Vielä nykyään maastosta voi löytyä piilopirttien jäänteitä. Samoin paikannimiset saattavat kertoa pakopaikoista. Kuva: Aino Saarikivi
Suomalaiset pakenivat isonvihan ja Suomen sodan kauhuja metsiin – Mitä tiedämme kauhun vuosista?
Metsä on suomalaisen turvapaikka. Piilopirteissä ja luolissa on pakoiltu julmaa valloittajaa ja ahnasta verottajaa.Tilaajalle
Kuva: Aino SaarikiviErämaassa odottivat villit eläimet. Silti helsinkiläiset pakenivat metsiin, hätääntyneinä jopa kesken jumalanpalveluksen. Tuntui turvallisemmalta sännätä luonnon ja petojen armoille kuin jäädä kaupunkiin alttiiksi venäläisten sotilaiden julmuuksille.
Tähän tapaan Henrik Forsius kuvaili 1700-luvun puolivälissä isoavihaa eli vuosia 1713–1721. Forsiuksen aikana kansa muisteli yhä sitä, kuinka miehittäjä oli alistanut suomalaiset tottelevaisiksi tulella ja verellä.
Kirjassaan Viha historiantutkija Kustaa H. J. Vilkuna kuvaa tuhotarinoita. Sotilaat polttivat talot ja ryöstivät kaiken, mitä irti saivat, päällä olevaa paitaa myöten. Tuhansittain ihmisiä raiskattiin, surmattiin, kidutettiin ja myytiin orjiksi Venäjälle. Pahimmassa verilöylyssä Oulun Hailuodon ”murhaperjantaina” vuonna 1714 kasakat hakkasivat kirveillä päivässä hengiltä satoja saareen paenneita.
Aikalaiset puhuivatkin hävitys-, karku- ja pakokaudesta.
”Kokonaisia kyliä autioitui ja perheitä katosi. Huhut ja paniikki levisivät, ihmisten kerrotaan eläneen kauhun vallassa ja paenneen metsiin”, kuvailee tutkija Jaana Luttinen. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa asukkaiden ja yhteisöjen selviytymisestä Iisalmen pitäjässä Suomen sodan aikana 1800-luvun alussa.
Silloinkin kansa karkasi metsään. ”Varsinkin maaseudulla metsä oli luonteva elinympäristö, jossa oli lapsesta saakka opittu kulkemaan, työskentelemään ja tulemaan toimeen. Jos mukana oli kirves, puukko ja tulukset ja hyvää onnea, saattoi pärjätä aika pitkälle.”
Neva suojasi mökkiä
Pieni, harmaa rakennus on nimeltään Piilomäki. Kuortaneen Mäyryn kyläyhdistys rakensi mökin vuonna 2000 muistoksi oikeasta, isonvihan aikaisesta piilopirtistä.
”Perimätieto kertoo, että Piilomäen pirttiä eivät kasakat koskaan löytäneet, koska sitä ympäröi vetinen neva ja korkea kuusikko, joka suojasi hyvin pienen savun näkymiseltä”, Aaro Keski-Kuha tarinoi kyläkirjassa Pirättyy Puheelle.
Piilomäellä asusti Iisakki Kuhalammin perhe ja suku. Arki oli jatkuvaa varuillaan oloa ja leipä niukkaa, mutta henki säästyi. Ehkä osa kotieläimistäkin.
”Maaseudulla tehtiin usein töitä niin kaukana kotoa, että tarvittiin yöpymispaikkoja. Siksi metsissä oli valmiina rakennelmia, kuten laavuja, erä-, karja-, kaski- ja tervamajoja ja saunoja. Niistä saattoi hädässä etsiä suojaa”, Jaana Luttinen kertoo.
”Taivasalla ihmiset pystyivät talvisin piileksimään ainoastaan muutamia päiviä, mutta kauaksi kylistä ennättäneet ihmiset ruokatilanteen salliessa viikkojakin. Eräs padasjokinen talonpoika pystyi elämään kuukauden piilopirtissään ja loppilainen mies peräti vuoden”, Vilkuna toteaa kirjassaan.
Kaskimajalta sai viljaa
Ruokaa pakomatkalle otettiin mukaan niin paljon kuin sitä oli saatavilla ja jaksettiin kantaa. Itä-Suomessa tilannetta helpotti se, että kaskimajoille oli usein varastoitu viljaa.
”Tapana oli jättää osa viljasta kaskialueelle ja tuoda sieltä pitkin talvea puitavaksi. Väki osasi metsästää, kalastaa ja marjastaa, mutta nälkä pakotti syömään myös pettua, kerkkiä ja jäkälää”, Luttinen sanoo.
Suomen sodan (1808–1809) ajalta hän on kuullut Iisalmen Koljonvirralta tarinan, jossa Kauppilan talo varustaa piilopirttiä Iimäelle, kymmenen kilometrin päähän kotoa.
”Jo aselevon aikana väki ajoi sinne hevoset, lehmät ja lampaat. Vain siat ja kanat jätettiin. Vähitellen pirttiin kuljetettiin myös viljat, leipää ja paloviinaa.”
Kun taistelu alkoi, muu talonväki oli ehtinyt piilopirttiin, mutta isäntä palasi hakemaan tytärtä, joka oli jäänyt leipomaan leipää. Illan pimetessä he näkivät mäeltä takaansa, että kotitalo palaa.
”Kun perhe taistelun jälkeen palasi, he löysivät koko pihapiirin rakennukset tuhkana. Mutta ihmiset pelastuivat.”
Rakkaus löytyi luolasta
Metsään kaikkosi niin rahvas kuin herrasväki. Esimerkiksi Kannuksessa pappi kertoi vuonna 1717, ettei ollut voinut pitää kunnolla kirkonkirjoja, koska oli muiden pitäjäläisten tavoin joutunut pakenemaan erämaihin.
Jos sopivaa pakopaikkaa ei ollut tiedossa, ihmiset kätkeytyivät maakuoppiin tai mihin tahansa suojaan, mitä metsästä löytyi. Hyvän piilon keksinyt joutui ehkä pidättelemään hengitystään, kun läheltä raahattiin pois joku huonommin kätkeytynyt.
Myös luolat kelpasivat turvapaikoiksi. Keuruun museon verkkonäyttely kertoo Ampialan kyläläisistä, jotka kokosivat elikkonsa ja omaisuutensa ja kätkeytyivät syrjäiseen luolaan. Jotta sisälle mahtuisi mahdollisimman moni, piileskelijät todennäköisesti rakensivat luolan eteen hirsiseinän ja naamioivat sen havuilla.
Kaiken kurjuuden keskellä elämä jatkui. Kun Saarijärven kirkkoherran tytär Elisabet Carbonaria vieraili Keuruun pappilassa, hän pakeni isäntäväkensä kanssa Ampialan piiloluolaan. Niin hän tutustui Jussiin, Huttulan talon poikaan, päätyi tämän emännäksi ja synnytti tälle ainakin kahdeksan lasta.
Elisabetin muisto elää tilalla yhtä, tietää kotiseutusivusto Keuruun Veräjä: ”Elisabetin kerrotaan istuttaneen pihlajan talon saunatien varteen, ja tämän puun vesoja kasvaa siellä edelleen.”
Kalma kaikuu nimissä
Iisakki Kuhalampi ja Elisabet Carbonaria olivat onnekkaita, sillä moni korpivaellus päättyi isonvihan aikana lyhyeen. Talvella kasakkapartion oli helppo seurata pakenijoiden jälkiä lumessa ja sulan maan aikaan polkuja. He polttivat metsää ajaakseen piileskelijät esiin ja vähentääkseen pakomahdollisuuksia. Jäljittämistä varten sotilailla oli verikoiria.
”Pelokkaat, yhteen paikkaan kokoontuneet asukkaat olivat vainoojalle helppo saalis”, Vilkuna kirjoittaa.
Pahimpina vihollisen joukkoina suomalaiset pitivät mongolikansa kalmukkeja, joita nimitettiin koirankuonolaisiksi ja jotka tiedettiin mestarijäljittäjiksi. Keuruulla neuvottiinkin vetämään perässä havunoksaa, jotta kalmukit eivät haistaisi reittiä piiloluolalle.
Kiinni saatuja kidutettiin, jotta he paljastaisivat muiden piilopaikat. Niistä oli vaikea vaieta, jos riippui kurkihirrestä tai pää työnnettiin leivinuuniin.
Maastosta voi edelleen löytyä piilopirttien jäänteitä, esimerkiksi kiukaan tai uunin pohjia. Samoin paikannimet saattavat kertoa pakopakoista.
”Nissilässä Iisalmen pohjoisosassa on paikka nimeltä Kalmankangas. Sanotaan, että venäläiset löysivät sieltä erään perheen piilopirtin ja naulasivat asukkaat puun kylkiin”, Jaana Luttinen kertoo.
Paha sai myös palkkansa, edes joskus. Vieremän suunnalta Luttinen on kuullut isonvihan aikaisesta piilopirtistä, jonka väki lähti kalaan. Sillä välin tulivat venäläiset, jotka olivat vielä mökissä sisällä, kun asukkaat palasivat. Nämä laittoivat heti pönkät ovelle ja polttivat vihulaiset mökin mukana.
