

Tulevaisuuden metsät ovat nykyistä monipuolisempia. Isoja aukkoja ei ole juurikaan, ja metsissä kasvaa vähintään kahta puulajia. Säästöpuuryhmät erottuvat maisemasta ja jaloja lehtipuitakin löytyy.
Metsässä asustaa monipuolisesti eläimiä ja lintujen laulu soi. Puupinojakin näkyy, ja metsätalous tuo edelleen vaurautta metsänomistajille, alalla työskenteleville ja kansantalouteen.
Näin visioi diplomi-insinööri, vihreiden entinen varapuheenjohtaja Silja Keränen kirjassaan Matkalla tulevaisuuden metsään – ristiriidoista ratkaisuihin.
Kirjan punaisena lankana hän pohtii, miten suomalaisen metsätalouden saisi ekologisesti kestäväksi niin, että metsien taloudellinen merkitys vähintään säilyy tai jopa kasvaa.
Näkökulma on omakohtainen, sillä kirjoittaja on perinyt metsää. Vihreät arvot ja tavoite saada metsästä taloudellista tuottoa on tuskallinen yhtälö, jota hän yrittää ratkaista.
Keränen esittää, että hakkuita vähennetään, mutta puun jalostusarvoa kasvatetaan uusilla tuotteilla, kuten tekstiilikuiduilla. Sattumalta juuri kirjan julkaisun jälkeen Metsä Group ehti lopettaa Kuura-kuidun valmistuksen kannattamattomana. Muidenkin puualan keksintöjen kaupallistaminen junnaa.
Keräsen mainitsema ekologinen kompensaatio sen sijaan herättää lupauksia. Ratkaisuja voi tarjota jatkuva kasvatuskin.
Datakeskuksia kehuessaan kirjoittaja ei ota huomioon, että niiden ja muiden sähkösyöppöjen vaatimien voimalinjojen alle on jäämässä 12 000 hehtaaria maata ja metsää. Se tietää muutaman pikkukunnan kokoista avohakkuuta.
Kirja pureutuu asiantuntevasti ja lukijaystävällisesti ajankohtaiseen metsäkeskusteluun. Se tarjoaa eväitä pohtia, miten metsätalous voisi kunnioittaa luontoa nykyistä enemmän.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
