
Suomen alkuperäislajistoon kuuluva metsäpeura palautusistutettiin sen entisille elinalueille eteläiselle Suomenselälle vuosina 2016–2023. Palautusistutuspaikoiksi valikoituivat Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistot. Lauhanvuoren kansallispuistoon vapautettiin Metsäpeura life -hankkeen aikana 42 metsäpeuraa.
Tällä hetkellä Lauhanvuoren kansallispuistossa ja sen lähialueilla elää muutaman kymmenen yksilön kokoinen metsäpeurakanta. Osakannan kasvun tukemiseksi ja sen perimän monipuolistamiseksi Metsähallitus, Korkeasaaren eläintarha, Ähtärin eläinpuisto ja Ranuan eläinpuisto toteuttavat pienimuotoisen täydennysistutuksen maalis-huhtikuun taitteessa.
Metsähallitus kertoo tiedotteessaan, että kansallispuistossa sijaitsevaan totutustarhaan tuodaan eläintarhassa syntyneitä nuoria metsäpeuroja, jotka päästetään vapaaksi keskikesällä.
Totutustarhaan nuoret peurat muuttavat noin kymmenen kuukauden ikäisinä, eli samoihin aikoihin, kun niiden emät vierottaisivat ne muutoinkin. Istutettavat peurat ovat luonnosta eläintarhoihin pyydettyjen metsäpeurojen jälkeläisiä.
”Nuorten eläinten seuraksi ja opettajaksi meillä on tarkoitus pyydystää kaksi aikuista vaadinta luonnosta”, metsäpeura-asiantuntija Sakari Mykrä-Pohja Metsähallituksen Eräpalveluista sanoo.
Lauhanvuoressa asuvalle susilaumalle haettiin poikkeuslupaa vuonna 2021. Sen perusteena oli luonnonvaraisen eläimistön säilyttäminen eli metsäpeurojen istutusten turvaaminen kansallispuistossa.
Vaasan hallinto-oikeus on päätti kuitenkin, että Suomen riistakeskuksen päätös kannanhoidollisen poikkeusluvan myöntämisestä viiden suden lauman pyytämiseen on lainvastainen. Suomen riistakeskuksen päätöksestä ei käynyt selvästi ja täsmällisesti ilmi, mihin luontodirektiivin mukaiseen hyväksyttävään päämäärään myönnetyllä poikkeamisella oli pyritty.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
