Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on sekoittanut koko maailman sahatavaramarkkinoita. Venäjä on nyt entistä riippuvaisempi Kiinan-viennistä.
Myös Kiinaa kiinnostaa halpa venäläinen puu, mutta logistiset ongelmat aiheuttavat pullonkauloja toimituksissa.
Venäjällä on vaikeuksia niin puun korjuussa kuin kaukokuljetuksissa.
Kiinan talous yski viime vuonna pahasti koronaviruksen ja tiukkojen rajoitusten vuoksi.
Samaan aikaan sahatavaran tuonti Kiinaan väheni kymmenen prosenttia edellisvuodesta.
Venäjältä tuli viime vuonna Kiinaan edelleen huomattava määrä sahatavaraa, mutta raakapuun tuonti loppui lähes kokonaan.
Suomi ja etenkin Ruotsi kasvattivat sahatavaran vientiä Kiinaan. Sahatavara onkin ollut yksi Suomen Kiinan-viennin valopilkuista viime vuosikymmeninä.
Business Finlandin biotalousasiantuntija Anna Ni Shanghaista uskoo, että sahatavaran kysyntä kasvaa tänä vuonna, kun Kiinan talous piristyy.
Hän puhui viime viikolla Sahateollisuuden järjestämässä kansainvälisessä Wood from Finland -konferenssissa Helsingissä.
Kiinalla ja Intialla ei ole motivaatiota osallistua pakotteisiin.
Venäjää on ollut vaikea sulkea ulos kokonaan markkinoilta.
Aleksanteri-Instituutin johtajan Markku Kangaspuron mukaan Kiinalla ja Intialla ei ole motivaatiota osallistua pakotteisiin. Lisäksi esimerkiksi Turkki vie aseita Ukrainaan, mutta käy silti kauppaa Venäjän kanssa, hän havainnollisti.
Konferenssiin Egyptistä saapunut sahayritysjohtaja Ibrahim Elshal totesi silmää räpäyttämättä, että tuonti Venäjältä jatkuu ennallaan. Sotaa hän ei maininnut sanallakaan.
Jotta rauha olisi mahdollinen, Kiinan ja Intian pitäisi kääntää selkänsä Venäjälle, Kangaspuro arvioi.
”Venäjän armeijan ja poliittisen eliitin pitäisi ajatella, että ovat lojaaleja Venäjälle eivätkä Putinille.”
Kangaspuro kertoi, että Venäjä on onnistunut monipuolistamaan tuotantoaan, minkä ansiosta se pärjää ja maan taloudessa on jopa pientä kasvua.
Uudet investoinnit Venäjällä ovat kuitenkin jäissä ja työvoiman saatavuudessa on ongelmia, kun miehiä on värvätty Ukrainaan sotimaan.
Suomalaiselle sahatavaralle on nyt kysyntää Kiinan ja Pohjois-Afrikan lisäksi useassa Euroopan maassa.
Viro on kunnostautunut EU:n suurimpana puutalojen viejänä. Toisaalta myös suojeluala on maassa suuri, joten Viro kaipaa kipeästi tuontipuuta.
Virolaisen puunjalostusyrityksen Raitwoodin hallituksen puheenjohtaja Ivar Dembovski heittääkin suomalaisille sahoille pallon, että tuotteet kiinnostavat.
”Myös ruotsalaiset ovat täällä”, hän muistutti.
Ruotsi mainittiin moneen otteeseen suurimpana viennin kasvattajana, kun eri maiden edustajat esittelivät sahatavaramarkkinanäkymiään.
Ranskassa rakentaminen on vähentynyt, sillä kuluttajien luottamus on ollut heikkoa ja inflaatio nousussa.
Vuoden 2024 Pariisin kesäolympialaisista odotetaan kuitenkin piristysruisketta rakentamiseen ja sahatavaran kysyntään.
Myös Britanniassa uskotaan talouden piristymiseen ja markkinoiden vakautumiseen pääministerisekoilun jälkeen.
Vuoden 2024 Pariisin kesäolympialaisista odotetaan piristysruisketta rakentamiseen ja sahatavaran kysyntään.
Japanissa rakentamisen kustannukset ovat korkeat ja sahatavaran tuontimäärät laskivat viime syksynä. Nyt tilanne on normalisoitumassa.
Japanikin tuo yhä puuta Venäjältä, mutta saatavuudessa on ongelmia. Japanilaiset ovat myös tarkkoja laadusta.
Pohjois-Amerikassa vitsauksia riittää, jos metsätalouden konsultilta kysytään. Metsiä piinaavat niin kaarnakuoriaiset kuin metsäpalot.
Suojelu, maanomistuskysymykset, hiilensidonta ja maankäyttö ovat kuumia perunoita, kuten Suomessakin.
Egypti, Japani, Kiina, Britannia ja Saksa ovat Suomen suurimmat sahatavaran vientimaat, kertoi omassa puheenvuorossaan Sahateollisuuden toimitusjohtaja Tino Aalto.
Myllerryksessä olevia markkinoita on hänen mukaansa vaikea ennustaa puolen vuoden päähän, sillä viime aikoina on nähty niin suurta vaihtelua.
Sahayrityksille haasteita tuo se, että tukin hinta on edelleen korkea, mutta vientihinnat ovat kääntyneet laskuun.
Kevään eduskuntavaaleja Aalto odottaa toiveikkaana, sillä metsäteollisuuden vienti mainitaan monissa puolueohjelmissa.
EU-päättäjiltä hän toivoo lisää aktiivisuutta metsäasioissa. Kilpailukyky on päättäjistä kiinni, hän summasi.
Kun Aallolta kysyttiin ahtaajien lakon vaikutuksesta kilpailukykyyn, hän varoi sanojaan. Liian herkkä asia konferenssiyleisön edessä puntaroitavaksi.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
