• Puukaupan viikko 44: Kuitupuun hinnat kääntyneet taas hienoiseen nousuun

    Puuta ostettiin viime viikolla jälleen selvästi vilkkaampaa tahtia kuin edellisillä viikoilla.
    Tilaajalle
    Koivukuidun samoin kuin kuusikuidun hinta näyttää tilastojen valossa kääntyneen hienonhienoon nousuun.
    Koivukuidun samoin kuin kuusikuidun hinta näyttää tilastojen valossa kääntyneen hienonhienoon nousuun.  Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Puukauppa
    4.11.202412:26
    Mia Jouslehto

    Tuoreimpien puukauppatietojen mukaan kaikkien kuitupuulajien hinnat ovat kääntyneet nousuun koko maan tasolla. Viimeisimpänä nousu on näkyvissä viikon 44 hinnoissa koivu- ja kuusikuidussa, kun männyssä nousutaite oli näkyvissä jo muutama viikko sitten. Kuitupuun hinnat ovat nyt pari euroa kuluneen vuoden huippuhintoja jäljessä.

    Kulloisenkin viikon tilastoidut hinnat ovat päättyneen neljän viikon jakson keskiarvohintoja.

    Puukauppa käy edelleen vilkkaana. Viime viikolla ostomäärä kipusi yli 900 000 kuutioon. Kuluvan vuoden puukauppamäärä on nyt hienokseltaan ylittänyt vilkkaan vuoden 2021 puukauppatahdin. Koko vuoden aikana Metsäteollisuus ry:n jäsenyhtiöt ovat ostaneet puuta 32,3 miljoonaa kuutiota. Vuonna 2022 määrä oli samalla viikolla 31,6 miljoonaa kuutiota. Kun mukaan lasketaan muutkin yksityismetsistä puuta ostavat tahot, vuoden 2021 luvut ovat vielä kuluvaa vuotta edellä.

    Tukkien hinnat liikkuvat samoilla tasoilla viime viikkojen kanssa. Kuusitukista maksettiin viime viikon tilastohintojen mukaan 81,58 euroa ( viikko sitten 81,52). Mäntytukin hinta oli 79,01 (79,05) ja koivutukin 64,03 euroa (64,05).

    Lisää aiheesta
    • Metsä Group maksaa omistajajäsenilleen bonusta talven puukaupoista.

      Puukauppa | Metsä Group kannustaa bonuksilla tekemään puukauppoja talvella

    • Metsä | Sähköisen puukaupan läpimurto lähestyy – kaksi kolmesta metsänhoitoyhdistyksestä käyttää Kuution palvelua

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuudella on pulaa etenkin koivusta, jota tuotiin aiemmin Venäjältä.

      Metsäteollisuus | Puun hinnat nousseet lähialueilla ‒ tuontipuun hinta kaksinkertaistunut Venäjän aloittaman sodan jälkeen

      Tilaajalle
    • MT:n Metsäpalvelusta löydät puun markkinatilanteeseen vaikuttavat hintatiedot.

      Puukauppa | MT:n Metsäpalvelu kertoo tuoreimmat puun hintakehitykseen vaikuttavat asiat grafiikoin verkossa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen