
Reijo Lintunen onnistui saamaan videolle harvinaisen näyn. Lintusen riistakameraan nimittäin tallentui 18. maaliskuuta noin kello 23 aikaan peräti viiden ilveksen joukko. Videolla peräkanaa tallustelevat tupsukorvat ovat kaikki suhteellisen samankokoisia, joten ryhmän kokoonpanoa on vaikea arvioida.
”Minä epäilen, että siinä on joukossa on kaksi aikuista, yksi pentu ja kaksi edellisvuotista pentua. Sama porukka on liikkunut tässä kolmena neljänä päivänä. Riistakameran ohi kulkee eläinten kulkureitti, joten kameran edestä kulkee paljon eläimiä. Näin montaa ilvestä en kerralla ole ennen saanut kuviin”, Lintunen kertoo.
Luonnonvarakeskuksen tutkija Annika Herrero ei ole nähnyt koko videota, eikä osaa sanoa varmuudella, minkälainen viisikko on kyseessä.
”Riippuen kuvakulmasta ja ilvesten koosta, voi yksilöitä joskus olla vaikea erottaa toisistaan.”
Lintusen esittämä arvelu on Herreron mukaan mahdollinen. Hän esittää kuitenkin kolme muutakin vaihtoehtoa.
Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan kyseessä olisi emo ja neljä pentua.
”On melko harvinaista, että kaikki pennut olisivat selvinneet tähän saakka. Suomessa on vähän tietoa siitä, miten pennut selviytyvät ensimmäisestä vuodestaan, jos metsästys pois luetaan. Eurooppalaisen tutkimuksen mukaan 50 prosenttia pennuista menehtyy tammikuun loppuun mennessä, ilman metsästystä. Pennut syntyvät keskimäärin touko-kesäkuun vaihteessa”, Herrero toteaa.
Toinen vaihtoehto on, että tiellä tallustelee emo kolmen pennun kanssa ja porukkaan on liittynyt edellisen vuoden pentu, joka on viettämässä aikaa pentueen kanssa.
”Tämä on suhteellisen yleistä, mutta kyse on vierailusta, joka yleensä kestää maksimissaan muutamia päiviä. Ilvekset ovat sosiaalisempia kuin aiemmin on ymmärretty.”
Kolmas vaihtoehto olisi se, että viisikossa on emo, kolme pentua ja uros.
”Uros vartioi naarasta kiiman parhaassa vaiheessa, ja lyöttäytyy silloin pentueen mukaan. Pennut saattavat pysyä emon lähellä tai sitten eivät, riippuen onko uros myös edellisten pentujen isä, ja mitä sukupuolta pennut ovat ja miten paljon emolla menee niihin jo hermot.”
Ilvekselle pentuja syntyy 1–4, tavallisesti kaksi tai kolme. Syntyvien pentujen määrään vaikuttaa sekä emon ikä että ravintotilanne.
Lintunen kertoo, että eläimistön monimuotoisuus on hänen kokemuksiensa mukaan vähentynyt viime vuosina.
”Nykyisin näkee oikeastaan vain susia, ilveksiä, supikoiria, kotkia ja muita petoeläimiä. Esimerkiksi sellaisia teeriparvia kuin vielä 15 vuotta sitten, ei enää nykyisin näe. Samoin on käynyt metsäjäniksen kanssa, ne olemme rauhoittaneet metsästykseltä jo vuosia sitten alueeltamme.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