”Siitä paikka sai nimekseen Kalmanaho.”
Jossakin odottaa aarre
Julma vihollinen saattoi hetkittäin osoittaa hitusen armoa.
Österbotten-lehdessä kerrottiin vuonna 1865 Munsalan vaarista, joka isonvihan alussa 12-vuotiaana piileskeli kodissaan. Piilostaan hän näki, kuinka isä tapettiin ja koti sytytettiin tuleen. Pojan oli pakko tulla ulos, mutta venäläiset säästivät hänen henkensä, koska hän oli rampa.
”Myöhemmin hän oli kulkenut metsässä saaden apua pakopirteissä eläneiltä ihmisiltä”, Vilkunan kirja kertaa tarinaa.
Ikäihmisiä saatettiin päästää vapaaksi, koska heistä ei olisi orjina maksettu juuri mitään. Jonkun täytyi myös viljellä maata, jotta miehittäjä saisi ruokaa. Toisaalta vanhuksia kidutettiin siinä missä nuoriakin. Piilopirttien sijainnin lisäksi rääkkäämällä tiristettiin tietoja kätketystä omaisuudesta.
Hätääntyneet pakenijat piilottivat arvotavaransa mihin ehtivät: peltoihin, sudenkuoppiin, saariin, lähteisiin, kivenkoloihin ja lattioiden alle. Joku kätki kaalinpäitä, kun ei muuta omistanut, joku toinen isännän nahkatakin. Jollain saattoi olla tynnyrikaupalla viljaa tai tervaa. Tai peräti hopeaa ja kultaa.
”Jälkeenpäin syntyi paljon aarretarinoita siitä, miten jotakin arvokasta on kätketty ja voitaisiin löytää. Kertomukset ovat saattaneet elää monta sukupolvea, mutta ajan myötä muistitieto muuttuu, fakta ja fiktio sekoittuvat. Siksi läheskään kaikkia sota- ja vainoajoista kertovia kansantarinoita ei pysty varmuudella edes ajoittamaan”, Luttinen muistuttaa.
Karkuri löysi kodin
Paitsi viholliselta metsä on tarjonnut turvapaikkoja lailliselta hallitusvallalta – varsinkin verottajalta.
”Kun Olavinlinnaa 1400-luvulla rakennettiin, talot saivat raskaita verovelvoitteita. Sitä saattoi vältellä muuttamalla kaskiviljelijäksi yhä syvemmälle Savon saloille. Aikanaan veronkarhun koura tosin ulottui sinnekin”, Luttinen kertoo.
Kairasta ja korvesta tukikohdan löysivät myös sotilaskarkurit, jotka eivät halunneet tykinruoaksi tai joiden mielen sota oli rikkonut.
”Pielavedeltä tiedetään Suomen sodan ajoilta ruotusotilas, joka oli karannut rintamalta ja piilotellut pitkään metsissä. Sota jätti häneen jälkensä, ja mies oli hyvin epäsosiaalinen, ei juuri puhunut ja kierteli pitkiä aikoja teillä tietymättömillä.”
Toisinaan karkurit saattoivat sulautua osaksi paikallista yhteisöä. Iisalmella muistetaan olleen virolaisia sotilaita, jotka Suomen sodan aikana olivat karanneet Venäjän joukoista.
”Pakomatkallaan he saapuivat eräälle mäelle, jolla paikallinen kaskiporukka työskenteli. Virolaiset heittivät aseensa pois ja liittyivät kaskeajiin. Ainakin yhden miehistä kerrotaan asettuneen mäelle asumaan ja perustaneen perheen.”
Miehen nimeksi tarina sanoo Vänninen – ja mäki on nimeltään Vänninmäki.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2019.
Isoviha ja Suomen sota
- Isoviha on nimitys, jota käytetään Suomen vuosista 1713–1721. Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721) Venäjä valloitti ja miehitti Suomen alueet, jotka kuuluivat Ruotsille.
- Varsinkin isonvihan alkuvuodet olivat väkivaltaisia. Suomalaisia pakeni joukoittain Ruotsiin, ja tuhansia vietiin pakkotyöhön Venäjälle.
- Suomen sota on Venäjän ja Ruotsin välillä vuosina 1808–1809 käyty sota. Ruotsi menetti Suomen alueet Venäjälle, ja Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta.
- Suomalaiset pakenivat piilopirtteihin, koska isonvihan sekasorto oli yhä muistissa. Venäjä pyrki rauhoittamaan kansaa, ja väkivaltaa ja ryöstelyä oli vähemmän kuin isonvihan aikaan.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
