• Täällä päin Suomea ovat omatoimisimmat metsätukien hakijat

    Selkeä ero tuen hakemisen omatoimisuudessa on myös metsäänsä lähellä asuvien ja etänä metsää omistavien välillä.
    Viime vuosina taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea on haettu Suomen metsäkeskuksesta enemmän kuin siihen on määrärahoja. Kuvituskuva.
    Viime vuosina taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea on haettu Suomen metsäkeskuksesta enemmän kuin siihen on määrärahoja. Kuvituskuva. Kuva: Petri Jauhiainen
    Metsä|Metsänhoito
    29.8.202614:00
    Henna Lääveri

    Metsänomistajien omatoimisuus taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen hakemisessa vaihtelee alueittain, kertoo Suomen metsäkeskus.

    Selkeä ero on myös metsäänsä lähellä asuvien ja etänä metsää omistavien välillä.

    Eniten omatoimisesti hakemuksia ovat viime vuosina tehneet metsänomistajat Pohjois-Karjalassa. Alueella metsänomistajien tekemien tukihakemusten osuus on ollut keskimäärin 47 prosenttia.

    Myös Etelä-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla monet metsänomistajat hakevat itse tukea metsänhoitotöihin. Näissä maakunnissa metsänomistajien tekemien tukihakemusten osuus on ollut keskimäärin jopa yli 40 prosenttia siitä pinta-alasta, jolle taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea maakunnassa on myönnetty.

    Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Lapissa metsänomistajien omatoimisuus tukien haussa on laskenut vuosien 2024 ja 2025 tasosta. Vastaavasti Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Savossa metsänomistajat ovat hakeneet tänä vuonna tukia itse aiempaa enemmän.

    Selkeä ero on myös metsäänsä lähellä asuvien ja etänä metsää omistavien välillä.

    Etämetsänomistajat hakevat Metsäkeskuksen tietojen mukaan taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea vähemmän kuin metsäänsä lähellä asuvat metsänomistajat.

    Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Uudellamaalla metsiensä lähellä asuvien metsänomistajien hakemien tukien pinta-alan osuus on ollut viime vuosina lähes 90 prosenttia pinta-alasta, jolle tukea maakunnassa on myönnetty.

    Etämetsänomistajista suhteellisesti eniten taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea ovat hakeneet Etelä-Savossa metsää omistavat etämetsänomistajat.

    Metsäkeskuksen valvonta- ja tarkastuspäällikkö Harri Hytösen mukaan Uudellamaalla ja Pohjanmaalla asuvat ja siellä metsää omistavat metsänomistajat ovat olleet tukien haussa erittäin aktiivisia.

    ”Uudellamaalla yhdeksän hakemushehtaaria kymmenestä on ollut maakunnassa asuvien hakemia, vaikka he omistavat vain neljänneksen Uudenmaan yksityismetsien pinta-alasta.”

    ”Yksityismetsissä on edelleen noin 700 000–800 000 hehtaaria taimikonhoidon ja nuoren metsän hoidon rästejä. Työsarkaa siis riittää.”

    Aki Hostikka

    Monet metsänomistajat käyttävät taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen haussa ammattilaisten apua. Eniten metsäammattilaisten apua hyödynnetään Uudellamaalla, jossa metsänomistajien itse tekemien tukihakemusten osuus on ollut keskimäärin 24 prosenttia.

    Varsinais-Suomessa osuus on vastaavasti ollut keskimäärin 25 prosenttia ja Kanta-Hämeessä 29 prosenttia.

    Metsätalouden tukien kysyntä on ollut kaiken kaikkiaan kovaa viime vuosina. Esimerkiksi taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea on haettu Metsäkeskuksesta enemmän kuin siihen on määrärahoja.

    Tukivarat loppuvat jo kesän jälkeen tänäkin vuonna.

    ”Yksityismetsissä on edelleen noin 700 000–800 000 hehtaaria taimikonhoidon ja nuoren metsän hoidon rästejä. Työsarkaa siis riittää”, arvioi rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka Suomen metsäkeskuksesta.

    Hänen mukaansa on hyvä, että metsänomistajat osaavat hyödyntää metsäammattilaisten tarjoamia palveluita metsänhoidossa ja tukien haussa tarvittaessa.

    ”Metsätalouden tukien niukkuus vaikeuttaa osaltaan hoitotöiden edistymistä.”

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Tälle vuodelle varattu taimikonhoidon tuki on kohta käytetty.

      Metsänhoito | Metsänhoidon tuet loppumassa – osa hakemuksista käsittelyyn vasta ensi vuonna

    • Metsätalouden tukeminen hyödyttää yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä.

      Metsäpolitiikka | Tutkimus: Näistä syistä metsänhoitoa kannattaa tukea valtion varoin

    • Yksityisen metsätalouden tukia sai viime vuonna noin 35 000 metsänomistajaa.

      Talous | Talouselämä selvitti valtion metsätukien suurimmat saajat – suurin potti yli 340 000 euroa

    Artikkelin aiheet
    metsänomistaja
    metsätuki
    metsänhoito
    taimikonhoito
    Suomen metsäkeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla