Puun kantohinnat kääntyivät laskuun toukokuun lopulla. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vain koivun kantohinta nousi lievästi.
Vuoden toistaiseksi kovin puukauppaviikko osui tänäkin vuonna toukokuun loppuun. Metsänomistajat myivät silloin Metsäteollisuus ry:n jäsenille yli kaksi miljoonaa kuutiometriä puuta.
Viime viikolla puukauppamäärä puolittui noin miljoonaan kuutiometriin.
Vuoden alusta puukauppoja on solmittu 18,4 miljoonasta kuutiometristä. Se on lähes puolet viimevuotista enemmän.
Kantohintojen nousu pysähtyi toukokuun lopulla. Kuusitukin neljän edellisen viikon keskimääräinen kantohinta oli viime viikolla 78,4 euroa kuutiometriltä.
Vuoden kovin nousija on ollut koivukuitupuu. Siitä maksettiin viime viikolla keskimäärin 28,5 euroa kuutiometriltä. Vuoden alussa koivukuitupuu maksoi 22,5 euroa kuutiolta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
