• Stora Enson uusi miljardin maksanut kartonkikone käynnistyi Oulun ”megatehtaalla”

    Toimitukset asiakkaille alkavat vuoden 2025 toisella neljänneksellä.
    Stora Enso on muuntanut Oulussa kaksi paperikonetta kartonkikoneeksi 2020-luvulla.
    Stora Enso on muuntanut Oulussa kaksi paperikonetta kartonkikoneeksi 2020-luvulla. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Metsä|Metsäteollisuus
    19.3.202509:55
    Suvi Jylhänlehto

    Stora Enson uutta kuluttajapakkauskartonkilinjaa ajetaan parhaillaan ylös Oulun tehtaalla.

    Vuonna 2022 yhtiö päätti muuttaa Oulun tehtaan käytöstä poistetun paperikoneen kuluttajapakkauskartonkilinjaksi, jolla valmistetaan taivekartonkia ja päällystettyä valkaisematonta kartonkia.

    Loppukäyttökohteet ovat pakaste-, kylmä- ja kuivaelintarvikkeet sekä juomien monipakkaukset ensisijaisesti asiakkaille Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

    Linjan vuosikapasiteetti tulee olemaan 750 000 tonnia. Hanke valmistuu suunnitellussa aikataulussa ja budjetissa, joka on noin miljardi euroa.

    Toimitukset asiakkaille uudelta linjalta alkavat vuoden 2025 toisella neljänneksellä. Yhtiö odottaa, että linja saavuttaa täyden kapasiteettinsa vuonna 2027.

    ”Tämän investoinnin myötä Oulun-yksiköstämme tulee Stora Enson suurin tuotantolaitos, integroitu megatehdas, joka keskittyy tulevaisuuden pakkauskartonkilaatuihin ja jossa on joustava tuotantorakenne”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström.

    Tämän ja aiemman, vuonna 2021 valmistuneen toisen koneen muuntamisen jälkeen Oulun tehtaalla valmistetaan valkaisematonta sellua, aaltopahvin pintakartonkia ja kuluttajapakkauskartonkia sekä rullina että arkkeina. Oulun yksikkö työllistää yhteensä noin 650 henkilöä.

    Puun kulutus Oulun tehtaalla kasvaa noin miljoonalla kuutiometrillä noin 3,5 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Tuotannossa käytetään paikallisesti hankittua puuta sekä sellua Stora Enson Enocellin tehtaalta Suomesta ja Veracelin tehtaalta Brasiliasta.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson uusi kartonkikone lisää puun kysyntää jo vuonna 2025, mutta kartonkimarkkinoihin se vaikuttaa selkeämmin vasta vuoden 2026 puolella.

      Metsäteollisuus | Oulun miljardikone valmistuu poikkeuksellisen huonoon hetkeen

      Tilaajalle
    • Stora Enso hakee Junnikkalan sahan ostolla noin 15 miljoonan euron vuosittaisia synergiahyötyjä.

      Metsäteollisuus | Stora Enso ostaa Junnikkalan sahan ‒ perustelee puunhankinnan vahvistamisella

      Tilaajalle
    • Nuottasaaren tehdasalueella rakennetaan parhaillaan toista kartonkilinjaa.

      Rakentaminen | Stora Enson työmaalla pudonnut mies menehtyi vammoihinsa

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Oulun tehdas
    kartonkikone
    investointi
    pakkauskartonki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa