• Poliisi ei epäile UPM Plywoodin painostaneen lakkoilevia työntekijöitä viime keväänä

    Teollisuusliitto jätti UPM Plywoodista tutkintapyynnön. Syynä oli epäily työntekijöiden oikeuksien loukkaamisesta.
    UPM Plywoodin työntekijät osoittivat maaliskuussa mieltään UPM:n pääkonttorin edessä.
    UPM Plywoodin työntekijät osoittivat maaliskuussa mieltään UPM:n pääkonttorin edessä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    15.10.202515:17
    Anniina Jokinen

    Teollisuusliitto jätti poliisille tutkintapyynnön UPM Plywoodista huhtikuun lopussa. Tutkintapyyntö koski epäilyjä työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta ja työsyrjinnästä.

    Teollisuusliiton lakot UPM Plywoodissa olivat siihen mennessä jatkuneet kaksi kuukautta. Liiton mukaan UPM Plywood painosti työntekijöitä luopumaan lakoista uhkauksilla. Tehtaita oli esimerkiksi uhattu sulkea, ellei työtaistelutoimista luovuta.

    Hämeen poliisilaitos sai 22.9.2025 päätökseen esiselvityksen, jonka mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa ei toimiteta eikä UPM Plywoodin edustajia ole syytä epäillä rikoksista. Tiedot päätöksestä on saatu UPM:ltä.

    Työriita koski yrityskohtaista työehtosopimusta, jota Teollisuusliitto neuvotteli keväällä UPM Plywoodin kanssa. UPM Plywoodin yrityskohtaiset työehtosopimusneuvottelut olivat jatkuneet keväästä 2024 asti.

    Työntekijät vaativat muuta mekaanista metsäteollisuutta vastaavaa palkkaratkaisua. Teollisuusliiton kannanoton mukaan työnantajan siihen mennessä esittämät palkankorotukset jäivät kauas sopimusalalla jo sovituista palkankorotuksista, jotka ovat olleet noin 7–9 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • UPM Plywoodin työntekijät osoittivat mieltään maaliskuussa UPM:n pääkonttorin edessä Helsingissä.

      Metsäteollisuus | Teollisuusliitto jätti tutkintapyynnön UPM Plywoodista – epäilee yhtiön painostaneen lakkoilevia työntekijöitä

    • UPM Plywoodin yrityskohtaiset työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet keväästä 2024 asti.

      Metsäteollisuus | Lakot hiljentävät UPM:n vaneritehtaat useiksi viikoiksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa