• Tutkimus: Näistä syistä metsänhoitoa kannattaa tukea valtion varoin

    PTT:n mukaan puuntuotannon tukemisesta kertyy yhteiskunnalle ajan kanssa merkittävää hyötyä.
    Metsätalouden tukeminen hyödyttää yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä.
    Metsätalouden tukeminen hyödyttää yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Metsäpolitiikka
    27.8.202610:01
    Jarmo Palokallio

    Puuntuotannon tukemisesta yhteiskunnan varoin nousee aina välillä keskusteluun. PTT:n tuoreen selvityksen mukaan sille on hyvät perusteet.

    ”Puuntuotannon tuet lisäävät metsänhoidon investointeja ja tuottavat merkittäviä yhteiskunnallisia hyötyjä”, summaa metsäekonomisti Matti Valonen PTT:n tiedotteessa.

    PTT:n selvityksen perusteella tuet innostavat metsänomistajia hoitamaan metsiään. Pitkällä aikavälillä se nostaa puun laatua ja vahvistavat metsäteollisuuden raaka-ainepohjaa. Samalla tuet ohjaavat metsänomistajia ottamaan ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteet huomioon talousmetsien käsittelyssä.

    Valosen mukaan keskeinen peruste metsätuille ovat juuri niiden pitkäaikaiset vaikutukset. Siinä hyötyjä kohdistuu koko yhteiskuntaan eikä vain metsänomistajille.

    Metsänomistajia tuet kannustavat oikea-aikaisiin hoitotoimiin. Ilman niitä metsänomistajien into esimerkiksi nuorten metsien hoitoon saattaisi heiketä. Niihin kertyy aikailemalla hoitorästejä, jotka syövät metsätalouden kannattavuutta.

    ”Suomen metsissä on yhä merkittäviä hoitorästejä, jotka voivat heikentää puuntuotannon edellytyksiä pitkällä aikavälillä. Tukijärjestelmä ei yksin riitä poistamaan näitä rästejä, vaan sen rinnalla tarvitaan neuvontaa ja toimivia metsäpalveluja”, muistuttaa vanhempi metsäekonomisti Jani Laturi.

    Valtio maksaa puuntuotannon tukia metsänomistajille vuosittain noin 32 miljoonaa euroa. Tästä yli 20 miljoonaa euroa palautuu valtiolle metsänomistajien pääomatuloveroina, tuen lisäämästä työstä syntyvinä ansiotulo- ja yhteisöveroina sekä pidemmällä aikavälillä syntyvien kantorahatulojen pääomaverotuloina.

    Tuet lisäävät metsänhoidon toimialan työllisyyttä arviolta noin 150 henkilötyövuotta ja lisäksi pidemmällä aikavälillä suuremman ainespuukertymän johdosta 394 henkilötyövuotta puunkorjuussa ja -kuljetuksessa ja metsäteollisuudessa.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistaja voi saada tukea virtavesien varrelle jätettäviä suojavyöhykkeitä varten.

      Metsänhoito | Metsänomistajille uusi rahahana: Leveämmistä suojavyöhykkeistä ja luonnonhoidosta maksetaan tukea

      Tilaajalle
    • Yksityisen metsätalouden tukia sai viime vuonna noin 35 000 metsänomistajaa.

      Talous | Talouselämä selvitti valtion metsätukien suurimmat saajat – suurin potti yli 340 000 euroa

    • Taimikonhoidon ja nuoren metsän tuet riittänevät tänä vuonna vain alkuvuonna jätettyihin hakemuksiin.

      Metsänhoito | Jos metsänhoidon tuet ruuhkautuvat entisestään, osa hakijoista jää kokonaan ilman

      Tilaajalle
    • Jo taimikossa kannattaa miettiä tulevien säästöpuiden paikat.

      Monimuotoisuus | Liian siistiksi raivattu puusto vie suojan linnuilta ja eläimiltä – lue asiantuntijan vinkit sahaukseen

      Tilaajalle
    • Erityisasiantuntija Lauri Laaksonen Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomesta harmittelee, että Metka-rahoitusvajeen vuoksi monia suunniteltuja metsäteiden perusparannuksia jää tänä vuonna toteutumatta.

      Liikenne | Tukirahojen puute siirtää metsäteiden parannuksia

      Tilaajalle
    • Taimikonhoidon tuet loppuvat kesken ensimmäisenä.

      Metsänhoito | Taimikonhoidon tukirahat loppuvat auttamatta kesken – muutama miljoona vielä jäljellä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    puuntuotanto
    metsätalous
    metsäteollisuus
    valtiontuki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin