
Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Boardin suunnittelema taivekartonkitehdas Kaskiisiin Pohjanmaalle olisi 800 000 tonnin kapasiteetillaan Euroopan suurin.
Investoinnin hinta tarkentuu vasta suunnittelun edetessä, mutta kysymys olisi miljardiluokan hankkeesta.
"Puhutaan noin yhden miljardin euron tasosta", Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio sanoo.
Tehdas työllistäisi porttien sisäpuolella Joukion mukaan arviolta noin 200–300 henkilöä. Sen lisäksi tuotantoketjussa työskentelisi esimerkiksi kunnossapidossa ja muissa palvelutehtävissä satoja henkilöitä.
Metsä Groupin puunhankintaa tehdas ei lisäisi merkittävästi.
Metsä Board kertoi tänään torstaina, että yhtiö käynnistää esisuunnittelun uuden taivekartonkitehtaan rakentamisesta Kaskisten tehdasalueelle Pohjanmaalle.
Mahdollinen investointipäätös voitaisiin tehdä aikaisintaan vuonna 2024.
Metsä Boardilla toimii Kaskisissa valkaistua kemihierrettä eli bctmp:tä valmistava tehdas.
Bctmp on merkittävä taivekartongin raaka-aine. Taivekartonkiin käytetään myös sellua, jota Metsä Groupilla on runsaasti yli oman tarpeen.
Joukion mukaan suunnittelussa selvitetään, mistä mekaaninen massa ja sellu kartonkitehtaalle tullaan hankkimaan.
Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin sekä valkoisten kraftlainereiden valmistaja.
Taivekartongeissa yhtiön kapasiteetti on noin 1,3 miljoonaa tonnia, mikä kattaa noin kolmanneksen Euroopan kapasiteetista.
Metsä Board on lisäämässä tuotantoa Ruotsissa Husumin tehtaalla, missä kapasiteetti nousee ensi vuonna investoinnin valmistuessa 400 000 tonnista 600 000 tonniin.
Taivekartonkien kulutuksen on arvioitu kasvavan maailmalla vuosittain noin 3-4 prosenttia.
Joukion mukaan kasvun taustalla on megatrendejä kuten muovin korvaaminen uusiutuvilla materiaaleilla, nettikaupan kasvu ja kaupungistuminen.
Metsä Boardin taivekartonkeihin ei käytetä kierrätyskuitua ja siksi niistä menee yli puolet elintarvikepakkauksiin, joissa hygieniavaatimukset ovat tiukat.
Muita käyttökohteita ovat muun muassa lääkkeiden, kosmetiikan ja kulutuselektroniikan pakkaukset.
Metsä Board tekee taivekartonkeja Suomessa Kyron tehtaalla Hämeenkyrössä, Takon tehtaalla Tampereella sekä Simpeleellä ja Äänekoskella. Lainereita yhtiö valmistaa Kemissä ja Husumin toisella koneella.
Kaskisten tehtaan suunnittelussa toteutettaisiin Joukion mukaan pitkä teknologinen loikka ja tehtaasta rakennettaisiin maailman modernein.
"Tehtaasta tulisi resurssitehokkain, jos verrataan esimerkiksi energian tai veden käyttöä tuotettua tonnia kohti."
Vastaavia teknologian loikkia Metsä Group on ottanut Äänekoskelle vuonna 2017 valmistuneella biotuotetehtaalla, juuri käynnistymässä olevalla Rauman suursahalla ja Kemiin ensi vuonna valmistuvalla biotuotetehtaalla.
Äänekosken tehtaan rakentaminen maksoi noin 1,2 miljardia ja Rauman suursahan noin 200 miljoonaa euroa.
Kemin biotuotetehdas on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi ja sen arvo on 1,85 miljardia euroa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
