• Väitös: Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa puusto on syytä jättää harvaksi, jotta taimia syntyy tarpeeksi

    Tutkimuksessa havaittiin, että maanmuokkaus tuki männyn uudistumista, mutta sen kannattavuutta ei laskettu.
    Jatkuvassa kasvatuksessa puustoa täytyy kasvattaa harvana, jotta luontainen uudistuminen onnistuu.
    Jatkuvassa kasvatuksessa puustoa täytyy kasvattaa harvana, jotta luontainen uudistuminen onnistuu. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsänhoito
    7.9.202614:01
    Suvi Jylhänlehto

    Tuoreen tutkimuksen mukaan jatkuvan kasvatuksen hakkuissa puita voi olla syytä jättää pystyyn nykyistä vähemmän, jotta taimia syntyy luontaisesti riittävä määrä.

    Itä-Suomen yliopistossa perjantaina 11.9. väittelevä Petra Peltola kertoo yliopiston uutisessa, että niin männyn kuin kuusenkin uudistuminen oli runsaslukuisempaa ja kasvu nopeampaa harvemman ylispuuston alla, paikoitellen jopa nykyisiä metsänhoitosuosituksia matalammalla pohjapinta-alalla.

    ”Jos halutaan maksimoida luontaisesti syntyneiden taimien määrä, niin silloin harvin mahdollinen ylispuusto on paras”, hän selventää MT:lle.

    Harva ylispuusto kuitenkin tarkoittaa samalla pienempää puuston tilavuuskasvua ja vähäisempiä hakkuumääriä.

    Tutkimuksessa havaittiin myös, että maanmuokkaus tuki männyn uudistumista, vaikka maata ei useinkaan jatkuvassa kasvatuksessa muokata kustannussyistä. Peltolan mukaan tutkimuksessa ei selvitetty, milloin maanmuokkaus hyödyttää taimettumista niin paljon, että se olisi taloudellisesti kannattavaa.

    Lisäksi havaittiin, että pienaukkohakkuut tukivat männyn luontaista uudistumista parhaiten.

    Peltola tutki väitöskirjatyösään männyn ja kuusen luontaista uudistumista ja taimien kasvua jatkuvassa kasvatuksessa poiminta-, pienaukko ja suojuspuuhakkuiden jälkeen. Männyn osalta tutkimus painottui Pohjois-Suomeen ja kuusen osalta Etelä-Suomeen.

    Luontaisen uudistumisen onnistuminen ja taimien riittävän hyvä kehitys on ehto jatkuvalle kasvatukselle, jossa uutta puusukupolvea ei tuoteta kylvämällä tai istuttamalla kuten usein jaksollisessa kasvatuksessa, hän muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Ylispuukasvatuksessa männikköön tehdään aluksi tavallinen siemenpuuhakkuu. Kaikkia siemenpuita ei kuitenkaan poisteta taimettumisen jälkeen, vaan ne jäävät kasvamaan männikön päällä ylispuina.

      Tutkimus osoittaa: Jatkuvalla kasvatuksella voi tuottaa todella korkealaatuista mäntysahatavaraa

    • Väljennyshakkuussa valtapuut jatkavat parasta arvokasvuaan. Samalla uudistuskypsän metsän kiertoaika jatkuu ja metsä pysyy peitteisenä.

      Väljennyshakkuulla mäntymetsä uudistuu luontaisesti - ”Metsänomistaja ei voi hävitä kokeilemalla sitä”, sanoo Mikko Hyppönen

    Artikkelin aiheet
    jatkuva kasvatus
    metsänhoito
    luontainen uudistuminen
    mänty
    kuusi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla