Rehevällä paikalla puuntaimet eivät selviä ensimmäisinä syksyinä ilman apua: viheliäinen vatukko on raivattava käsin

Pari kolme kuukautta sitten täällä on ollut marjastajan paratiiisi! Metsätalousyrittäjä Matti Äijö vaeltaa lähes miehen korkeudelle ulottuvassa vatukossa etsimässä viime keväänä täydennysistutettuja kuusentaimia.

”Melkein kaikkien viereen painettiin merkkitikku, mutta ihan jokaiselle tikkuja ei riittänyt. Nyt huomaa, miten työlästä taimien löytäminen on, jos tikkuja ei ole”, hän päivittelee.

Karjan laidunmaana palvellut parin hehtaarin pelto on istutettu jo vuosikymmeniä sitten männylle. Männyt päätehakattiin viitisen vuotta sitten, mutta tilalle tuolloin istutetut kuusentaimet ovat osin kuolleet. Alkuperäiset kuuset on tukahduttanut valtava vadelma-, horsma- ja heinäviidakko, jonka kilpailussa vain nopeakasvuiset lehtipuut ja pensaat, kuten pihlaja, paju ja terttuselja, ovat pärjänneet.

Vatukon keskeltä taimien löytäminen on epätoivoinen urakka, jos merkkikeppejä ei ole laitettu. Kuva: Rami Marjamäki

”Tällaisella lähes lehtomaisella kankaalla heinää ja vatukkoa on pakko raivata säännöllisesti taimien ympäriltä ensimmäiset 2–3 vuotta, jotta ne pysyvät hengissä. Taimi kärsii ensin varjostuksesta kasvukaudella. Syksyn ja lumen tullen kasvusto kaatuu taimen päälle ja kaataa sen. Kun se on talven ollut kyljellään, se ei siitä enää nouse.”

Urakka on hikinen, mutta Äijö on päättänyt voittaa vatukon. Hän kävi heinäkuussa raivaamassa täydennysistutettujen taimien ympärykset ensimmäisen kerran. Nyt syksyllä sama 2–3 päivän urakka tehdään toisen kerran.

Työtä jatketaan, kunnes kuusten latvat ulottuvat pöpelikön yläpuolelle. Urakan kesto riippuu kuusten kasvuvauhdista. Alkuperäisistä kuusentaimista osa on jo päihittänyt vatukon, osa eloonjääneistä juroo vielä pohkeen korkeudella.

”Alkuperäisistä istutustaimista on jäljellä vain noin kymmenen prosenttia”, Äijö arvioi.

Raivaustyön raskautta lisää se, että työ on tehtävä ainakin kesällä raivausveitsellä. Kun näkyvyys on huono, raivaussahalla tulisi helposti huitaistua pelastettava taimi poikki.

”Horsma menee ihan polkemallakin maahan.”

Varsinkin kesähelteessä raivaaminen on viheliäistä työtä. Se on kuitenkin pakko tehdä, jotta seuraavana keväänä ei tulisi ikävää yllätystä. Äijö motivoi itseään miettimällä, miten otollinen kasvupaikka on myös puille.

”Nämä ovat myös puuntuotannolle parhaita alueita, kunhan alkuvaiheesta selvitään.”

Tällä paikalla ovat jäljistä päätellen viihtyneet myös hirvet ja kauriit. Jälkimmäiset saattavat kaluta kuusentaimia pilalle.

Aikanaan rikkakasvusto torjuttiin peltojen metsitysalueilla kemiallisesti roundup-ruiskutuksilla. Nykyään se ei ole enää sallittua. Sen sijaan lannoitusruiskutusta Äijö on tällä alueella tehnyt.

”Tällaisella vanhalla peltomaalla on usein vaivana boorinpuutos, ja täälläkin oli. Tähän ruiskutettiin boorilannoite viime keväänä.”

Kun latvat ulottuvat pusikon yläpuolelle, heinäämistä ei enää tarvita, Matti Äijö näyttää. Nämä kuuset ovat alkuperäisestä, noin viiden vuoden takaisesta istutuksesta hengissä selvinneitä puita. Kuva: Rami Marjamäki