• Uusi laaja-alainen yhteistyöhanke ennallistaa ja kunnostaa elinympäristöjä yli puolen miljoonan hehtaarin alalta

    Kunnostuksia tehdään laajana yhteistyönä, mikä mahdollistaa isompien luontoalueiden ennallistamisen ja kunnostamisen yli hallinnollisten rajojen.
    Soita ennallistetaan tukkimalla ojia ja palauttamalla sen vesitalous ojitusta edeltävään tilaan. Kuvituskuva.
    Soita ennallistetaan tukkimalla ojia ja palauttamalla sen vesitalous ojitusta edeltävään tilaan. Kuvituskuva. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Ympäristö
    24.2.202615:45
    Henna Lääveri

    Valtakunnallinen Priodiversity Life -hanke hakee ennallistettavia ja kunnostettavia kohteita 590 000 hehtaarin suuruiselta alueelta.

    Asiasta kertovat yhteistiedotteessaan Suomen metsäkeskus, Metsähallitus, ympäristöministeriö sekä osallistuvien maakuntien elinvoimakeskukset.

    Kunnostuksia tehdään laajana yhteistyönä, mikä tiedotteen mukaan mahdollistaa isompien luontoalueiden ennallistamisen ja kunnostamisen yli hallinnollisten rajojen. Mukaan luontokadon pysäyttämiseen kaivataan myös yksityisiä maanomistajia, joille osallistuminen on vapaaehtoista.

    ”Yksityisten maanomistajien rooli on tärkeä, sillä osa monimuotoisuuskeskittymistä sijaitsee yksityismailla”, tiedotteessa kerrotaan.

    ”Maanomistajille hanke tarjoaa mahdollisuuksia saada apua ekologisesti arvokkaiden alueiden kunnostamiseen sekä lisätietoa omistamiensa alueiden luontoarvoista.”

    Hankeen toteuttaa muun muassa soiden ja metsien ennallistamista, perinnebiotooppien, lehtojen ja paahdeympäristöjen hoitoa, kosteikkojen rakentamista sekä purojen ja lähteiden kunnostamista.

    Projektipäällikkö Elina Tauriainen hanketta koordinoivasta Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo tiedotteessa, että Suomessa pitkään tehdyssä ennallistamistyössä otetaan hankeen myötä uusi vaihde silmään.

    ”Priodiversity LIFE -hankkeessa uutta on luontotiedon erityisen tehokas hyödyntäminen kunnostuskohteiden valinnassa sekä laaja yhteistyö, joka mahdollistaa työskentelyn hallinnollisista rajoista huolimatta”, Tauriainen kertoo.

    ”Priodiversity LIFE -hankkeessa uutta on luontotiedon erityisen tehokas hyödyntäminen kunnostuskohteiden valinnassa sekä laaja yhteistyö, joka mahdollistaa työskentelyn hallinnollisista rajoista huolimatta.”

    Elina Tauriainen

    Hanke ennallistaa ja hoitaa luontoa kahdeksan maakunnan alueella vuosina 2025–2030. Toimia toteutetaan Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa sekä myöhemmin Lapissa.

    Lisää aiheesta
    • Rahkasammalten nopea runsastuminen suon ennallistamisen myötä voi tuottaa tehokkaan hiilinielun.

      Ympäristö | Soiden ennallistaminen viilentää ilmastoa luultua nopeammin

    • Suojavyöhykkeen jättämiseen voi hakea jatkossa Metka-tukea. Uusilla tuilla halutaan kannustaa maanomistajia vahvistamaan luonnon monimuotoisuutta.

      Metsänhoito | Kesällä ja ensi vuonna tulee kokeiluun uusia Metka-tukia – näin paljon rahaa voisi saada suojavyöhykkeen jättämisestä

      Tilaajalle
    • Ojien tukkiminen nostaa vedenpintaa suometsässä, mikä saattaa vapauttaa raskasmetalleja vesistöön.

      Metsänhoito | Tutkimus: Soiden ennallistaminen saattaa vapauttaa turpeeseen sitoutuneita raskasmetalleja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    elinympäristöjen ennallistaminen
    ympäristönsuojelu
    Priodiversity LIFE
    metsien ja soiden kunnostus
    yhteistyöhankkeet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä