• Ruotsin hakkuiden kasvussa raja kolistelee vastaan vuonna 2035

    Metsäteollisuuden tarjoamien uusiutuvien tuotteiden kysyntä kasvaa maailmalla.
    Puusta valmistettujen uusiutuvien tuotteiden kysyntä on maailmalla kovassa kasvussa, mikä enteilee hakkuiden kasvattamista siellä missä se on mahdollista.
    Puusta valmistettujen uusiutuvien tuotteiden kysyntä on maailmalla kovassa kasvussa, mikä enteilee hakkuiden kasvattamista siellä missä se on mahdollista. Kuva: Pentti Vanska
    Metsä|Metsäpolitiikka
    30.10.202206:00
    Jarmo Palokallio

    Tuoreiden arvioiden mukaan Ruotsi voi kasvattaa hakkuitaan vuoteen 2035 asti. Kovin paljoa pelivaraa ei kuitenkaan enää ole käytössä, jos puunkorjuu halutaan pitää kestävällä pohjalla.

    Ruotsi on kasvattanut hakkuitaan rajusti vuosien mittaan. Vielä 1980-luvulla hakkuut jäivät reiluun 60 miljoonaan kuutioon. Kovasta kasvuvauhdista kertoo, että vuonna 2018 rikkoutui jo 90 miljoonan kuution raja.

    Nyt Ruotsin metsähallitus arvioi, että vuoteen 2035 mennessä suurin kestävä hakkuumäärä nousee 95–100 miljoonaan metsäkuutiometriin vuodessa.

    Hakkuita on siten mahdollisuus edelleen kasvattaa, mutta nyt kyse on enää muutamasta miljoonasta kuutiometristä.

    Sama selvitys muistuttaa, että puun kysyntä maailmalla on kovassa kasvussa.

    Puutuotteita tarvitaan lisää maailman kasvavan väestön tarpeisiin. Miljoonat ihmiset tarvitset lisää rakennusmateriaaleja, pakkauksia, paperia ja hygieniatuotteita.

    Samaan aikaan kasvaa paine luopua fossiilisista materiaaleista ja polttoaineista. Muuten ilmastotavoitteita ei saavuteta.

    Asiasta kertoi Ruotsin Metsäteollisuuden nettisivusto www.skogsindustrierna.se.

    Lisää aiheesta
    • VMI:n tulokset osoittavat, että uudistushakkuun jälkeen metsänviljelystä huolehditaan hyvin. Taimikonhoidoissa ja ensiharvennuksissa on kuitenkin rästejä.

      Luke: Jos hakkuut lisääntyvät, luonnonhoitoon on panostettava enemmän

    • Ennätyshakkuista huolimatta metsien puuston kokonaismäärä jatkoi kasvua myös viime vuonna.

      Korjuuennätys meni rikki jälleen viime vuonna: Metsistä lähti runkopuuta 78 miljoonaa kuutiota

    • Metsähallituksen hakkuut vähenivät viime vuonna, kansallispuistoissa ja eräluvissa ennennäkemätön ryntäys

    • Kirjoittajan mukaan suojeluvaatimuksia on helppo esittää, kun ei tarvitse edes ajatella työllisyyttä, kansantaloutta ja sitä, miten ihmiset tällä niemimaalla voivat elää.

      Metsäpolitiikka | Metsien lisäsuojelu tulisi erittäin kalliiksi ja lisäisi työttömyyttä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin