
Juha Mansikka-ahon novellit ovat voittaneet viidesti Eränkävijöiden kirjoituskilpailun, eikä suotta. Mansikka-ahon novelleissa perinteinen eränkäynti, metsästys ja kalastus, kulkevat hyvin rakennettujen tarinoiden punaisena lankana.
Eränkävijän perinteikäs kirjoituskilpailu on järjestetty jo 73 kertaa. Vuoden 2026 kilpailun tarkoituksena on jälleen löytää Kustannus oy Otavan syksyisin julkaisemaan Eränkävijään sekä Metsästys ja Kalastus -lehteen hyviä eräkirjoituksia.
Mansikka-ahon kirjaan on koottu 15 hänen kirjoittamaansa novellia. Kirjan niminovellissa Kolmas panos seurataan pohjattoman nuukaksi kuvaillun miehen hirvijahtia. Jokainen varmaan tietää ihmistyypin, jota tässä kuvaillaan. Sen tyypin, joka yrittää säästää rahojaan ärsyttävyyteen asti.
Mansikka-ahon tapauksessa nuukuuden tasosta kertoo se, että miehen oranssi hirviliivi oli oranssi heijastinliivi, jonka selässä luki ”Älä aja päälle. Ekaluokkalaiset.” Ajatus pisti hihityttämään.
Tarinassa hirvi saatiin lopulta kaadettua, mutta liiallisesta nuukuudesta kärsivä mies saa samalla kanssametsästäjiltään pienen opetuksen.
Kirjan tarinoissa liikutaan niin sodanaikaisissa jahdeissa kuin tämän päivän harrastuksen parissa. Vuodet kuluvat, mutta kiinnostus ja rakkaus lajiin säilyy, vaikka ikä tai pula-aika painaisi päälle. Sen on myös Mansikka-ahon erätarinoiden kantava ajatus.
Juha-Mansikka-aho on kotoisin Keski-Pohjanmaan Vetelistä. Kiinnostus metsästykseen ja luonnossa liikkumiseen syttyi jo pikkupoikana. Isä ja isoisät ottivat mukaansa jahtiin heti, kun jaksoi omin jaloin metsässä kulkea.
Tiettävästi Mansikka-aho innostui erätarinoiden kirjoittamisesta kuunneltuaan edeltävien sukupolvien tarinointia erätulilla.
Teksti on taattua eräkirjaperinnettä, jossa kirjoittaa kuvailee tapahtumia ällistyttävän pikkutarkasti, niin että nortista kohoavan savujuovan melkeinpä haistaa omissa sieraimissaan.
Perinteiset eränovellit ovat suomalaisen luontokertomuksen kulmakiviä, joissa korostuvat metsästyksen aineelliset ja henkiset perinteet. Nämä tarinat yhdistävät saumattomasti luonnon kunnioituksen, erämiesten huumorin ja riistan pyytämisen.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
