• Verkkojulkaisu: Hannes-myrsky kaatoi 3,5 miljoonaa kuutiota puuta Suomessa

    Tuhoarvio on jotain ihan muuta kuin Metsäkeskuksen aiemmin esittämä 300 000 kuutiota.
    Tilaajalle
    Hannes-myrskyssä tuhoutuneen puun määrästä liikkuu lukuisia arvioita.
    Hannes-myrskyssä tuhoutuneen puun määrästä liikkuu lukuisia arvioita. Kuva: Juha Sinisalo
    Metsä|Metsä
    14.1.202615:00
    Sami Suojanen

    Joulun jälkeisen Hannes-myrskyn ja sitä seuranneen matalapaineen metsätuhot Suomessa voivat olla paljon aiempia arvioita suuremmat.

    Itävaltalainen verkkojulkaisu Timber Online kertoo, että Suomessa puuta olisi kaatunut kaikkiaan 3,5 miljoonaa kuutiota. Julkaisu perustaa tietonsa Suomen Metsäkeskuksen uuteen arvioon. Juttu on julkaistu tiistaina 13. tammikuuta.

    Metsäkeskus tiedotti 29. joulukuuta, että Hannes-myrsky olisi kaatanut puuta arviolta 300 000 kuutiota. Sen jälkeen Metsäkeskus ei ole julkaissut asiasta uutta tiedotetta.

    3,5 miljoonaa kuutiota on jotain ihan muuta kuin 0,3 miljoonaa kuutiota. MT kysyi Metsäkeskukselta tiistaina ja keskiviikkona kommenttia Hannes-myrskyn ja sitä seuranneen matalapaineen tuhoista.

    Onko se antanut uutta tietoa tuhojen määrästä ja miksi julkisuudessa liikkuu toisistaan näin paljon poikkeavia lukuja?

    Keskuksen viestinnän keskiviikkona lähettämän sähköpostivastauksen mukaan tuhojen kartoitustyö on kesken ja asiaan voisi palata viikon loppupuolella.

    Itsenäisiä sahoja edustavan Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Kylävainio arvioi MT:n jutussa alkuviikolla, että miljoona kuutiota ei välttämättä riitä vuodenvaihteen tuhojen määräksi.

    Timber Online toteaa niin ikään, että metsänalan suomalaiset markkinatoimijat ovat viime päivinä esittäneet huolensa useiden miljoonien kuutioiden myrskytuhoista.

    Myrskytuulet iskivät myös Ruotsiin, jossa paikallinen Metsähallitus eli Skogsstyrelse arvioi tuhoiksi noin kymmenen miljoonaa kuutiota.

    Lisää aiheesta
    • Hannes-myrskyn tuhoja Varsinais-Suomessa Uudenkaupungin ja Lokalahden väliltä.

      Talous | Metsän vakuuttaminen on taitolaji – täyttä korvausta myrskytuhoista on hankala saada

      Tilaajalle
    • Uudenkaupungin lähistöllä Hannes-myrsky kaatoi mäntyjä kovalla voimalla.

      Metsä | Hannes-myrsky riepotteli miljoonatuhot Pohjanmaan rannikolle ‒ viimeksi kaatui kuusta, nyt mäntyä

      Tilaajalle
    • Sahojen puhelimet käyvät kuumina Suomessa. Metsänomistajat pyytävät apua ja tarjoavat myrskypuitaan ostettavaksi.

      Metsäteollisuus | Suomalaiset sahat huolissaan: Ruotsin myrskypuut voivat sekoittaa mäntysahatavaran vientikauppaa

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    Hannes-myrsky
    myrskytuhot
    tuhoarvio
    Sahateollisuus ry
    Metsät
    Metsänhoito ja metsätalous
    Metsävahinko
    Metsätalous ja muu metsätalous
    Myrskyt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa