Vieraslajien poistopyynti voi helpottaa tai pahentaa ongelmaa, tutkimuspäällikkö varoittaa

Lisääntykää ja täyttäkää maa, kuuluu pääpiirteissään eliöiden evolutiivinen tehtävä. Monille lajeille se on kovin vaikeaa, toisille tavattoman helppoa. Miksi?

Vastaus piilee levittäytymisekologian perusteissa. Yksinkertaisimmillaan laji runsastuu suotuisissa olosuhteissa ja vastaavasti harvinaistuu niiden heiketessä.

Runsauden muutokset eivät tosin selitä, miksi jokin laji ylipäätään levittäytyy uudelle alueelle. Miksi vaikkapa jokin vieraslaji, jota aikanaan on istutettu pienelle alueelle, koituu alkuperäislajien olemassaoloa uhkaavaksi riesaksi? Tai miksi toista vieraslajia ei aikoinaan ole saatu menestymään ahkerasta istuttamisesta huolimatta?

Vieraslajit ovat lähtökohtaisesti uudessa elinympäristössä, johon ne eivät välttämättä ole kovin sopeutuneita. Mitä heikommat elinolosuhteet uudessa paikassa ovat, sitä kannattavampaa levittäytyminen on.

Toisaalta hyvälaatuisessa ympäristössä kannattaa pysytellä, koska ravinnon löytäminen, lisääntyminen ja poikasten selviytyminen on todennäköistä. Ei siis kannata riskeerata kaikkea lähtemällä ”merta edemmäs kalaan.”

Enää tarvitsisi vain selvittää, mitkä tekijät tekevät elinympäristön hyväksi tai huonoksi.

Täytyy ymmärtää, mitä signaaleja yksilöt käyttävät elinympäristön laatua arvioidessaan, koska niiden avulla syntyy päätös, jäädäkö vai lähteä. Joskus nimittäin hyvästäkin elinympäristöstä kannattaa lähteä.

Yksinkertaisimmillaan levittäytymistodennäköisyys vertautuu kääntäen tiheyteen.

Jos suotuisassa elinympäristössä lajin yksilötiheys kasvaa ja kilpailu lajitovereiden kanssa uhkaa omaa elinkelpoisuutta, voi olla parempi etsiä rauhallisempaa elinympäristöä väljemmiltä vesiltä. Tällöin levittäytyminen on positiivisesti tiheysriippuvaa.

Joskus taas lajitovereiden vähäisyys voi olla signaali elinympäristön heikosta laadusta, eikä sinne silloin kannata jäädä. Mikäli lajikumppaneiden vähäisyys on muita ympäristön signaaleja tärkeämpi elinympäristön valintakriteeri, yksilöille voi tulla virhearvioita ja ympäristötekijöiltään varsin kelvollinen elinalue tulee hylätyksi, ja laji leviää nopeammin kuin osattiin ennustaa.

Vieraslajien, kuten kyttyrälohen, torjunnassa on olennaista ymmärtää, johtuuko aggressiivinen levittäytyminen uusien elinympäristöjen epäsuotuisista olosuhteista vai siitä, että olosuhteet ovat liiankin suotuisat.

Jos syynä ovat uusien elinympäristöjen epäsuotuisat olosuhteet ja yksilöitä levittäytyy sen vuoksi aina vain uusille alueille, vakaan kannan muodostuminen uusille levinneisyysalueille on epätodennäköistä. Jos taas olosuhteet ovat liiankin suotuisat, lajin runsastuminen ajaa levittäytymään aina vain kauemmas etsimään elintilaa uusilta alueilta.

Tieto voi ratkaista oikeiden torjuntakeinojen valinnan.

Jos levittäytyminen riippuu positiivisesti kannan tiheydestä, vahvimpien kantojen poistopyynnillä voidaan hillitä levittäytymistä uusiin vesistöihin. Poistopyynti vähentää lajin sisäistä kilpailua kyseisessä elinympäristössä.

Jos taas levittäytyminen johtuu epäsuotuisista ympäristöolosuhteista tai lajitovereiden harvalukuisuudesta (tämä on hyvin suhteellista eri lajeille), poistopyynti päin vastoin voi pahentaa levittäytymisongelmaa.

Vaikka vakiintuneita kantoja ei välttämättä jokaiseen uuteen elinympäristöön ehkä synny, voi vieraslajeilla olla alkuperäislajiston kannalta ikäviä seurauksia esimerkiksi uusina tauteina ja lisääntyneenä kilpailuna elintilasta.

Välillisesti seurauksia voi olla vieraslajin huonosti toteutetuista poistotoimenpiteistä, jotka vaarantavat alkuperäislajiston.Tällöin tärkeässä roolissa on esimerkiksi alkuperäisten lajien elinvoimaiset kannat ja ekosysteemien tasapaino. Tällöin ekosysteemit kestävät paremmin satunnaisia vierailijoita, kun niille sopivaa ekologista tilaa ei pääse avautumaan.

Lajityypillisen levittäytymisen ymmärtäminen auttaa arvioimaan toimenpiteiden sopivuutta. Joskus toimijoita vaivaa joko tiedon puute tai tukeutuminen virheellisiin tai vanhentuneisiin näkemyksiin.

Akuuteissa tilanteissa yhteiskunnallinen vaade toimiin voi olla niin voimakas, ettei perusteellinen tutkimus ole ajallisesti mahdollista.

Edelleen peruskysymysten suhteen on aukkoja myös tutkimustiedossa. Vuosi vuodelta pidentyvät seuranta-aikasarjat, kehittyvät mallinnustyökalut sekä ekologisista perusteista johdettujen oletusten soveltaminen auttavat meitä tekemään parempia johtopäätöksiä ja ohjaamaan resursseja oikeasuhtaisiin toimenpiteisiin vieraslajien torjunnassa.

Soveltamalla tutkittua tietoa voidaan arvioida eri toimenpiteisiin liittyviä riskejä, jotta valitut toimenpiteet eivät veisi meitä ojasta allikkoon.

Nico Alioravainen

filosofian tohtori, tutkimuspäällikkö

Luonnonvarakeskus Luke