• Kaleva: Kontiotuotteen jättikauppa viivästynyt – ”Huhut hankkeen kuolemasta ovat ennenaikaisia”

    Pudasjärveläisen hirsitalovalmistajan puitesopimus eurooppalaisen ostajan kanssa kattaa noin 10 000 asunnon hirsirakenteet.
    Kontiotuote valmistaa hirsirakenteita Pudasjärvellä.
    Kontiotuote valmistaa hirsirakenteita Pudasjärvellä. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Rakentaminen
    8.1.202510:00
    Suvi Jylhänlehto

    ”Huhut hankkeen kuolemasta ovat ennenaikaisia. Ei se kuollut ole, mutta viivästynyt se on”, Kontiotuotteen toimitusjohtaja Mika Rytky kertoo sanomalehti Kalevalle.

    Pudasjärveläinen Kontiotuote kertoi viime kesänä 250 miljoonan euron puitesopimuksesta eurooppalaisen ostajan kanssa. Sopimuksen kerrottiin kattavan yhteensä noin 10 000 asunnon hirsirakenteet ja ensimmäisen kohteen kerrottiin sijaitsevan Välimerellä. Ostaja ei halunnut nimeään julkisuuteen.

    Ostajalle oli tarkoitus lähteä koetuotteita viime syksyn aikana ja varsinainen tuotanto olisi saattanut alkaa jo tämän vuoden alussa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

    Rytky ei halua arvioida aikataulua Kalevan haastattelussa.

    ”Isot projektit eivät aina mene siinä aikataulussa, mikä olisi asiakkaiden ja toimittajien tahto. Se ei ole mikään yllätys”, hän kommentoi lehdelle.

    Kontiotuote on joutunut turvautumaan lomautuksiin, jotka ovat koskeneet koko henkilöstöä. Myös toimitusjohtaja on leikannut palkkaansa.

    Kaleva: Kon­tio­tuot­teen noin 10 000 asunnon ul­ko­maan­kau­pat vii­väs­tyi­vät: ”Huhut hank­keen kuo­le­mas­ta ovat en­ne­nai­kai­sia”

    Lisää aiheesta
    • Kontion ennätyssuuri vientisopimus kattaa yhteensä noin 10 000 asunnon hirsirakenteet.

      Metsäteollisuus | Kontiotuotteelle historiallinen jättikauppa – vie luksusloma-asuntojen hirsirakenteita Välimerelle

      Tilaajalle
    • Kontiotuotteen toimitusjohtaja Mika Rytky iloitsee historiallisen suuresta kaupasta.

      Talous | HS: Kontion tilauksen ostajana yksityisyyttään varjeleva miljardööri

    • Suomessa noin joka neljäs uusi omakotitalo rakennetaan hirrestä. Sähköasentaja Samuel Tornberg teki sähkötöitä kempeleläiseen hirsiomakotitaloon helmikuussa.

      Rakentaminen | Kun rakentaminen romahti, hirsitalojen osuus piti – hirsi taipuu nykytrendeihin, mutta valmistajilla on yksi toive arkkitehdeille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kontiotuote
    hirsitalot
    puitesopimus
    Pudasjärvi
    liiketoiminta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein