harrastuksista ja halusta luoda itselle unelmien työpaikka.

    ”Entisaikaan täällä on pantu olutta, ja pakarituvassa kylän naiset paistoivat leipää. Puoliso ryhtyi pienpanimoyrittäjäksi ja minä opettelin ammattileipuriksi”, Rantamäki summaa.

    Lisää aiheesta
    • Amanda Alilonttinen on itse­oppinut leipoja. Kakuissa häntä viehättää eniten koristeleminen, sillä siinä voi käyttää omaa luovuuttaan.

      Ruoka | Sairaanhoitaja Amanda päätti kokeilla kakuntekoa, mutta homma lähtikin laukalle ja johti tv-kisan voittoon sekä uuteen ammattiin – ”Hämmästyin omista kyvyistäni”

      Tilaajalle
    Artesaanileivän synty on hidas prosessi, Rantamäki kertoo.
    Artesaanileivän synty on hidas prosessi, Rantamäki kertoo. Kuva: Sanne Katainen

    Eikä miksi tahansa leipuriksi – Rantamäki halusi leipoa hyvää leipää ilman teollista hiivaa. Soittokierros paljasti, ettei tuolloin edes alan oppilaitoksissa ollut tarjolla hapanjuurikursseja.

    Oli käärittävä hihat, hankittava englannin- ja ruotsinkielisiä opaskirjoja ja opeteltava itse kaikki hapanjuuren valmistamisesta leivänpaistoon ja ammattilaiskaluston käyttöön.

    ”Paistoin ensimmäiset leivät Teijon kansallispuiston avajaispäivänä tammikuussa 2015, jolloin paikalla oli paljon porukkaa. Tilaamani kiviarinauuni oli kuitenkin saapunut niin myöhään, että en ehtinyt harjoitella sillä paistamista. Sehän on ihan erilainen kuin kodin sähköuuni, niin riskillä mentiin.”

    Avajaispäivän jälkeen eräs asiakas palasi kertomaan, että vaikka tuolloin hänen ostamansa leipä olikin ”melkoinen frisbee”, kyläleipomo on hieno juttu, ja hän aikoo ostaa leipää jatkossakin.

    Karpalo-kinuskipullat leivotaan hapanjuuritaikinasta, jossa on voita, täysmaitoa, siirappia ja ruokokidesokeria. Pullat vaativat pidemmän kohotusajan, ja valmistumiseen menee kaikkiaan puolitoista vuorokautta.
    Karpalo-kinuskipullat leivotaan hapanjuuritaikinasta, jossa on voita, täysmaitoa, siirappia ja ruokokidesokeria. Pullat vaativat pidemmän kohotusajan, ja valmistumiseen menee kaikkiaan puolitoista vuorokautta. Kuva: Sanne Katainen

    Hapanjuuritaikinasta syntyy suositun maalaisleivän lisäksi muun muassa voissa paahdetuilla maa-artisokkapaloilla tai karpaloilla ja pähkinöillä höystettyjä vuokaleipiä.

    Puodista ja kahvilasta saa välillä myös näkkileipiä, artesaanipizzaa, ruisleipää sekä juuritaikinaan tehtyjä erilaisia pullia.

    Paikkakunnan hanavesi tutkittiin panimon perustusvaiheessa, ja se osoittautui hyvälaatuiseksi. Tuoreet luomujauhot tulevat Pöytyän Riihipuodista ja puhdistamaton merisuola luontaistuotekaupasta. Teollisen hiivan korvaa hapanjuuri.

    ”Ruisleivän juuren olen saanut vanhalta rouvalta Teijon ruukkikylältä, mutta vehnä- ja spelttijuuret olen tehnyt itse.”

    Juuri toimii siemenenä uudelle taikinalle eli periaatteessa hyvin hoidettuna juuri voi olla ikuinen. Ikä tuo juureen myös syviä, persoonallisia lisäaromeja. Jos juuri kuolee, leipomon toimintakyky lamautuu.

    ”Vuosien saatossa olen oppinut lukemaan juurta. Iloisesti kupliva, vellimäinen juuri on voimissaan ja käyttövalmista. Se on kuin lemmikki, jota pitää ruokkia säännöllisesti.”

    Lisää aiheesta
    • Juurileipä valmistetaan ilman hiivaa. Se kohotetaan jauhoista, vedestä ja suolasta valmistetun juuren avulla. Arkistokuva.

      Ruoka | Lainaisitko kirjastosta leipäjuuren? Hellä-juuri on saanut suuren suosion eikä palautussakoista tarvitse huolehtia

    Elina Rantamäki tekee yhdestä taikinapohjasta erilaisia makuvariaatioita. Kyläleipomon kestosuosikki on maalaisleipä, mutta samasta taikinasta syntyy myös voissa paahdetuilla maa-artisokkapaloilla tai karpaloilla ja pähkinöillä höystettyjä vuokaleipiä.
    Elina Rantamäki tekee yhdestä taikinapohjasta erilaisia makuvariaatioita. Kyläleipomon kestosuosikki on maalaisleipä, mutta samasta taikinasta syntyy myös voissa paahdetuilla maa-artisokkapaloilla tai karpaloilla ja pähkinöillä höystettyjä vuokaleipiä.  Kuva: Sanne Katainen

    Hapanjuurileivonnan harrastajille Kyläleipurin puodista on tullut lähes pyhiinvaelluskohde. Moni ihmettelee, miksi oma leipä ei maistu samalta kuin Rantamäen tekemät.

    ”Onnistuminen edellyttää jatkuvaa harjoittelua, loputtomia toistoja ja epäonnistumisten sietämistä. En suosittele hommaa perfektionistille, paitsi jos haluaa harjoitella noita asioita.”

    Rantamäelle oman ammatillisen haasteensa tuovat isot taikinakoot, kappalemäärät ja menekin arviointi.

    ”Yhdestä taikinasta tulee noin 60 leipää, ja taikinoita mahtuu kylmiöön rajallinen määrä. Heinäkuun kiireisimpinä päivinä paiskimme töitä maksimikapasiteetilla, ja silti hyllyt tyhjenevät ennen kuin päivä on pulkassa. On ikävä tuottaa pettymys iltapäivän viimeisille asiakkaille tarjoamalla eioota, mutta näitä leipiä ei noin vain pyöräytetä lisää”, Rantamäki muistuttaa.

    ”Vuosien saatossa olen oppinut lukemaan juurta. Se on kuin lemmikki, jota pitää ruokkia säännöllisesti.”

    Elina Rantamäki toivoo, että artesaanileivän ostajat ymmärtävät käsityön arvon ja osuuden hinnassa.
    Elina Rantamäki toivoo, että artesaanileivän ostajat ymmärtävät käsityön arvon ja osuuden hinnassa. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Hanna Himanka uskoo kohtaloon sen verran, että hän ajattelee löytävänsä oikeat ihmiset, jos hän haluaa toteuttaa jonkin uuden ajatuksen. Tällä menetelmällä hän on löytänyt muun muassa kirjalleen kustantajan ja yhteistyökumppanit kampanjalle, jossa kannustetaan naisia grillaamaan.

      Ruoka | Ruuanlaitto oli Hanna Himangan mummun tapa näyttää kiintymystä – ”Toivon, että lapseni osaisivat myös puhua, jottei rakastamista tarvitsisi leipoa pullaan”

      Tilaajalle

    Kun harrastuksesta tuli elinkeino, tuli tutuksi myös maaseutuyrittäjän arki. Viimeiset vuodet ovat olleet monin tavoin haastavia. Onnistuminen on myös onnenkauppaa, sillä esimerkiksi kurja kesäsää saattaa pilata paljon.

    ”Menestystä voi mitata monin mittarein. Meille se tarkoittaa asiakkaita, jotka tulevat yhä uudestaan ja houkuttelevat kaveritkin paikan päälle.”

    Heinäkuussa 130 asukkaan kylä paisuu moninkertaiseksi mökkiläisten, kesäasukkaiden ja päivämatkailijoiden tultua. Kuukausi on kaikille kylän yrittäjille elintärkeä, sillä sen aikana pitää ansaita vuosipalkka.

    Elina Rantamäen leipomossa ja kahvilan puolella työskentelee kesäsesongin aikaan jopa 14 henkilöä.

    ”Näin lyhyt sesonki tekee bisneksestä haavoittuvan. Sanotaan, että Suomi on matkailumaana nousussa, mutta on vaikea tarjota palveluja vaikkapa keskieurooppalaisille, joiden lomat ovat elokuussa. Meillä kun sesonkityöntekijät ovat silloin jo palanneet koulun penkille.”

    Kyläleipomon leivät ja pullat eivät sisällä lainkaan hiivaa, vaan ne leivotaan perinteisin menetelmin hapanjuurella suomalaisista luomujauhoista.Leipomossaan Elina Rantamäki pyöräyttää yhdestä taikinaerästä noin 60 leipää.
    Kyläleipomon leivät ja pullat eivät sisällä lainkaan hiivaa, vaan ne leivotaan perinteisin menetelmin hapanjuurella suomalaisista luomujauhoista.Leipomossaan Elina Rantamäki pyöräyttää yhdestä taikinaerästä noin 60 leipää. Kuva: Sanne Katainen

    Rantamäki kehuu lähitienoon nuorista pestattavaa apujoukkoa erinomaiseksi, mutta ammattilaisia on vaikea saada leipomoon näin lyhyeksi kaudeksi.

    ”Joka vuosi on taisteltava, että saamme kasaan sellaisen henkilökunnan, jolla saamme tehtyä näitä tuotteitamme. Hapanjuurileipureita ei juurikaan ole, joten koulutamme heidät itse. Pelastuksemme ovat myös ukrainalaiset, jotka ovat seudulle tultuaan kouluttautuneet kokeiksi.”

    Rantamäki kokee, että maaseutu kiinnostaa muuttajia ja kausityöntekijöitä, jotka arvostavat materian sijaan toisenlaista elämäntapaa. Luontoa, rauhaa, esteettisiä arvoja ja vireää kyläyhteisöä, jolla on tarjota peruspalvelut.

    ”Tarvitaan kauppoja ja kouluja, toimiva joukkoliikenne, terveydenhuolto ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Muun muassa näissä toivoisin kunnan tulevan vielä enemmän yrittäjien avuksi. Sillä tuetaan myös yrittäjien omaa jaksamista.”

    Leipomon kiviarinauunit lämpenevät lähes 300 asteeseen. ”Voin hipsiä vaikka yöpaidassa aamuviideltä alakertaan kääntämään uunit päälle.”
    Leipomon kiviarinauunit lämpenevät lähes 300 asteeseen. ”Voin hipsiä vaikka yöpaidassa aamuviideltä alakertaan kääntämään uunit päälle.” Kuva: Sanne Katainen

    Elina Rantamäki

    59-vuotias filosofian maisteri ja leipuriyrittäjä.

    Asuu Salossa Mathildedalin kylässä ja pyörittää Matildankartanon kahvilaa ja kyläleipomoa miehensä kanssa.

    Perheeseen kuuluu puoliso Tuomo Holm, muualla asuvat 22-vuotiaat kaksospojat Kalle ja Markus, labradorinnoutaja Milla sekä kissat Frida ja Vincent.

    Harrastaa samoilua metsässä ja luonnossa, sienestystä, ruoanlaittoa ja leipomista.

    Yllättävä tieto: Matildankartano on myynnissä. Rantamäki toivoo jatkajia työlle, sillä yrittäjäpari ennakoi ikääntymistään.

    Lisää aiheesta
    • Tämä suklaakakku on hyydytetty keksipohjalle.

      Reseptit | Silkkinen suklaakakku on täynnä makua: Jo pelkkä ajatus saa veden kielelle

    • Pakastemustikoiden takia muffineista tuli hassun näköisiä, mutta maku oli hyvä niin lasten kuin aikuisten mielestä.

      Ruoka | Testissä lasten kokkikirja: Saavatko tubettajat perheen pienimmän innostumaan kokkaamisesta?

    • Maukas halva sopii moneen.

      Ruoka | Herkuttele halvalla – kokeile näitä makeita reseptejä

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle