• Ulkomaisen työvoiman palkkauksessa ja työajoissa puutteita – metsämarjojen poimijoiden osalta laittomuuksia ilmeni joka tarkastuksessa

    Aluehallintoviraston paljastukset heittävät varjon ulkomaisen työvoiman käyttöön Suomessa: Lähes joka toisessa tarkastuksessa löytyi puutteita palkkauksessa, ja työaikakirjanpidon sekavuus esti työtuntien oikeellisuuden valvonnan.
    Työsuhteen naamioiminen kevytyrittäjyydeksi levisi metsäalalle. Kuvituskuva.
    Työsuhteen naamioiminen kevytyrittäjyydeksi levisi metsäalalle. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Työmarkkinat
    11.4.202416:00
    Anniina Jokinen

    Työsuojeluviranomainen löysi viime vuonna paljon puutteita ulkomaisen työvoiman palkkauksessa ja työaikojen noudattamisessa, Aluehallintovirasto kertoo tiedotteessa. Aluehallintoviraston tarkastuksissa arvioitiin, toteutuvatko ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteen vähimmäisehdot.

    Palkkauksessa oli puutteita lähes puolessa niistä tarkastuksista, joissa asiaa arvioitiin. Työaika-asiakirjojen puutteellisuus vaikeutti palkkauksen oikeellisuuden arviointia, sillä tehtyjä työtunteja ei saatu valvonnassa selville.

    Noin joka kymmenennellä tarkastuksella havaittiin puutteita työntekijän oikeudessa tehdä kyseistä työtä Suomessa.

    Työsuhteen naamioiminen niin sanotuksi kevytyrittäjyydeksi laajentui rakennus- ja palvelualoilta teollisuuteen ja metsäalalle. Myös metsämarjojenpoimijoiden oikeuksia koskevan marjalain noudattamisessa oli puutteita käytännössä kaikissa kerääjien tukikohtiin tehdyissä tarkastuksissa.

    Ulkomaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin tehtiin yli 2 200 tarkastusta.

    Lisää aiheesta
    • ”On ratkaisevan tärkeää, että siirtotyöläisille, kuten thaimaalaisille marjanpoimijoille, myönnetään sama tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuin Suomen kansalaisille ja heidän taloudellinen panoksensa Suomen talouteen tunnustetaan”, sanoo Thaimaan Suomen-suurlähettiläs Chavanart Thangsumphant.

      Luonto | Suuret marjayhtiöt hyväksikäyttävät Suomen jokaisenoikeuksia ja Thaimaan köyhiä, maan suurlähettiläs sanoo: ”Ongelmat ovat pysyneet ennallaan viimeiset 16 vuotta”

    • Suomen puolukka- ja mustikkasadosta kerätään talteen noin 10 prosenttia. Thaimaalaiset poimijat ovat keränneet noin 80 prosenttia Suomessa poimituista luonnonmarjoista.

      Marjat ja sienet | Thaimaalaiset poimivat yli 80 prosenttia suomalaisista luonnonmarjoista — ulkoministeriön päätös tuli shokkina alan yrittäjille

    • Etla muistuttaa ilmastolakiin kirjatusta tavoitteesta, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. LEHTIKUVA / Roni Reikomaa.

      Metsänhoito | HS: Ulkomaisen työvoiman riisto levinnyt metsätyömaille

    • Istutus- ja raivaussahatyöt ovat metsänhoidon avaintehtäviä. Metsä Groupin lähes kolmesataa sopimusyrittäjää työllistävät vuosittain sulan maan kaudella noin tuhat metsäalan työntekijää.

      Metsänhoito | Metsä Groupin oma valvonta löytää alihankkijoilta väärinkäytöksiä vuosittain – epäkohdat korjataan tai yhteistyö loppuu

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä