
Kuitupuun kantohintojen nousu jatkui viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla. Viime viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenten puukaupat jäivät 0,52 miljoonaan kuutioon viikon keskellä olleen itsenäisyyspäivän takia.
Talvileimikoihin siirtymisestä huolimatta kantohinnat eivät ole tänä syksynä notkahtaneet. Sen sijaan niiden kesällä alkanut lasku on päättynyt ja vaihtunut lievään nousuun.
Metsäteollisuus ry:n tilaston mukaan tukin hinnoissa ei tapahtunut viime viikolla suuria muutoksia. Mäntytukki maksoi keskimäärin 66,6 euroa kuutiometriltä ja kuusitukin hinta jäi edelleen karvan alle 70 euroon kuutiolta.
Kuitupuissa hintakäänne näkyy selvemmin. Esimerkiksi mäntykuitupuun hinta on kivunnut muutamassa viikossa 23,1 eurosta 23,8 euroon.
Viime vuonna vastaavalla viikolla mäntykuitupuusta maksettiin 20,9 euroa kuutiolta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
