Erämaadekkari selvitti selkosen julman veriteon, vaikka uhrista oli jäljellä vain selkäranka

Se oli niitä aamuja, jollaisia erämaan harrastelijadekkarin kohdalle joskus sattuu.

Rautamalmilla lastattu rahtijuna jyskytti kallon läpi murjoen jokaista kipuhermoa ohimoiden välissä.

Kitalakeen tarranauhan lailla takertunut kieli maistui kuivalta sandaalilta, joka oli virunut faaraon sarkofagissa 18. dynastian ajoista lähtien.

Eilinen saunailta Julmajärven kämpällä oli ehdottomasti jatkunut liian pitkään!

Yritin suojata verestäviä silmiäni feikki Ray Baneilla, mutta maaliskuun aurinko ei antanut armoa heitellessään Palotunturin yltä hehkuvia veitsiään suoraan pupilleihin.

Kirosin uteliaisuuttani, joka pakotti minut suksille inhimillisesti katsoen järjettömän varhain. Näillä kairoilla vaikuttaneen ankaran saarnamiehen Hurulan Eetun väkevät sanat piiskasivat kuitenkin eteenpäin: ”Kärsi ruumis, olet sinä nauttinutkin!”

Kaikki alkoi jo edellisenä iltana. Olin kutsunut saunaan pilkkikaverini, paikallisen alkuasukkaan. Hän kertoi löytäneensä erämaasta pahasti runnellun ruumiin.

Järkyttynyt peräposiolainen ei pystynyt edes sanomaan, kuka tai mikä oli tavannut maallisen taivalluksensa surkean lopun. Uhrista oli niin vähän jäljellä, että tarkka lajimäärittely oli mahdotonta. Tapaus oli epäilyttävä kuin kolmen euron seteli.

Ja niinpä olin aamulla sivakoiden päällä matkalla kohti rikospaikkaa.

Luonnottomaan asentoon vääntynyt ruumis löytyi juuri siltä kohdalta, jonka kaveri oli vapisevin sormin minulle kartasta osoittanut. Näky ei ollut lasten katseltava.

Uhrista oli jäljellä vain selkäranka, josta törrötti muutamia kylkiluita.

Nostin riekaleita suksisauvalla lähempään tarkasteluun. Silloin havaitsin hampaanjäljet rintakehän molemmilla puolilla. Kalifornialainen esikuvani Philip Marlowe olisi tässä vaiheessa sytyttänyt amerikkalaistyylisen filter-savukkeen ja imaissut ahnaasti georgialaisen tupakkaplantaasin luomutuotteen pienhiukkaspitoista suitsua syvälle tervaisiin keuhkoihinsa.

Parinkymmenen metrin päästä löytyi vastaus uhrin identiteettiin. Miltei kokonainen metson vasen siipi retkotti matalassa painanteessa katajapuskan takana.

Aivoni työskentelivät ylikierroksilla, kun yritin profiloida pääepäiltyjä: näätä, ahma? Karhun karsin listalta, koska tietääkseni otso oli vielä lusimassa talvipesässä.

NCIS Julmajärvi. Metson surmaaja jätti jälkeensä ratkaisevia todisteita. 

Tutkimusalueen systemaattinen laajentaminen toi lisää johtolankoja.

Harvahkosta männiköstä löysin runsaasti metson jätöksiä. Oli ilmiselvää, että ukko oli majaillut näillä kulmilla ja mussuttanut puiden latvassa talvista suosikkisapuskaansa männynneulasia.

Pian löytyi myös vainajan asunto. Matala kieppi loivassa rinteessä. Vaatimaton yksiö lumen sisässä, pielus toisessa päässä ja lisää jätöksiä käymälänä toimineessa toisessa päässä.

Lähistöltä löytyi lisää haaskalintujen riepottelemia ruumiin palasia, mutta mikä parasta: röyhkeän murhaajan selkeät pakojäljet, jotka katosivat hakkuuaukean suuntaan.

Mutta miten veriteko tapahtui? Yksinkertaista, Watson!

Metso oli illallisen jälkeen paneutunut yöpuulle lumen alle ja ukon touhuja jo pitempään vakoillut kettu oli napannut sen kesken makeimpien unien.

Silminnäkijöitä ei enää näkynyt mailla eikä halmeilla, mutta ilman kuulustelujakin minulla oli vahva näyttö. Repo oli vastaansanomattomasti syyllinen. Sen saattaminen edesvastuuseen vaikutti kuitenkin epätodennäköiseltä.

Korpilaki ei ole oikeudenmukainen.

Juttu perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjoihin.