• IS: Kaupunki haastoi asukkaan käräjille puunkaadoista – juttu tuli lopulta molemmille kalliiksi

    Paraisten kaupunki haastoi asukkaan oikeuteen 39 puun kaatamisesta puistometsäalueella.
    Käräjäoikeus otti kantaa 39 puun luvattomaan kaatoon Paraisilla. Kuvituskuva.
    Käräjäoikeus otti kantaa 39 puun luvattomaan kaatoon Paraisilla. Kuvituskuva. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Rikokset
    26.3.202512:22
    Henrik Hohteri

    Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa tapauksessa, jossa Paraisten kaupunki vaati asukkaalta korvauksia 39 puun kaatamisesta puistometsäalueella. Tuomiosta uutisoi Ilta-Sanomat.

    Kaadettu metsäkaistale sijaitsee uutisen mukaan vastaajan talon edustalla. Asukas myönsi kaataneensa 11 puuta, mutta ei muita. Todisteena oikeudelle esitettiin asukkaan puolisolleen lähettämiä kuvia ja videoita ulkopuolisesta puunkaatajasta.

    Käräjäoikeus piti vastaajan kertomusta uskottavana.

    Kaupunki vaati 40 000 euron korvausta kaadetuista puista, 1 790 euroa arviointikuluja ja 11858 euroa oikeudenkäyntikuluja.

    Käräjäoikeus tuomitsi vastaajan lopulta maksamaan 550 euroa tämän kaatamista puista, noin 3 000 euroa oikeudenkäyntikuluja sekä 45 päiväsakkoa vahingonteosta ja ympäristörikkomuksesta, josta tuli hänen tuloillaan maksettavaksi 3 015 euroa.

    Kaupunki joutui maksamaan arviointikulunsa ja noin 9 000 euron oikeudenkäyntikulut.

    Ilta-Sanomien uutinen

    Lisää aiheesta
    • Polttopuuvarkaille kelpaavat niin rankapuut kuin toisen pinoamat halot.

      Rikokset | Polttopuuvarkauksissa syyllinen löytyy monesti yllättävän läheltä: ”Usein tekijä on itsekin jonkin sortin ammattilainen”

      Tilaajalle
    • Puunkaato päättyi kuolemantapaukseen. Kuvituskuva.

      Rikokset | IS: Puun naisystävänsä päälle kaatanut tuomittiin

    • Poliisi kertoi viikonloppuna tutkivansa kahta epäiltyä henkirikosta Oulun Välivainiolla. LEHTIKUVA / Timo Heikkala.

      Rikokset | Päihtynyt koivunkaataja aiheutti vaaran omakotitaloalueella Heinolassa: epäillyn moottorisaha jäi jumiin, naapuri riensi apuun

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle