
Venäläinen metsäteollisuuskonserni Segezha Group harkitsee seitsemän tuotantolaitoksen myyntiä Euroopassa, kertoo itävaltalaismedia Holzkurier.
Saksassa, Tanskassa, Italiassa, Hollannissa, Tšekissä, Turkissa ja Romaniassa sijaitsevat tehtaat pystyvät yhteensä 770 miljoonan paperisäkin vuosituotantoon.
Segezhan johtaja Mihail Šamolin perustelee myyntiaikeita venäläisen Interfaxin välittämän haastattelun mukaan sillä, että yhtiölle eurooppalaiset paperitehtaat ovat pikemmin venäläisten tuotteiden myyntikanavia kuin itsenäisiä tuotantolaitoksia.
Tehtaiden omistaminen ei ole enää Segezhalle järkevää, koska venäläisen raaka-aineen tuonti ei pakotteiden vuoksi ole mahdollista.
Segezhan mukaan yhtiö on saanut jo ensimmäisä tarjouksia kiinnostuneilta tahoilta.
Vaihtoehtona myynnille Segezha tutkii yhteisyritysten perustamista.
Segezha selvittää lisäksi uusien tuotantolaitosten perustamista Euroopan ulkopuolelle.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
