Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin erityisavustajan Sonja Falkin mukaan susikannalle haetaan riskitasojen valinnalla matalaa suotuisan suojelutason viitearvoa. Riskitasot ovat poliittinen valinta ja niissä otetaan nyt huomioon kasvaneen susikannan vaikutukset ihmisiin. Viitearvolla on merkitystä kannanhoidollisen metsästyksen kiintiöiden määrittelyssä.
”Asiasta ei kuitenkaan käydä huutokauppaa. Tämä on erityyppinen asia kuin esimerkiksi budjettineuvottelu”, hän sanoo.
Falk korostaa, että hallituspuolueilla on laaja yhteinen ymmärrys siitä, että viitearvo määritellään tutkimuksen pohjalta, vaikka aihe onkin herättänyt poliittisia intohimoja.
”Olemme myös keskustelleet siitä, ovatko kaikki näkökulmat tulleet huomioon otetuiksi. Olemme kuunnelleet eri sidosryhmien näkökulmia.”
Falk mainitsee esimerkkinä keskustelusta sen, että on ollut epätietoisuutta, onko kanta-arvioon laskettu mukaan Itä-Suomessa rajan yli liikkuvat sudet. ”Kyllä on”, hän sanoo.
Suomen susikannan erityispiirteitä on se, että Suomeen tulee rajan yli rikasta geeniperimää. Susikanta on kuitenkin painottunut Länsi-Suomeen, jonka geeniperimä ei ole niin rikas. Siitä ei päästä mihinkään, että Suomen susipopulaation pitää olla geneettisesti elinkelpoinen.
Falk tähdentää, että tutkimusperustaan pohjaaminen on tärkeää, jotta tiedot kestävät EU-komission tarkastelun.
”Siitä on EU:n säännöt, eivätkä puolueet voi tässä tehdä poliittisia valintoja.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
